Retkeily

Devold merinovillavaatteet

Norjalainen Devold on valmistanut villavaatteita yli 160 vuoden ajan. Tuotteiden jäljiteltävyys, toiminnallisuus sekä korkea laatu ovat nostaneet Devold- merinovillatuotteet yhdeksi arvostetuimmista ulkoilmaihmisten keskuudessa.

Devold on omistautunut kestävälle kehitykselle ja vaatetusalan eettisyydelle. Osana Sheep to Shop -ohjelmaansa Devold on perustanut yhtiön, jonka ainoa tarkoitus on hankkia maailman laadukkainta merinovillaa. Yhtiö on nimeltään Devold Wool Direct.

Devoldin käyttämä merinovilla tuotetaan lämpimän ilmaston maissa, kuten Uudessa-Seelannissa, Australiassa ja Argentiinassa. Varmistaakseen maailman laadukkaimman merinovillan saatavuuden yhtiö on valinnut toimittajikseen vain parhaimmat lampaiden kasvattajat ja solminut heidän kanssaan pitkäaikaisia sopimuksia.

Lisäksi Devold on ottanut koko toimitusketjun omaan hallintaansa, jolloin jokainen vaihe on myös tarkkojen laatuvaatimuksien mukainen. Devold merinovillatuotteet ovat siis jäljiteltävissä, eli tiedetään tarkkaan mistä materiaalit ovat peräisin, kuka tuotteen on valmistanut ja millaisissa olosuhteissa tuote on valmistettu.

Artikkeli on tehty kaupallisessa yhteistyössä Devold maahantuojan Active Marin & Outdoor Oy:n kanssa. Testasimme muutamaa erilaista Devold merinovillatuotetta. Tuotteisiin liittyvät mielipiteet ovat henkilökohtaisia. Lisäksi tuotteita testanneilla ei ole sitoumuksia mihinkään tuotemerkkiin. 

Parasta merinovillaa saadaan hyvinvoivista lampaista, jotka saavat kulkea vapaina suurilla laitumilla. Kuva Duntroon Station farmilta Uudesta- Seelannista. Yli 100 vuotta sitten perustetulla farmilla on noin 5000 merinolammasta ja 1300 hehtaaria laidunmaita. Kuva Devold.

Vain parasta merinovillaa

Merinovilla jaetaan karkeusluokkiin kuidun halkaisijan (mikron-arvo) mukaan. Devold käyttää tuotteissaan vain laadukkainta ”hienoa” merinovillaa. (Esimerkiksi testimme tuotteissa 18,7 mikronia). Edellä mainittua hienointa villaa saadaan lampaan selkäpuolelta, jolloin villakuitu on ohuempaa, pidempää ja mikrokoostumukseltaan tasalaatuisempaa muiden osien villoihin verrattuna. Muiden osien villa hyödynnetään autoteollisuuden käyttöön.

Löysin laboratoriotestin, jossa oli testattu eri valmistajien kerrastojen kosteudensiirtokykyä. Devold- kerrasto siirsi kosteutta paremmin kuin vastaavilla materiaaleilla valmistettu kilpailijan kerrasto. Laatu- ja toiminnallisuuseroja voi siitäkin huolimatta esiintyä, vaikka tuotteissa käytetty ”raakavilla” olisikin samanlaista. Villan lisäksi tuotteen toimivuuteen vaikuttavat lopulta myös kankaan rakenne ja käsittelyt. 

Kuvan norjanvuonohevosta taluttavalla naisella on Devold® Hikin kerrasto, joka soveltuu hyvin aluskerrastoksi kylmille keleille muun muassa ratsastukseen. Kerraston materiaali on 100% hienoa 18.7 mikronin merinovillaa.

Testasimme Devold merinovillavaatteita!

Valitsimme testattavaksi kaksi erilaista kerrastoa sekä yhden takin. Naisten kerrastoista testasimme erityisesti vaelluskäyttöön suunnitellun Hiking- merinovillakerraston ja miesten kerrastoista kylmille keleille suunnitellun Expedition- merinovillakerraston. Lisäksi testasimme Tinden Spacer- takin, jota voidaan käyttää välikerrastona sekä päällystakkina. 

Devold® Hiking paita ja housut

Devold®-Hiking sarjan kerrastot ovat valmistettu hienosta (18,7 mikronia) ja materiaalivahvuudeltaan (190 g/m²) merinovillasta. Laadukkaasta materiaalista johtuen kerrastolle on saatu erinomainen ominaisuus säädellä kehon lämpötiloja ja kosteutta. Näin kerrastoa käyttävä pysyy kuivana ja lämpimänä. Devold®-Hiking sarjan kerrastot ovat suunniteltu erityisesti retkeilyyn, kiipeilyyn ja lumiurheiluun. 

Devold®Hiking- kerraston hankaamattomat saumat ja kainalopaneelit ovat tärkeitä yksityiskohtia ja tuovat lisää mukavuutta.

Devold® Hiking sarjan paitaa ja housuja testasi urheilullinen nuori nainen. Kerrasto oli ahkerassa käytössä monenlaisissa ulkoilmaharrastuksissa, kuten esimerkiksi maastopyöräilyssä ja retkeilyssä. Vaikka kerrasto on valmistettu 100% merinovillasta, soveltui se yllättävän hyvin myös intensiivisempään liikuntaan. Varsinkin kylmillä keleillä Iho tuntui kuivalta ja lämpimältä myös hikiliikunnassa. 

Testin perusteella kerraston erinomainen ominaisuus oli myös se, ettei hiki alkanut haisemaan useidenkaan käyttökerojen jälkeen, vaikka hikoilu olisi ollut voimakasta. Lisäksi kerrasto tuntui ihoa vasten erittäin miellyttävältä, eikä kutittanut tai ärsyttänyt ihoa muutoinkaan. Kainalopaneelit ja hankaamattomat saumat vaikuttivat osaltaan käyttömukavuuteen.

Suosittelemme Devold®-Hiking sarjan kerrastoja viileille keleille aluskerrastoksi, mutta myös kylmillä keleillä intensiivisempiin lajeihin. Suositushinnat: Paita 89 euroa, housut 89 euroa. 

Pitkäkestoiseen hikiliikuntaan suosittelemme kuitenkin kerrastoa, jossa merinovillan lisäksi on käytetty keinokuitua paremman kosteudensiirron aikaansaamiseksi. (esimerkiksi Devold® Running- kerrasto.

Devold® Expedition vetoketjullinen paita ja housut 

Legendaarinen klassikko Devold® Expedition on suunniteltu aluskerrastoksi kylmiin sääolosuhteisiin. Kangas on valmistettu kaksikerrosrakenteella. Sisempi kerros on 100% merinovillaa, ja uloin kerros on 90% Aquaduct- merinovillaa, johon lisätty 10% polyamidia parantamaan kankaan kestävyyttä. Villan hienous 18.7 mikronia ja kankaan materiaalivahvuus 235g/ m². Retki-lehden laajan alusasutestin voittaja vuodelta 2006. 

Testasimme kerrastoa vaihtelevissa olosuhteissa. Parhaimmillaan Devold Expedition on aluskerrastona kylmillä keleillä, mutta soveltuu myös väliasuksi. Expedition on hyvin eristävä ja sillä on ainutlaatuinen kyky kuljettaa kosteus kankaan ulkopinnalle, josta se siirtyy edelleen ulospäin.  

Devold Expedition kerraston pitkät hihansuut suojaavat ranteita ja peukaloreikien ansiosta hihat pysyvät hyvin paikoillaan.

Poolokaulus antaa suojaa ja lämmittää hyvin kaulaa ja niskaa. Kauluksen vetoketju ei pääse suoraan kosketukseen ihon kanssa. Paidan pidennetty takahelma suojaa alaselkää. Kerraston hankaamattomat saumat suojaavat ihoa ja ovatkin välttämätön ominaisuus varsinkin reppua tai rinkkaa kannettaessa. 

Testaajien mielestä erittäin lämmin ja mukava kerrasto, jonka toiminnallisuus ja mukavuus huippuluokkaa. Kerrasto ei myöskään alkanut haisemaan pidempikestoisenkaan käytön jälkeen. Hihoissa peukaloaukot. Pitkät hihat suojasivat hyvin myös ranteita. Suosittelemme varauksetta kylmille ja viileille keleille. 

Suositushinnat: Paita poolokauluksella 109 euroa ja housut 99 euroa. Kerrastoa saatavilla myös ilman poolokaulusta tai hupullisena. Kaikista tuotteista saatavilla sekä naisten että miesten mallit.

Devold® Tinden Spacer- takki

Innovatiivinen kaksikerrosrakenteinen Devold® Tinden Spacer- välikerrostakki tarjoaa optimaalisen lämmönsäätelyn sekä hengittävyyden kylmissä olosuhteissa. Takin ulkopuolen materiaali on 75% merinovillaa, 24% polyesteriä, 1% elastaania. Sisäpuolen materiaali on 78% merinovillaa ja 18% polyesteriä. Merinovillan hienous 18,7 mikronia ja kankaan materiaalipaino 320/350 g/ m². 

Tinden Spacer- välikerrostakki on palkittu sarjansa parhaana Saksan Münchenin ISPO messuilla vuonna 2017. Lisäksi takki on palkittu Scandinavian Outdoor Award -palkinnolla. 

Testasimme Tinden Spacer- välikerrostakkia retkeilyssä ja ulkoilmaharrastuksissa syksyn aikana. Takki toimi moitteettomasti siirtäen kosteuden ulospäin. Lisäksi takki pitää kehon miellyttävän lämpimänä viileissä olosuhteissa, mutta ei tunnu myöskään liian kuumalta lämpimässä. Merkille pantavaa oli myös se, ettei Tinden Spacer-takki haissut pahalle useiden päivien jälkeenkään, vaikka hikoilu oli välillä voimakasta. Takki on kaikin puolin laadukkaasti valmistettu ja työn jälki virheetöntä. 

Monipuolisena takkina Tinden Spacer soveltuu mainiosti niin talviurheiluun kuin myös päivittäiseen käyttöön töissä ja vapaa-ajalla. Suosittelemme takkia varauksetta. Suositushinta 265 euroa ja saatavilla naisten ja miesten mallit. Lisäksi Tinden Spacer – tuotteita saatavilla hupullisena takkina sekä hihattomana liivinä.

Devold merinovillatuotteet toimitetaan tyylikkäissä pakkauksissa, joiden mukaan on liitetty muun muassa tiedot kerrastossa käytetyn villan farmariperheestä.

Merinovillan tärkeimmät ominaisuudet:

  • Tasaa kehon lämpötilaeroja
  • Lämmittää myös märkänä
  • Siirtää kosteutta 
  • Pehmeä ja kutittamaton ihoa vasten
  • Puhdistaa itse itsensä 
  • Ei ime hien hajua itseensä
  • Joustava ja muotonsa pitävä
  • Luontainen UV-suoja
  • Paloturvallinen
  • Biohajoava

Tasaa kehon lämpötilaeroja

Merinovilla tasaa lämpötilaeroja sopeutuen sekä kylmään ja lämpimään ilmaan. Viilentää sinua kuumalla ja lämmittää kylmällä. Mitä hienompaa villa on, sitä nopeammin lämpötilansäätely myös toimii. Tämä johtuu siitä, että merinovillan yksittäiset kuidut ovat ohuita ja kihartuvia, jolloin materiaaliin muodostuu pieniä ilmataskuja eristämään kehon tuottamaa lämpöä. 

Villan paksuus kankaassa mitataan grammoissa/neliömetri. Mitä suurempi luku on, sitä paksumpi kangas ja lämpimämpi vaate. Merinovillaisten kerrastojen neulevahvuudet vaihtelevat yleensä 150 grammasta 300 grammaan neliömetrillä. Ohuet kerrastot painavat noin 150- 200g/m² ja sopivat aluskerrastoiksi kylmemmillä keleillä.

Lämmittää myös märkänä

Villa pitää sinut lämpimänä jopa kastuessaan, koska villan lämmöntuotanto tehostuu kosteana villan vapauttaessa lämpöä. Tämä johtuu siitä, että lämpöenergiaa vapautuu vesimolekyylien törmätessä toisiinsa kuidun sisällä.

Villalla on erittäin hyvä imukyky. Merinovilla imee luonnollisesti kosteutta itseensä jopa yli 30 % omasta painostaan tuntumatta kuitenkaan märältä. Sen ansiosta villakuitu sitoo kosteutta keholta ja pystyy pitämään sen kuidussa. Näin olo tuntuu kuivalta myös hikoiltaessa.

Ominaisuudesta onkin erityisesti hyötyä kylmällä säällä. Kosteuden imeytyminen voi vaihdella erilaisten villavaatteiden välillä riippuen siitä, kuinka kangas on rakennettu ja miten villa on käsitelty. 

Siirtää kosteutta

Yksi tärkeimmistä merinovillan ominaisuuksista onkin sen kyky siirtää kosteus pois iholta ja pitää iho kuivana ja lämpimänä. Villakuitu pyrkii aina tasapainoon, kun kosteus on sisäpuolella suurempi kuin ulkopuolella. Näin kosteus siirtyy vaatekappaleen ulkopuolelle ja iho tuntuu edelleen kuivalta. Se miten merinovillainen vaate kuljettaa kosteutta iholta, riippuu myös osittain siitä, kuinka laadukas ja imukykyinen materiaali on, ja kuinka hyvin kosteus leviää materiaaliin.

Pehmeä ja kutittamaton ihoa vasten 

Mitä hienompaa kuitua, sitä vähemmän se myös ärsyttää ihoa. Joillekin villatuotteet voivat aiheuttaa allergisia reaktioita. Jos merinovillainen vaate kutittaa tai ärsyttää iholla, on materiaalissa silloin käytetty karkeampaa villakuitua. Käyttämällä hienoa 15-19,5 mikronin merinovillaa voit välttyä iho-ongelmilta. Australialaisen tutkimuksen mukaan ihottumasta kärsivillä lapsilla ongelmat hävisivät, kun käytettiin vaatteissa hienompaa merinovillaa.  

Merinovilla puhdistaa itse itsensä

Villakuidun ytimessä on kahdenlaisia soluja, jotka imevät eri määrän kosteutta. Toiset solut turpoavat aiheuttaen jatkuvan liikekitkan näiden kahden solun välille. Tämä ominaisuus tekee siis villasta itsepuhdistuvan. Tästä syystä merinovillaista vaatetta ei tarvitse pestä niin usein kuin keinokuituisia, vaan pelkkä tuuletus riittää.

Vähäiset pesukerrat lisäävät myöskin merinotuotteen kestävyyttä. Mikäli tuote on välttämättä pestävä, kannattaa se pestä nurinpäin käännettyinä ja villalle tarkoitetulla pesuaineella, joka sisältää samoja luonnonmukaisia rasvoja ja proteiineja kuin villa itse.

Ei ime hien hajua itseensä

Merinovilla ei sido itseensä hajuja pitkänkään käytön jälkeen johtuen antibakteerisista ominaisuuksista. Kun villa imee itseensä hien, se kiinnittyy villan kuituihin. Bakteerit eivät pysty tunkeutumaan villan kuituihin, eivätkä näin ollen saa hikeä haisemaan pahalle.

Joustavaa ja muotonsa pitävää 

Luontaisen elastisuutensa ansiosta merinovillaa voi venyttää ilman, että se menettäisi alkuperäistä muotoaan. Jos villavaate on jostakin syystä kutistunut, sen saa yleensä venytettyä alkuperäiseen muotoonsa märkänä. Villakuidun luonnollinen joustavuus on niin suuri, että kuitua voidaan venyttää 70 % normaalista pituudestaan ja kun se päästetään irti, se palautuu alkuperäiseen pituuteensa muuttamatta muotoaan.

Luontainen UV-suoja

Merinovilla suojaa luontaisesti UV-säteilyltä ja sopii erittäin hyvin myös kesäkäyttöön. Merinovillan UPF- arvo on yleensä vähintään 50.

Paloturvallisempi

Merinovilla on materiaalina keinokuituja huomattavasti paloturvallisempi, sillä se syttyy vasta yli 500 °C lämpötilassa. Vertailun vuoksi puuvilla syttyy jo noin 225°C lämpötilassa. Villa ei myöskään sula syttyessään keinokuitujen tavoin.

Biohajoava

Merinovilla on luonnonmukainen materiaali, joka hävitettäessä maatuu luonnollisesti vuosien aikana ja vapauttaa ravinteet takaisin maaperään. 

Riverrun farmin laitumelta Uudesta-Seelannista. Tilalla on noin 1600 merinolammasta ja 178 hehtaaria laidunmaata. Kuva Devold.

Laaja valikoima

Devoldin valikoimasta löytyvät hyvin istuvat alus- ja välikerrastot, villavaatteet, sukat, päähineet, erilaiset aluskerrokset ja neuleet.

Devold valmistaa eri tarkoituksiin suunniteltuja merinovillatuotteita. Valikoimista löytyvät Hiking-, Duo Active-, Expedition-,Tusna Sport Air-,Signature Liadalsnipa-,Signature Alnes-, Signature Vams-, Signature Islander-, Tuvegga Sport Air-, Wool Mesh-, Egga-, Running-, Tinden Spacer-, Lifestyle-, Nibba ja Thermo- merinovillatuotteet. 

Lisäksi valikoimista löytyvät asusteet, kuten sukat, käsineet ja pipot ja sekä lasten kerrastot ja muut tuotteet. Devold valmistaa paitoja myös Norjan lampaan villoista sekä kuorivaatteita, kuten esimerkiksi Trollkyrkja-kuoritakki ja Herøy- kuorihousut. 

Poika ja karitsat. Pienet lampaat saavat hyvää huolenpitoa Uuden-Seelannin Mt Gladstone farmilla. Kuva Devold.

Mistä Devold- tuotteita on saatavilla?

Devold tuotteita on saatavilla monista retkeily- ja urheilutuotteita myyvistä erikoisliikkeistä ja tavarataloista kautta maan. Hyvät valikoimat Devold- tuotteita on saatavilla ainakin Partioaitoista, Intersporteista ja Scandinavian Outdoor Oy myymälöistä ja verkkokaupoista. 

Halutessanne voitte katsoa mahdollisia tarjouksia tai tilata artikkelissa esiteltyjä tuotteita seuraavista linkeistä. Naisten Hiking paitaan voi tutustua *TÄSTÄ, ja housuihin *TÄSTÄ. Miesten Expedition paitaan voi tututua*TÄSTÄ ja housuihin *TÄSTÄ. 

*Kyseinen linkki on mainoslinkki, jonka kautta tilatuista tuotteista saan pienen komission. Komissio ei vaikuta tuotteiden hintaan. Saaduilla tuloilla ylläpidän tätä blogia.

Devold- tuotteiden maahantuojana toimii helsinkiläinen Active Marin & Outdoor Oy, sähköposti: sales(at)marinoutdoor.com 

Muutama sana Devoldin historiasta!

Norjalainen Ole Andreas Devold perusti yrityksen vuonna 1853 halutessaan valmistaa toimivia vaatteita, jotka suojaavat käyttäjäänsä kylmissä ja vaihtelevissa olosuhteissa. Kolmetoista vuotta yrityksen perustamisen jälkeen yritys kehitti neulotun kalastajan villapaidan nimeltään Blaatrøia. Paidasta tuli valtava menestys Pohjanmeren kalastajien keskuudessa. 

Tähän päivään mennessä Devold on nyt yli 160 vuotta auttanut ulkoilmaharrastajia ja ammattilaisia selviämään päivistään paremmin. Vuonna 2016 yritys aloitti ostamaan merinovillan suoraan valituilta lammastiloilta. Seuraavissa vaiheissa, kuten pesu, värjäys, karstaus ja kehräys Devold käyttää eettisyyteen sitoutuneita vakiintuneita yrityksiä, kuten Schneider Italiassa ja Schöller Itävallassa. Tuotteet valmistetaan Devoldin omalla tehtaalla Liettuassa, jossa työskentelee noin 300 työntekijää. Viimeistellessä tuotteen ompelija liittää pakkaukseen tiedot villan alkuperästä, kuten muun muassa tiedot farmariperheestä.  

Muita merinovillaan liittyviä artikkeleita:

Näin valitset merinovillakerraston, artikkelin pääset lukemaan TÄSTÄ. Opas kerrospukeutumiseen- Näin teet sen oikein. Artikkelin voit lukea TÄSTÄ.

Käytetyt lähteet: Media- tiedote: Norjalainen Devold muuttaa villamarkkinoita, Active Marin & Outdoor Oy,

Valmistajan kotisivut: devold

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *