Järven jäällä puhaltava hyytävä viima on epämukava seuralainen. Silloin suojaa antavan pilkkiteltan avulla kalastuksesta voit nauttia paremmin, mutta myös saaliin saamisen mahdollisuus voi parantua huomattavasti.
Tämän päivän kalastajan ei tarvitse kärsiä viimasta, eikä kylmyydestä. Markkinoilta on saatavilla juuri pilkkijöille suunniteltuja telttoja. Suojaa antava teltta mahdollistaa pilkkimisen mielekkyyden kelistä riippumatta. Pilkkiteltat ovat toki käteviä myös muissakin talven kalastusharrastuksissa.
Pilkkiteltan käytöllä on monia muitakin hyötyjä, kuin viimalta ja kylmältä suojautuminen. Teltan sisäpuolella avannot säilyvät paremmin sulana ja siimat säilyttävät paremmin notkeutensa. Ohuilla siimoilla ja pienillä morreilla ongittaessa tärppien havaitseminen on myös helpompaa, koska tuuli ei pääse vaikuttamaan siimaan.
Parhaimmillaan pilkkiteltat ovat kuitenkin kalastuksessa, jossa ei tarvitse vaihtaa jatkuvasti paikkaa ainakaan pitkiä matkoja. Erityisesti pilkkiteltat soveltuvat näköpilkintään, mateen pilkintään, syöttikalaongintaan sekä jalokalojen pilkintään. Monipuolisena varusteena telttoja voi käyttää myös kalastuksen tukikohtana, kuten taukotilana, varusteiden säilytykseen sekä näkösuojana.
Pop-up rakenteiset pilkkiteltat ovat nopeita kasata ja purkaa. Pienellä harjoittelulla teltan saa pystyyn jopa alle minuutissa. Kasauksen jälkeen teltta ankkuroidaan jäähän tarkoituksen mukaisin jääruuvein. Ruuvaus vie aikaa 2-5 minuuttia. Säilytyksen ja kuljetuksen ajaksi teltan saa pakattua kätevästi säilytyslaukkuun. Laukussa on kantohihnat, eli viilekkeet, joten laukku kulkee selässä näppärästi.
Saimme testiin kaksi erilaista pilkkitelttaa Atemi Igloo Confort 2 sekä Atemi Igloo Luxury L. Artikkeli on tehty kaupallisessa yhteistyössä maahantuojan edustajan kanssa.
Pilkkiteltta Atemi Igloo Comfort 2
Atemi Igloo Comfort 2 on yksi pienimmistä kannettavista pop-up-kalastusteltoista markkinoilla. Comfort 2 sopii erinomaisesti 1-2 henkilön käyttöön. Pilkkimään teltassa mahtuu vain yksi henkilö kerrallaan, mutta lämmittely- ja taukokäytössä tilaa löytyy kahdelle.
Tuulen ja vedenpitävä Atemi Igloo Comfort 2 teltta painaa vain kahdeksan kiloa. Keveydestä johtuen se kulkee kätevästi mukana ja sen kasaaminen ja purkaminen onnistuu helposti yksin. Teltassa ovat ikkunat joka suuntaan, joista voi tarkkailla esimerkiksi muita pilkkijöitä sekä ympäristön tapahtumia. Ikkunat saa tarvittaessa kätevästi peittoon muun muassa näköpilkintää varten. Teltan seinistä löytyy myös säilytystaskut tavaroille sekä tuuletusaukot ilmanvaihtoa varten. Teltassa on lisäksi lumilieve ympäriinsä.
Testasimme telttaa monenlaisissa olosuhteissa kovilla pakkasilla hyytävässä viimassa, sekä myös räntä- ja vesisateessa. Talven kokemuksen pohjalta teltasta ei ominaisuuksiin nähden moitittavaa löytynyt. Työnjälki on kokonaisuutena laadukasta.
Tekniset tiedot pääpiirteittäin:
- Mitat 150 x 150 x 170 senttiä.
- Mukana jääruuvit sekä narut.
- Sopii kahdelle hengelle.
- Paino kahdeksan kiloa.
- Säilytyskassi reppuviilekkeillä.
- Pop-up teltta.
- Kalvo 170T polyester PA 350 mm vedenpitävä.
- Kangas 150D oxfort fabric.
- Lasikuiturunko.
Pilkkiteltta Atemi Igloo Luxury L
Atemi Igloo Luxury L pilkkiteltta soveltuu hyvin 2-4 henkilön käyttöön. Luxury L pilkkiteltta on valmistettu paksusta thermo -kankaasta. Kangas eristää paremmin lämpöä, joten esimerkiksi kaasulämmitintä käyttämällä teltan saa lämpimäksi kovillakin pakkasilla. Kangas on myös hyvin kuumuutta kestävää.
Tämänkin teltan pystyttäminen onnistuu yksinään helposti vetämällä viidestä hihnasta, jolloin teltan osat poksahtavat paikoilleen. Teltta on ankkurointia vaille pystyssä alle minuutissa. Lopuksi teltan ankkurointi varmistetaan jääruuvien sekä narujen avulla.
Teltan ovi on varustettu YKK- vetoketjulla. Seinissä ovat säilytystaskut sekä tuuletusaukot. Ikkunat ovat jokaisella sivulla ja ne saa tarvittaessa peitettyä. Ikkunoista on kätevä tarkkailla ulkopuolen tapahtumia.
Tästäkään teltasta ei huomautettavaa löytynyt. Työnjälki ja materiaalit laadukkaita. Talven kokemuksen pohjalta ei ongelmia ilmennyt. Atemi Igloo Confort 2 telttaan verrattuna Luxury L on suurempi ja huomattavasti painavampi. Atemi Igloo Luxury L soveltuukin parhaiten useimman henkilön käyttöön.
Tekniset tiedot pääpiirteittäin:
- Mitat 178 x 229 x 203 senttiä.
- Mukana jääruuvit sekä narut.
- Sopii 2-4 hengelle.
- Paino: 16,8 kiloa.
- Säilytyskassi reppuviilekkeillä.
- Pop-up teltta.
- Kalvo 170T polyester PA 350mm vedenpitävä.
- Paksua thermo kangasta.
- Alumiinirunko
- YKK-vetoketju.
- Tuuletusaukot.
- Säilytystaskut.
- Heijastinnauhat kankaassa antavat turvallisuutta ja teltta näkyy helpommin pimeässäkin.
Atemi pilkkitelttoja on saatavilla hyvin varustelluista kalastusvälineliikkeistä kautta maan. Atemi Igloo Comfort 2 teltan suositushinta on 179 euroa ja Atemi Igloo Luxury L teltan 399 euroa.
Lisätietoja: Maahantuojan edustaja Jouni Lukkari, puhelin +358 447771201, sähköposti jouni(at)arctixsport.com
Lopuksi!
Mielestämme pilkkiteltat ovat erinomainen varuste kylmiin ja tuulisiin olosuhteisiin. Harrastuksen mukavuus paranee huomattavasti. Niin kuin tiedämme, tuuli tehostaa lämpöhävikkiä ja näin kylmyyden tunne ja pakkasen purevuus voimistuu. Esimerkiksi -5 asteen pakkasella 10 m/s puhaltava tuuli saa pakkasen tuntumaan iholla -14 asteiselta.
Pilkkiteltat soveltuvat niin aloittelevalle kuin kokeneelle pilkkijälle. Erityisen hyvin ne soveltuvat myös perheiden käyttöön, jolloin lapset pääsevät välillä lämmittelemään ja näin viihtyvät paremmin. Kesällä pilkkiteltta on oivallinen tukikohta kelaonkijalle.
Pilkkiteltasta kannattaa pitää hyvää huolta. Käytön jälkeen teltta kannattaa kuivata lämpimässä, ettei se homehdu säilytyksessä. Huoltamalla ja käsittelemällä telttaa asianmukaisesti saa varusteesta pitkäikäisen kumppanin ja näin tuotteesta on iloa pitkälle tulevaisuuteen.