Perhokalastus

Kalvoroikkujat- hyönteisjäljitelmiä pintakalvossa

Kalvoroikkujat- hyönteisjäljitelmiä pintakalvossa

Kalat syövät aktiivisesti pinnasta, mutta pintaperhosi hylätään kerta toisensa jälkeen. Ongelmaan ratkaisu löytyy usein kalvoroikkujista.

Pinnasta ruokailevat kalat eivät aina napsi aikuisia hyönteisiä, vaikka siltä näyttäisikin. Ne voivat keskittyä myös vedenpinnassa tai sen alapuolella pintakalvon varassa kelluviin hyönteisten eri kehitysasteisiin. Näitä kehitysasteita jäljitteleviä perhoja voidaan kutsua kalvoroikkujiksi. Kalvoroikkujat ovat hyönteismukaelmia, joissa suurin osa jäljitelmästä uppoaa pintakalvon alapuolelle. Jäljitelmät saadaan roikkumaan pintakalvossa häkiläsiikasten, pupa- tai nymfinahan jäljitelmän tai siipiaihion varassa.

Yleensä kalvoroikkujilla jäljitellään kuoriutumisvaiheessa olevia pupia ja nymfejä, mutta ne voivat esittää myös kuolleita aikuisia tai kuoriutumisessaan epäonnistuneita hyönteisiä. Kalvoroikkuja voi jäljitellä myös esimerkiksi maahyönteistä, joka on joutunut veden varaan tuulen heittämänä. Kalvoroikkujia ei oikeastaan voi jaotella hyönteislajien kehitysasteiden, vaan perhotyypin mukaan.

Veden pintajännitys vaikuttaa

Vedenpinta käyttäytyy kuin joustava kalvo, kiitos ilmiön nimeltä pintajännitys. Pintajännitys johtuu nestemolekyylien välisistä vetovoimista, jotka taas puolestaan johtuvat molekyylien sisäisistä voimista. Nesteen sisällä, siis tässä tapauksessa vedessä, jokaiseen molekyyliin vaikuttavat ympäröivät molekyylit joka suunnassa yhtä suurella voimalla, jolloin voimien summa on nolla.

Veden pinnalla oleviin molekyyleihin vaikuttavat alapuolella olevien molekyylien vetovoimat, mutta veden ulkopuolella ei ole molekyylejä näitä voimia tasaamassa. Tämän vuoksi veden pinnassa on ikään kuin tiukasti toisiinsa sitoutuneiden vesimolekyylien kerros, jonka tiheys on huomattavasti suurempi kuin nesteen tiheys tämän pintakalvon alapuolella.

Veden pintakalvon läpäiseminen vedestä ilmaan päin on huomattavasti helponmaa kuin toisin päin. Akvaariokokeissa on helppo havaita, kuinka pintaan uiva nymfi tai pupa läpäisee pintakalvon ilman sen suurempaa vastusta. Kalastustilanteessakin huippukuoriutumisen aikana voi joskus nähdä, kuinka kuoriutuvia hyönteisiä ui kohti pintaa ja niitä ilmestyy pintakalvolle äkillisesti kymmenittäin.

Kalvoroikkujien sitomisessa kannattaa huomioida veden pinnan käyttäytyminen ja pintakalvoon tarttuvien sidontamateriaalien- siikasten ja kuitujen- määrä suhteessa perhon uppoavaan osaan, jonka siis tulisi upota pintakalvon alapuolelle.

Useita jäljiteltäviä hyönteisiä

Vesiperhosten kuoriutuvien pupien eli emergentjäljitelmien sidokset ovat yksi tärkeimmistä kalvoroikkujamalleista kotoisilla koskillamme. Vesiperhosistahan löytyy sekä pintakalvossa kuoriutuvia, esimerkiksi siiviläsirvikäs (Hydropsychidae), että kiinteälle alustalle kuoriutumaan uivia tai ryömiviä lajeja, esimerkiksi koskisirvikäs (Rhyacophilidae).

Kun pupat nousevat pintaan aloittaakseen kuoriutumisen tai uivat pintakalvossa vikkelästi kohti kuoriutumisalustaa, kalatkin kiinnostuvat niistä.

Pintakalvossa kuoriutuessaan pupa rikkoo suojakupunsa ja esiin ryömii aikuistuva vesiperhonen, joka alkaa nopeasti pumpata siipiään lentokuntoon. Nämä kuoriutujat ovat helppoja makupaloja kaloille, jotka napsivat niitä kylmän viileästi hätäilemättä ja turhia poukkoilematta.

Jos kyseessä sen sijaan on vesiperhoslaji, joka ui vikkelästi kohti kuoriutumisalustaa, kalat joutuvat tekemään töitä saadakseen pupat kiinni.

Toinen merkittävä kalvoroikkujilla jäljiteltävä hyönteinen on päivänkorento, jolla on ennen lopullista aikuistumistaan aikuista hyönteistä, imagoa muistuttava siivellinen esiaikuisvaihe, jota kutsutaan subimagoksi. Kuoriutuvat nymfit punnertavat pintakalvolle, missä ne luovat ensimmäistä kertaa nahkansa ja muuttuvat subimagoksi. Nämä usein kellertävät tai harmaansävyiset esiaikuiset viivähtävät pintakalvolla muutamasta sekunneista minuutteihin, kunnes siivet kuivuvat lentokelpoisiksi. Lopullinen kuoriutuminen tapahtuu esimerkiksi rantapuiden suojissa.

Koskikorennot ovat edellisiä hyönteisiä merkityksettömämpiä kalvoroikkujilla jäljiteltäviä, sillä useimmiten niiden nymfit uivat tai ryömivät kiinteälle alustalle kuoriutumaan. Joskus kuoriutuvia nymfejä voi kuitenkin joutua vedenpinnalle esimerkiksi tuulen viskaamina, jolloin kalat keskittyvät niihin. Tällainen tilanne perhokalastajalle tulee eteen yleensä kevään sumukorentokalastuksessa.

Kaksisiipisten (joita ovat esimerkiksi surviaissääsket, mäkärät ja hyttyset) kuoriutuvat pupat voivat olla kaloille tärkeä ravintokohde läpi vuoden. Eri lajeja voi esiintyä niin talvella kuin kesälläkin. Kaksisiipiset voivat olla loppusyksyllä pääravintoa useillekin suvantojen ja nivamaisten virtojen alueella viihtyville kaloille, ja järvilläkin ne ovat paikoitellen ja ajoittain merkittävässä roolissa kalojen ravintokohteena.

Tuikit paljastavat hyönteisen

Kalvoroikkujilla onkimisen kulta-aika alkaa kesäkuun alkupuolelta ja kestää elokuun loppuun. Kuten aiemmin mainittiin, kuoriutuvien vesiperhosten ja päiväkorentojen kalvoroikkujasidokset ovat perhokalastajalle erittäin tärkeitä sidoksia jotka usein kelpaavatkin kaloille tavallisia pintaperhoja paremmin. Kalvoroikkujasidokset toimivat yllättävän usein niille aktiivisesti näyttäytyville kaloille, jotka toistuvasti hylkäävät korkeammalla kelluvat pintaperhot.

Kalastustilanteessa kannattaa alkuun selvittää, tapahtuuko kuoriutumista ja ovatko kalat kiinnostuneita parhaillaan kuoriutuvista hyönteisistä- vai ruokailevatko kalat kuoriutumisvaiheessa epäonnistuneilla yksilöillä. Ravintokohteina voivat olla myös pinnalla kelluvat aikuiset, mutta jo kuolleet yksilöt.

Kalojen ruokaillessa pintakalvon alla roikkuvia hyönteisiä tilanteen tunnistaa useimmiten tuikista, joka poikkeaa normaalista pintatuikista siten että kalan pää ei nouse pinnan yläpuolelle. Pintakäynti on yleensä rauhallinen pyörähdys, jossa vilahtavat pyrstö ja selkäevä. Kalvosta vikkelästi uivia pupia napsiva kala taas käyttäytyy täysin poikkeavasti ja hakee pupan pinnasta usein rajusti hyppäämällä.

Kalastustekniikka hyönteislajin käyttäytymisen mukaan

Kalvoroikkujilla kalastetaan jäljiteltävän hyönteisen esikuvan käyttäytymisen mukaan, yleensä kalvoroikkujia pyritään uittamaan vapaasti virran mukana. Poikkeuksena ovat esimerkiksi ne hyönteiset, jotka uivat kuoriutumaan jollekin kiinteälle alustalle.

Parhaita paikkoja kalvoroikkujien kokeiluun ovat paikat jotka keräävät kuoriutuvia hyönteisiä. Kosken päävirtojen reuna-alueet, kiventakuset ja virtojen yhtymäkohdat. Akanvirratkin ovat tärkeitä ruokailualueita, jonne virtauksien mukana kertyy kuoriutuvia päivänkorentojen esiaikuisia ja vesiperhosten pupia. Akanvirrat ja niiden keskelle pyörteisiin kerääntyvät vaahtolautat kasaavat myös kuolleita pintakalvoon juuttuneita hyönteisiä.

Kuoriutuvilla vesiperhosilla ja päivänkorennoilla kalastamisen paras ajankohta on yleensä iltahämärän aika, vaikka jotkut lajit kuoriutuvat päivälläkin. Joskus, lähinnä alkukaudesta kylmän veden aikaan, koskien miedompivirtaisilla alueilla näkee esimerkiksi siikaparvien ruokailevan kaksisiipisillä pitkin päivää.

Kalvoroikkujia sitomaan

Tähän artikkeliin on valittu neljä erityyppistä kalvoroikkujamallia. Kalvopupa jäljittelee kuoriutumaan pyrkivää koskisirviä, joka ui kohti sopivaa kuoriutumisalustaa. Perho kelluu pintakalvossa jalkojensa varassa ja sitä uitetaan esikuvansa mukaisesti pienin nykäyksin. Sidos on osoittautunut erittäin tehokkaaksi.

Hollantilaisen Hans van Klinkenin kehittämä Klinkhamer Special-perho on niittänyt mainetta ympäri maailmaa varsinkin harjusperhona.

Klinkhamer kelluu siiven ja häkilän varassa pintakalvossa. Ennen kalastusta käsitellään perhon siipi ja häkilä kellunta-aineella. Kalastaessa perhon runko uppoaa pintakalvon alapuolelle. Klinkhamerin runkoja kannattaa sitoa monilla sävyillä riippuen kuoriutuvien hyönteisten värityksessä. Erinomainen perho myös taimenen ja raudun kalastuksessa.

HARE`S EAR DHE on Amerikkalainen Francis Bettersin kehittämä perhomalli, joka kelluu pintakalvossa siiven varassa. Perhossa yhdistyy Compara Dun ja Klinkhamer Special perhojen olennaisimmat ominaisuudet.

Ennen kalastusta siipi rasvataan, mutta kovassa virrassa kalastaessa kannattaa rasvata myös rintakehää, jolloin perho kelluu korkeammalla ja näkyy myös virrassa paremmin. Perho onkin löytänyt paikkansa useimpien perhokalastajien rasioissa. Perhoa tarjotaan päivänkorentojen kuorituessa.

Sidonnassa kannattaa huomioida perhon mittasuhteet. Liian korkeaksi sidottu siipi on vaaraksi kaataa perhon.

Tube Body Emerger- Trailing Shuck jäljittelee nymfinahan ja siipisäkkinsä varassa roikkuvaa kuoriutuvaa päivänkorentoa. Parasta aikaa tällä jäljitelmällä kalastamiseen on alkukesä. Perhoon voi mainiosti käyttää yleisesti saatavilla olevia valmiita irtoperiä, jotka nopeuttavat sitomista.

Reseptit

Kalvopupa 

Koukku: Kamasan B175, #10-14

Lanka: ohut hampaita kestävä kuitulanka

Perä: Hares Ear Antron lenkkiin dupattuna ja kaksinkerroin käännettynä

Runko: Hares Ear Antron lenkiin dupattuna

Siipituet: ruskea niini

Thorax: Hares Ear Antron lenkiin dupattuna

Selkäkilpi: riekko, peltopyy tai vastaava siimalenkin ympärille sidottuna, selkäkilpi käännetään häkilän yli.

Pää: Hares Ear Antron lenkiin dupattuna

   

Klinkhamer Special

Koukku: #10-16Partridge Klinkhammer X-Treme

Sidontalanka: 8/0 tai ohuempi

Kierre: sidontalanka

Siipi: polypropeeni lanka

Runko: Hareline super fine dry fly dubbing

Rintakehä: riikinkukon silmähöyhen

Häkilä: grizzly kukko

 

HARE`S EAR DHE

Koukku: Partridge GRS 6A #12

Sidontalanka: ruskea sidontalanka 6/0 tai 8/0

Kierre: sidontalanka

Takaruumis: jänis dubbing

Siipi: keskipitkä ja hieno peura

Rintakehä: jäniksen naama, luonnonvärinen

Tube Body Emerger- Trailing Shuck

Koukku: #12-16

Lanka: musta

Perä: Tube Body Emerger

Rintakehä: kaninkarva dupattuna

Siipisäkki: CDC käännettynä

Pää: sidontalanka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.