Kruunaamattoman kuninkaan perässä!

Lohi, kalojen kruunamaton kuningas ansaitsee arvonimensä pelkästään jo komean ulkomuodon perusteella.

Monelle lohen kalastaminen on elämän tapa, joka herättää suuria tunteita. Kun kausi on ”paketissa”, katse siirtyy jo seuraavaan kauteen. Sidotaan perhoja ja kerrataan edellisten kausien tapahtumia. Pohditaan esimerkiksi miksi lohi ottaa ja miksi ei.

Eräs perhokalastusystäväni sanoi minulle usein: Kuule ystävä hyvä, nyt ongitaan, sillä kohta on taas pitkä talvi edessä.Ystävä puhui totta! Perhokalastajalle talvi tuntuu ikuisuudelta.

Kun olen päässyt jälleen virtaavan veden äärelle, pohdin millä perholla aloitan. Sidonko siimanpäähän jonkun viimevuotisista ottiperhoista, laitanko kaverin suositteleman, vai kokeilenko kokonaan uutta mallia.

Juhani aho kirjoittaa kirjassaan Lohilastuja ja kalakaskuja: ”Lohenonkiminen on oikeastaan tiedettä, samoin kuin shakkipeli tai sodankäynti”.

Kello on pykälässä, kalastuslupa voimassa ja kalastan ensimmäistä laskua. Mietin, kohta varmasti tärppää! Samassa kala hyppää ilmaan ja siimanpäässä taistelee juuri merestä noussut kirkas lohi, joka ottaa vielä pari syöksyä hyppyjen saattelemana ja irtoaa. Tuttu kokemus varmasti monelle.

Ainakin lohta nousee, ajattelen! Kaverilla on myös lohi kiinni. Kelan räikkä huutaa lohen vetäessä siimaa. Kala ei pysähdy, kaveri juoksee perässä. Viimein lohi kuitenkin pysähtyy ennen seuraavaa vuolasvirtaista koskea, onneksi.

Jännitys on huipussaan, kun ei tiedä lohen kokoa. Pysyykö kala kiinni? Kun lohi lopulta näyttäytyy, sydän hakkaa entistä nopeammin. Nyt on iso lohi siiman päässä!

Suuren lohen väsytys on urheilua parhaimmillaan. Suomalaisen urheilukalastuksen tärkeä vaikuttaja Alex Hintze kuvasi asiaa seuraavasti: ”Siinä merkitsee enemmän, kuinka paljon yksikin kala tarjoaa urheilua kuin kuinka paljon saalista yhteensä saadaan.”

Minulle kalastus on kokonaisuus, johon kuuluu kalastuksen lisäksi istuskelua tulilla, nautiskelua luonnon monipuolisuudesta, oleilua ystävien kanssa ja valokuvaamista. Nautin myös muiden saamista lohista ja siitä onnesta mitä he saavat kokea.

Olen menettänyt vuosien varrella lukuisia isoja lohia, mutta niin on myös monet kavereista. Karkuutuksia on aina mukava muistella, mutta niin myös saatuja vonkaleita!

Kolmas kerta toden sanoo!

Lohen karkuutuksista tulee mieleen kauden 2011 viimeinen päivä. Kalastimme kaverin kanssa hyväksi havaittua ottipaikkaa. Kuitenkaan aamupäivän aikana emme saaneet tärppiäkään.

Kalastimme paikan vielä ennen kotiin lähtöä. Sidoin siiman päähän kolmihaaraiseen koukkuun sidotun Green Highlanderin. Pian siimat olivat suorana vedessä ja heti kuin perho ui syvänteen reunan päälle, lohi nappasi perhon ja painui pohjaan.

Kala pysyi muutaman minuutin paikallaan pohjassa, kunnes päätti syöksyä suvannon alapäässä olevaan syvään monttuun. Kalan käyttäytymisestä päätellen tiesin nyt suuremman lohen olevan kyseessä. Montussa lohi juroi paikallaan, mutta kohta vapa kuitenkin suoristui ja lohi pääsi irti. Yksi kolmesta koukusta oli murtunut poikki.

Seuraavaksi sidoin siiman päähän samanlaiseen koukkuun sidotun muunnoksen Royal Coachman- perhosta.Uusi lasku ja lohi tarttui jälleen kiinni samassa kohtaa kuin missä oli edellinen tärppi. Kala käyttäytyi täysin poikkeavasti edelliseen loheen verrattuna. Kaunis hopeakylkinen lohi liikkui nopein syöksyin ja syöksyn päätteeksi hyppäsi korkealle ilmaan samalla ravistaen. Neljännen yrityksen jälkeen lohi painui pohjaan juromaan.

Väsytys jatkui ja pian kala oli valmis ylös ottamista varten. Yhtäkkiä kuuluin vaimea napsahdus ja siima löystyi. Kirkas kylki vain välkkyi, kun lohi valui alapuoliseen suvantoon.  Jälleen kävi samalla tavalla kuin edellisen perhon kanssa. Kolmas koukku oli murtunut poikki. Tämäkään kruunamaton kuningas ei ollut tarkoitettu minulle.

Jälleen uutta perhoa kehiin ja nyt siiman päähän Blue Charm. Jälleen samassa paikassa lohi tärähti perhoon. Tämä kala tuntui huomattavasti pienemmältä edellisiin verrattuna, mutta voimaa tälläkin kalalla riitti. Jokohan kolmas kerta toden sanoo, vai kuuluuko tälläkin kertaa napsahdus? Napsahdusta ei kuulunut ja pian sain kalan ylös. Mukava kauden lopetus!

Kaverin harmittava karkuutus!

Elettiin heinäkuun alkua ja lohen nousu oli juuri alkanut. Isoja lohia tuntui olevan liikenteessä, kun kaveri sai 17,5 kiloisen lohen. Tuntia myöhemmin toinen kaveri tartutti myös ison lohen. Lohi paineli alavirtaan pysähtyen loppuvirrassa olevaan syvempään monttuun.

Kokeneena lohenkalastajana kaveri sai pysäytettyä kalan ja väsytys jatkui paikallaan noin 20 minuuttia. Lohi jurotti pohjassa ja kaveria alkoi janottaa. Tuoppas poika vettä! Poika kaivoi taittokuksan taskustaan ja vei isälleen jokivettä juotavaksi väsytyksen lomassa.

Aikaa kului ja lohella ei ollut merkkiäkään väsymisestä. Kun kala ei osoittanut väsymisen merkkiä, antoi kaveri lisää painetta lohelle. Siitä lohi ei kuitenkaan tykännyt, vaan lähti syöksymään kohti seuraavaa niskaa ja samalla vapa oikeni ja siima löystyi. Koukut olivat vääntyneet!

Juhani Aho kertoo kalan väsyttämisestä kirjassaan Lohilastuja ja kalakaskuja: ”Pienemmän kalan vetää onkimies tavallisesti heti väkisin, mutta suuremman suhteen ei ole muuta mahdollisuutta kuin odottaa, kunnes se joko kyllästyy, suuttuu ja lähtee ulos tai uupuu siihen paikkaansa ja joutuu maihin vedettäväksi.” Jatkaa vielä: ”…menettääkö malttinsa ja koettaa voimakeinoja käyttämällä jouduttaa tapausten kehittymistä vaiko pysyä rauhallisena ja odottaa sitä hetkeä, jolloin kala tuntee uupuvansa.” 

Siinä on meille tämän päivän lohimiehille pohtimista. Jostakin syystä kaverin karkuuttamat lohet harmittavat enemmän kuin omat! Mistä se johtuu? On niin surullista katsoa kaverin ilmettä, kun vapa suoristuu ja jännitys laukeaa. Pian kaveri pitelee sormissaan perhoa. Mitä tapahtui? Katkesiko koukku, vai suoristuiko koukku, vai mitä oikeasti tapahtui? Muistan vieläkin kaverin innostuneen ilmeen ennen kyseisen lohen tartuttamista, kun kaveri katsoi perhoa ja totesi, ” tuohon se ottaa!”

Lohestaja ei menetä toivoa!

Skotlantilainen kirjailija, historioitsija ja poliitikko John Buchan kirjoittaa kalastuksen viehätyksestä seuraavasti: ”Kalastamisen viehätys piilee siinä, että se on pakenevaisen, mutta silti ulottuvilla olevan, tavoittelun toivontilaisuuden toistumista.”

Kokemuksista lohenkalastuksen parissa jää sellainen polte, joka ei sammu ikinä. Harrastuksen alkutaipaleella isojen kalojen karkaamiset harmittavat, mutta kun menettää kaloja tarpeeksi, karkaamiset eivät tunnu enää missään. Pitää vain muistaa olla optimistinen ja uskoa, kyllä se joskus vielä ylös tulee.