Terveys, Yleinen

Saatko yöt nukutuksi punkin irrottamisen jälkeen?

Tarttuiko borrelia- bakteeri tai TBE-virus puutiaisen välityksellä?

Turun yliopiston tutkimuksen mukaan noin viidesosa puutiaisista kantaa borrelia-bakteeria. Riski saada borrelioosi on pieni, koska tartunta vaatii puutiaisen kiinnittymisen iholle 1-2 vuorokaudeksi.

Sen sijaan puutiaisaivotulehdusta aiheuttava TBE- virus leviää välittömästi pureman yhteydessä, mutta virusta kantaa vain 1,5 prosenttia puutiaisista.

Puutiaisaivotulehdusta vastaan on olemassa rokote, joten riskialueella asuvan tai sinne matkustavan kannattaa harkita rokotteen ottamista.

Mistä tiedän, kantoiko punkki mahdollisia taudinaiheuttajia?

Pistokohtaan voi tulla niin sanottu myrkkyreaktio, joka ei vielä tarkoita vakavampaa taudinaiheuttajaa, kuten borrelia-bakteeria. Pistokohdan ympärillä oleva iho voi reagoida myös yksilöllisesti.

Ärtynyt iho kannattaa puhdistaa desinfiointiaineella mahdollisen sekundaaritulehduksen varalta. Ihon ärtymisen voi aiheuttaa pistokohtaan jäävä osa puutiaisen imukärsästä, mutta se tulee yleensä itsestään pois päivien tai muutamien viikkojen kuluessa.

Mahdolliset imukärsän osat ja muut ”mömmöt” saa kuitenkin poistettua pistokohdasta siihen tarkoitetulla välineellä, mikäli sellaisen on hankkinut.

Yksi varteenotettava laite toimenpiteeseen on Care Plus® Venimex. Laite soveltuu myös esimerkiksi käärmeiden, ampiaisten ja mehiläisten myrkyllisten puremien poistoon, jolla voi estää ainakin osittain myrkyn leviämistä elimistöön. 

Miten kannattaa toimia?

Hakeudu välittömästi lääkäriin, mikäli lähiviikkojen aikana puremasta havaitset laajentuvan ihomuutoksen tai sinulla esiintyy flunssan kaltaisia oireita.

Ihomuutos voi olla joko rengasmainen tai tasainen punoitus. Myös flunssan kaltaiset oireet pureman jälkeen voivat olla merkki tartunnasta.

Kiinni oleva puutiainen kannattaa kuvata esimerkiksi kännykkäkameralla, jolloin tapahtumasta jää merkintä mahdollista myöhempää tiedon tarvitsemista varten.

Mikäli kuvaamiseen ei ole mahdollisuutta, kannattaa puremakohta ja päivämäärä merkata muistiin.

Mahdollisen taudin etenemisen kannalta aikainen diagnoosi ja hoito ovat ensiarvoisen tärkeitä.

Borrelia-bakteerin kotitestaus?

Nykyisin on tarjolla kotitestejä, joilla irrotetusta puutiaisesta saadaan varmistettua, onko puutiainen borrelia-bakteerin kantaja.

Esimerkiksi Care Plus® Tick-Testillä saavutetut tulokset ovat olleet luotettavia, mutta 100% luotettavuutta valmistaja ei kuitenkaan lupaa. Testin käyttöön ja ohjeistukseen perehdymme tarkemmin myöhemmissä kirjoituksissa.

Jos tulos on positiivinen, hakeudu välittömästi lääkäriin, jolloin hoito saadaan aloitettua heti. Mitä aikaisemmin hoito aloitetaan, sitä paremmat mahdollisuudet ovat parantumiselle.

Turun yliopisto, puutiaistutkimus

Turun yliopiston tutkimus paljastaa puutiaisten levittämien sairauksien esiintymisen lähes koko maan alueella pohjoista Lappia lukuun ottamatta.

Turun yliopiston tutkimuksen mukaan lähes viidesosa puutiaisista kantaa borrelioosia aiheuttavaa bakteeria. Puutiaisaivotulehdusta aiheuttavaa virusta kantaa vain 1,5 prosenttia puutiaisista.

Tutkimus perustui yliopiston toteuttamaan valtakunnalliseen keräykseen. Tutkijoille lähetettiin yhteensä noin 7 000 puutiaisia sisältävää kirjettä eri puolilta maata. Niiden perusteella syntyi koko maailmassakin ainutlaatuinen 20 000 puutiaisyksilön punkkipankki- aineisto.

Lähteet: Turun yliopisto, puutiaistutkimus http://www.utu.fi/fi/yksikot/puutiaiset/ajankohtaista/Sivut/home.aspx

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *