Raitapaitojen syyssesonki

Syksy on raitapaitojen jahtaajan kulta-aikaa. Paras sesonki ajoittuu syyskuun lopulta jäiden tuloon saakka. Kalastajalle tämä voi tietää ikimuistoisia hetkiä raitapaitojen seurassa.

Ahven, körmyniska, raitapaita, abborre. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Moni kokenut raitapaidan jahtaaja on odottanut malttamattomana juuri syksyä, koska silloin isot körmyniskat ovat paremmalla syönnillä muihin vuodenaikoihin verrattuna.

Viilenevien vesien myötä ahvenet ovat parveutuneet ja siirtyneet syvempiin vesiin popsimaan pikkukaloja. Ahvenet tarvitsevat paljon ravintoa valmistautuakseen seuraavan kevään kutua varten. Mätiaihioiden kasvattaminen vie aimo osan saaliskalojen tuottamasta energiasta.

Syyssesonki tietää mahdollisuutta koukuttaa ahvenennätys uusiksi. Pienempiä ahvenia saa lähes aina, mutta suurten vonkaleiden koukuttaminen vaatii tiedon ja taidon lisäksi myös hyvää tuuria.

Perinteinen heittojigaus on yksi tehokkaimmista menetelmistä saada raitapaidat innostumaan, mutta ei sovi myöskään unohtaa muitakaan kalastustapoja. Vertikaalijigaus sekä venepilkintä ovat tehokkaita menetelmiä varsinkin syvältä kalastaessa. Joskus myös perinteinen pohjaonginta saattaa pelastaa päivän.

Kirpunvavoista tunnetuksi tulleen Jari Vartiaisen lempikala on ahven. Suurten körmyniskojen koukuttaminen vaatii tiedon ja taidon lisäksi myös hyvää tuuria.

Mistä löydän raitapaidat?

Pintavesien viiletessä ahvenet siirtyvät syvemmälle etsien ympäristöstään ajankohtaan nähden lämpimimmän paikan, jossa ne liikkuvat suurempina parvina ravinnonhaussa.

Ahvenen ravinnon suhteen pätee sääntö, että siellä missä on muikkua, kuoretta tai muita pikkukaloja, on myös ahvenia.

Yöllä ne jurottavat pohjassa aktivoituen vasta päivällä syönnökselle. Ruokaillessaan ne liikkuvat pohjasta väliveteen ja jopa pintaan saakka painuen välillä pohjaan lepäämään.

Usein suurimmat ahvenet ovat erillään pienemmistä lajitovereistaan parvien reunoilla, alapuolella tai yläpuolella. Syysahvenet löytyvät syvissä järvissä yleensä 10-15 metrin syvyydestä penkkojen reunoilta. Tyynellä säällä voit päästä näkemään raitapaitojen muikkuajoja pinnassa.

Raitapaitojen muikkujahdit tyynellä järvellä ovat huikeaa katseltavaa. Tuikkeja, pärskeitä ja sinkoilevia muikkuja.

Ahvenparvien löytämisessä päätee samat konstit kuin muidenkin petokalojen paikallistamisessa. Paikallistuntemuksesta kokemuksen kera on paljon hyötyä.

Aina eivät kalat löydy ensimmäisestä tai toisesta paikasta, vaan kalastajan on etsittävä parvia pitempään. Usein parvien löytämistä vaikeuttaa kalojen nopea liikkuminen paikasta toiseen.

Paikallistuntemuksen ja kokemuksen rinnalla kaikuluotain on verraton apuväline varsinkin ajan säästämisessä. Kaiun kanssa ei tarvitse arpoa, ovatko körmyniskat kotosalla.

Pienet järvet ja metsälammet voivat olla myös kokeilemisen arvoisia kohteita. Usein raitapaitojen keskikoko voi olla pientä, mutta joistakin kohteissa voi löytyä trofeeluokan körmyjä.

Monien lampien kalastus onnistuu usein ilman venettäkin. Lammilla kannattaa kokeilla myös kelluntarenkaita. Niitä on helppo käsitellä ja siirtää paikasta toiseen.

Pienissä järvissä ja lammissa syysahvenet parveilevat usein rantojen läheisyydessä johtuen ravinnon kerääntymisestä rantavesiin. Tuulenpuoleiselle rannalle kertyy lämpimämpää pintavettä tuoden mukanaan kuoriutuvia hyönteisiä ja aktivoiden pikkukalat.

Lampien ja järvien lisäksi syvät ja virtaavat jokialueet voivat piilotella apposia myöhäiseen syksyyn saakka. Joella pätevät samat säännöt kuin järvellä. Etsi siis syvempiä paikkoja, monttuja ja penkanreunoja. Vältä kuitenkin kovasti virtaavia paikkoja.

Syvältä pintaan asti ylettyvät vesikasvustot ovat merkki ahvenen kotikonnuista läpi kauden, mutta varsinkin vesien viiletessä niiden merkitys korostuu pienemmissä vesistöissä.

Itämeren välisaariston salmet ja karikot ovat raitapaitojen syönnöspaikkoja syksyllä. Loppusyksystä kannattaa kokeilla myös mantereen tuntumassa olevista salmista ja selkämatalikoilta.

Ahvensesonki jatkuu läpi syksyn. Syvän veden läheiset matalikot ja virtaavat salmet ovat huippupaikkoja jäiden tuloon saakka. Haastetta riittää, sillä kalat vaihtavat nopeasti paikkaa – niitä on vain etsittävä.

”Pottukoira” nauttii kauniista Kallaveden apposesta.

Jigausta ja venepilkintää

Syvällä pohjantuntumassa ahvenet ovat usein passiivisempia, mutta silloin täsmä- eli vertikaalijigaus sekä tasureilla pilkintä toimivat parhaiten. Kun isommat raitapaidat liikkuvat pintavesissä ja rantamatalissa, ovat ne usein aktiivisesti saalistamassa ja perinteinen heittojigaus toimii tehokkaasti.

Mahdollisen ahvenparven löydyttyä lasketaan ankkuri ja aloitetaan kalastaminen.

Jigeillä kalastaessa pohjassa oleville kaloille tarjotaan pyyntö noin 10−50 senttiä kalan yläpuolelle, liikutellen sitä edestakaisin. Jigin pohjakosketukset eivät ole haitaksi tasaisilla pohjilla, mutta kiviset pohjat tylsyttävät koukut ja jigipäitä jää pohjaan.

Heittojigaus houkuttelee ahvenet kauempaa veneen alle ja kalat nousevat parhaimmillaan pohjasta väliveteen aina pinnan tuntumaan saakka. Veneen alle kerääntyneiden ahvenien pyynnissä yleensä tehokkain menetelmä on pyydystää niitä pystypilkeillä tai kevennetyillä tasureilla. Pilkkimistä voi kokeilla myös jigeillä, joka toimii joskus paremmin perinteiseen pilkkimiseen verrattuna.

Tavoiteltaessa välivedessä tai pinnantuntumassa olevia ahvenia on erittäin tärkeää saada jigi leijumaan. Käytettävä jigipää täytyy olla mahdollisimman kevyt, jotta tekniikka toimii kunnolla. Perusuiton on oltava huomattavasti rauhallisempaa verrattuna kesäkalastukseen.

Välivesi- tai pintakalastuksessa ei jigiä päästetä vajoamaan pohjaan, vaan kelaus aloitetaan heti jigin pudottua veteen. Kelataan nopeasti 2−4 kierrosta ja pidetään pieni tauko, jolloin jigi leijuu houkuttelevasti. Liian painavalla päällä jigi painuu turhan nopeasti pohjaan, eikä ehdi tavoittaa kaloja.

Tärppi tulee yleensä liikkeen pysähdyttyä jigin lähtiessä vajoamaan. Uittoa kannattaa tehostaa vavankärkeä värisyttämällä, joka voi ratkaista pelin varsinkin kalojen ollessa huonommalla syönnillä.

Toinen vaihtoehto jigin uittamiseen on perinteinen vavannosto vedestä pystyyn ja nopea lasku takaisin samalla kelaten löysät siimat pois.

Herkällä vavalla ahvenen tärppi tuntuu sormissa. Tärkeintä on pitää siimakontrolli koko ajan, eli pitää siima tiukalla.

Tärpin tuntuessa tehdään vastaisku nopeasti ja jämäkästi. Isojen körmyniskojen tärpit ovat varovaisempia kuin pienempien lajitovereiden, ja ne jäävät usein huomaamatta, jos tuntuma siimaan herpaantuu edes pieneksi hetkeksi.

Jigikalastajan kannattaa kokeilla myös drop shot -jigausta, jonka perusidea on sama kuin heittojigauksessa, mutta tekniikka on tehokkaampi pohjasta pyydettäessä.

Drop shot -jigauksessa jigit kiinnitetään siimaan painon yläpuolelle. Jigejä voi olla useita peräkkäin. Vertaansa vailla drop shot on ongelmallisilla pohjilla, jolloin välttyy monien jigipäiden menetyksiltä ja koukkujen tylsymiseltä.

Yksi vahvuus drop shotissa on uittaa jigiä juuri pohjan yläpuolella niin, ettei siimaa tarvitse samalla kelata heti. 

Kun raitapaidat jurottavat pohjassa, eikä niille tunnu kelpaavan mikään, kannattaa kokeilla kevennettyjä tasapainoja. Varsinkin suurimmat körmyt erehtyvät houkuttelevasti leijailevaan pikkukalaa jäljittelevään tasuriin. Leiaava ”liitäminen” on erittäin tärkeä ominaisuus kevennetyssä tasurissa. Isot luonnonväriset tasapainot eivät yleensä tarvitse värikoukkua tai syöttiä, vaan paljas mahakoukku riittää.

Ahventen ollessa passiivisia kannattaa kokeilla perinteistä pohjaonkea. Siimanpäähän sopiva paino sekä 30-50 sentin päähän siihen koukku ja syötti. Pohjaonki lasketaan syötin kera pohjaan, jolloin se liikkuu pohjaa myöten veneen liikehtiessä. Tärkein ei ole liike vaan madon elävyys. Pohjaonki voi olla oiva vaihtoehto varovaiselle raitapaidalle, jolle ei jigi tai tasuri kelpaa.

Pinnassa ruokailevat körmyniskat ottavat hanakasti perhovälineillä tarjottuihin streamereihin, eli pikkukalajäljitelmiin. Ahventen muikkuajot muistuttavat alkukesän taimenten salakka-ajoja koski- ja virtapaikoilla. Perhovälineillä isot körmyt antavat mukavan vastuksen. Myös lipat ja virvelillä heitettävät MA-leechit ovat pinta ja välivedessä tehokkaita.

Päivän ”ottipeli” käytettiin loppuun. Tehokkuus ei kärsinyt, vaikka jigi ei enää pysynyt koukussa edes oikein päin.

Luonnonvärit kalastavat syksyllä

Pikkukaloja jahtaaville raitapaidoille parhaiten kalastavat luonnonväriset jigit ja vieheet. Kalat ovat usein erityisen valikoivia, jolloin on turha tarjota muita värejä.

Luonnonväriset jigit kalastavat parhaiten pienempikokoisina huonommalla syönnillä olevia raitapaitoja. Lisäksi ruokahalua voi yrittää parantaa tarjoamalla voimakasta ärsykeväriä.  Tällä keinolla parvi voi aktivoitua hyvälle syönnille.

Parhaat ahvenjigit ovat yleensä 3−4 -tuumaisia, mutta suurempia körmyjä pyydettäessä voi käyttää jopa 8 tuumaa pitkiä jigipyrstöjä. Myös pienehköt toukka- ja matojigit maistuvat usein nälkäisille ahvenille.

Joskus ottijigin löytäminen teettää työtä. Jigien tehoa voi parantaa erilaisilla hajusteilla ja tusseilla värjäämällä.

Tuuli heikentää myös kalastustuntumaa. Tärkeintä on kuitenkin saada hyvä tuntuma uitettavaan jigiin käyttämällä mahdollisimman kevyttä päätä.

Jigipäiden väreinä lyijynharmaa on varma valinta. Tummissa vesissä voi kokeilla ärsykevärinä keltaista, oranssia sekä räikeänpunaista.

Välineillä merkitystä

Kokoonsa suhteutettuna ahven on voimakas taistelija. Kevyillä välineillä kalastaminen tarjoaa haastetta ja jännitystä kokeneellekin kalastajille.

Kuten kaikissa kalastusmuodoissa myös ahvenen jigauksessa on valittava sopivat välineet hauskuuden ja tehokkuuden säilyttämiseksi.

Välineiden valinnassa kannattaa olla tarkkana. Kokeilu normaalilla heittovavalla raskaan avokelan kera saattaa sammuttaa innon jigaukseen saman tien välineiden toimimattomuuden takia.

Vavan tulee olla herkkä, mutta kärki saisi olla jämäkkä. Sopivalla vavalla ahvenien tartutus onnistuu hyvin ja kalat pysyvät paremmin kiinni. Oleellista on tuntuman säilyminen jigiin kaikissa tilanteissa.

Hyvä ahvenvapa on noin 5,5−7 jalkaa pitkä ja viehesuositukseltaan 1−15 grammaa. Henkilökohtaisesti olen mieltynyt herkkyytensä ansiosta yksiosaiseen Mikadon Sicario -vapaan, jonka viehesuositus on 1−7 grammaa. Eräs vapakalastaja sanoi puoliksi leikilleen vavan olevan niin herkkä, jotta siinä tuntee jopa ohi uivan kalan liikkeen!

Kelaksi riittää kokoluokan 1000 pieni avokela, johon mahtuu 0,08−0,12 mm:n kuitusiimaa riittävästi eli noin 50−100 metriä. Kelan välitys saisi olla vähintään 5: 1−5, jotta siimaa saa sisään tarvittaessa riittävän nopeasti.

Kuitusiiman jatkeeksi kannattaa sitoa noin 70–100 senttiä pitkä fluorocarbon-peruke. Ohut kuitusiima leikkaa paremmin vettä minimoiden vastuksen. Peruke auttaa leijuttamaan jigiä saaden aikaan houkuttelevan uinnin.

Maltti on valttia saaliinmäärässä

Ahven on suosittu ja erittäin maukas ruokakala, joka ansaitsee osakseen arvostusta. Liha on vaaleaa, vähärasvaista, kiinteää ja herkullista. Suuremmat ahvenet ovat hyviä esimerkiksi fileinä pannulla.

Ahventilanne näyttää Suomessa nyt erittäin hyvältä johtuen menneistä lämpimistä kesistä ja ehkä vähentyneestä pyynnistä. Saalisahvenen keskikoko on selvästi kasvanut. Vaikka tulevaisuus näyttää valoisalta, on pyynnissä pidettävä kohtuus. Pyytää ei saisi yli luonnollisen tuoton.

Nykyisin suurimmat syysahvenet ovat jääneet harvoin alle puolen kilon. Monella reissulla vaaka on napsauttanut lukeman 600 ja 900 gramman väliltä. Yli kilon körmytkään eivät ole nykyään erityisen harvinaisia.

Maltti on kuitenkin valttia. Valistuneet kalastajat ottavat saaliiksi keskikokoisia kaloja ja vapauttavat suurimmat ja pienimmät takaisin Ahdin valtakuntaan jatkamaan sukuaan ja kasvamaan vielä suuremmiksi ja viisaammiksi.

Pyydystetty ruokakalaksi otettava ahven on hyvä säilyttää elävänä perkaamiseen saakka.

Syysahvenen jigipyynti on kalastuksellisesti yksi hauskimmista vapakalastusmuodoista. Sanotaanko vielä lopuksi, että verkkaisesti saalista tulee.

Pannukarkeita apposia ruokakaloiksi. Ahven on suosittu ja erittäin maukas ruokakala, joka ansaitsee osakseen arvostusta. Liha on vaaleaa, vähärasvaista, kiinteää ja herkullista.

Jigipään valinta

Jigipään oikea valinta on yksi tärkeimmistä asioista jigikalastuksessa. Tuuli ja veden virtaus vaikuttavat paljonkin jigin uppoamisnopeuteen, ja voit joutua käyttämään suosituksia painavampia jigipäitä. Virtaavissa vesissä jigipää voi olla hyvinkin raskas. Tärkeintä on hyvä tuntuma jigiin kalastuksen aikana.

Huomioi myös siiman vaikutus. Paksummissa siimoissa kantopinta-ala ja tuulipussi ovat suurempia vaikuttaen jigin vajoamisnopeuteen.

Suosituksena voi käyttää alle 5 metrin syvyydessä 3−10 gramman, 5−10 metrin syvyydessä 5−20 gramman ja yli 10 metrin syvyydessä 7−25 gramman jigipäitä. Markkinoilla on myös kevennettyjä jigipäitä, jotka toimivat hyvin pinnasta ja välivedestä kalastaessa. Edellä mainitut suositukset pätevät myös jigailuun välivedestä ja pinnan tuntumasta.

Ahven, Perca fluviatilis

Ahven on Suomen kansalliskala. Ahven on yleisin kalalajimme ja sitä tavataan maassamme lähes kaikenlaisissa vesissä käsivarren Lappia lukuun ottamatta.

Vapakalastuksessa koko yleensä 15–30 cm, 50–350 g. 40 sentin pituisena painaa noin kilon. Kasvu vaihtelee suuresti ympäristön mukaan. Suurin Suomesta saatu ahven painoi 2,87 kiloa. Ahven saattaa kasvaa yli kolme ja puolikiloiseksi ja puolimetriseksi vonkaleeksi. Yleensä ahven elää maksimissaan 20–25-vuotiaaksi, mutta se saattaa saavuttaa jopa 30 vuoden iän.

Väritys vaihtelee kasvupaikan mukaan. Kirkkaissa vesissä selkäpuoli on oliivinvihreä ja kuvioitu tummilla selkeillä pystyraidoilla. Vatsapuoli vaalea. Vatsapuolen evät sekä pyrstöevä oranssinpunaiset. Kellertävät silmät. Tummissa humuspitoisissa vesissä selkäpuoli voi olla lähes musta ja raidoitus heikommin erottuva vatsan ollessa vaalea. Tummilla ahvenilla evät voivat olla voimakkaan punaisia.

Poikasena ahven käyttää ravinnokseen eläinplanktonia siirtyen kasvaessaan pintahyönteisiin, pohjaeläimiin sekä kaloihin. Suuret ahvenet syövät pääsääntöisesti pikkukaloja. 

Ahvenen kutuaika ajoittuu Etelä-Suomessa toukokuun alkuun, merialueilla ja pohjoisempana toukokuun loppuun tai ehkä kesäkuun alkuun vedenlämpötilasta riippuen. Ahven kutee 0,5−3 metrin syvyyteen. Mätinauhat kiinnittyvät pohjan kasveihin ja liekopuihin.