Suomenajokoira- jänisjahdin paras apuri
Jänisjahti hyvin ajavan suomenajokoiran kanssa on mielenkiintoista ja hauskaa puuhaa. Loppu onkin vain metsästäjästä kiinni, miten hän käyttää ajon tuomat tilanteet hyödyksi ja miten jänis saadaan saaliiksi.
Joulukuinen aamu valkenee lumisateisena. Jäniksen öiset jäljet ovat peittyneet puoliksi aamuyöllä alkaneesta lumisateesta. Jäljistä päätellen ainakin yksi pitkäkorva pitäisi alueella oleilla antaen toivoa mahdollisesta ajosta. Hetkeä aikaisemmin suomenajokoira Pimu on laskettu irti kehotuksen kera, etsi jänis etsi!
Pimu seuraa jäniksen yöllisiä jälkiä. Jänis höristää korviaan ja kuuntelee. Ei varmasti haluaisi huvikseen lähteä liikkeelle, mutta kohta on varmasti pakko, sillä Pimu lähestyy uhkaavasti makuupaikkaa. Sitten kuulen suloisen äänen. Koira saa jäniksen ylös makuulta ja aloittaa ajon kirkkaalla sointuvalla äänellä intohimoisesti haukkuen. Pian haukku muuttuu rytmikkääksi, moniääniseksi ajokoiran ajoksi.
Päivä on lyhyt tähän aikaan vuodesta, näköpäivää on korkeintaan viisi tuntia. Hyvin ennättää Pimu kuitenkin ajamaan. Tällä kertaa jahdissa mukana Antto, Jaakko, kaksi Konstaa ja minä. Kolme niin sanottua pyssymiestä ja toinen Konstista repunkantajana. Itse jätin tällä kertaa haulikon kotiin ja kannan kamerakalustoa hyvien kuvien toivossa.
Ajon painuessa kauas ehdottelee Jaakko tulien tekemistä, jänis tulee kuulemma aina tulille. Tällä kertaa emme kuitenkaan malta tulia tehdä, vaan siirrymme passipaikoille. Jaakko valitsee passipaikan ajon lähtöpaikan läheisyydestä muiden siirtyessä metsäautotielle mahdollisille jänisten kulkupaikoille.
Ajo painuu kuulumattomiin. Haukun kuuluvuutta haittaavat lumipeitteinen vaihteleva maasto. Nyt kannattaa olla hiljaa ja liikkumatta. Jänis palaa ensimmäiseltä lenkiltään yleensä aina ajon lähtöpaikan läheisyyteen. Niin se tekee myös tällä kertaa. Yhtä-äkkiä Jaakko huomaa pitkäkorvan ”sivusilmällä” noin kymmenen metrin etäisyydellä ja nostaa aseen poskelle. Kun jänö ilmestyy tuon mättään takaa näkyviin, puristan liipasimesta, ajattelee hän. Mutta pitkäkorvaa ei näy. Varmasti se havaitsi aseen liikkeen ja lähti loikkimaan mättään suojassa karkuun.
Hetken päästä pupu loikkaa kuitenkin metsäautotien yli ja Konsta puristaa liipasinta. Jänis taisi kaikesta huolimatta ehtiä suojaan, koska se kiihdyttää saman tien täyteen vauhtiin ja painelee nelimetrisillä loikillaan pellon yli häipyen metsän siimekseen. Vemmelsääri lähti sitten pitemmälle lenkille ja nyt on aikaa tehdä tulet.
Pian tervastulet tuoksuvat liekkien nuollessa mustaa nokipannun pintaa. Vesi kiehuu, porot pannuun ja annetaan laskeutua. Pian pääsemme nauttimaan pehmeänmakuisesta nokipannukahvista. Sitä ennen kuitenkin paistamme makkarat.
Antto vilkaisee kännykästä koiran sijaintia. Jänis on kaukana Pimu perässään, mutta ensimmäinen hukka on selvittelyn alla. Pian koira selvittää hukan ja ajo jatkuu. Jänis on tulossa jälleen kohti passipaikkojamme. Muut menevät passiin, mutta itse jään nuotion äärelle. Pian näen jänöjussin tulevan kohti, mutta noin neljäkymmentä metriä ennen nuotiota se vaihtaa suuntaa loikkien kohti passimiehiä. Jänis tuli sittenkin tulille.
Hyvällä suomenajokoiralla ajo kulkee ja mahdollisia ampumapaikkoja ilmaantuu useita kertoja päivässä. Niin kävi tänäänkin, mutta jäniksen annettiin pitää tällä kertaa henkensä.
Laadukkaita varusteita ja tuotteita metsästyskoirille löytyy esimerkiksi *TÄSTÄ. * Kyseinen tähdellä merkattu linkki on mainoslinkki, jonka kautta tilatuista tuotteista saan pienen komission. Saaduilla tuloilla ylläpidän tätä blogia.
Suomenajokoira kertoo haukullaan
Haukun tärkein ominaisuus on kuuluvuus. Ilman kuuluvaa haukkua ajon seuraaminen on hankalaa. Muita ominaisuuksia ovat haukun kertovuus, intohimoisuus, tiheys ja äänien määrä. Haukun kuuluvuuteen vaikuttavat monet ulkoiset tekijät, kuten maaston peitteisyys ja muoto, tuuli, sade sekä talvisin lumiolosuhteet.
Haukun kertovuudella tarkoitetaan ominaisuutta koiran äänenannossa, josta voidaan päätellä ajettavan ja koiran välinen etäisyys. Ajettavan ollessa lähempänä koiran haukku on intohimoista ja kiihkeämpää, kun taas ajettavan saatua etumatkaa haukku muuttuu rauhallisemmaksi ja vähemmän kiihkeäksi.
Intohimoisuudesta voidaan päätellä ajon kiihkeys, joka tekee ajosta nautinnollista kuunneltavaa ja saa aikaan jännitystä ja mielenkiintoa ajotapahtumaan. Haukun vuolaus ja moniäänisyys sointuineen kruunaavat haukun hyväksi musiikiksi. Kaikkien muiden ominaisuuksien lisäksi haukusta voidaan päätellä myös koiran sukupuoli, eli onko kyseessä narttu vai uros.
Hyvä koira hakee virheettömästi
Ennen ajoa on löydettävä jäniksen yöjäljet, jota kutsutaan kylmähauksi. Hyvä suomenajokoira hakee ja löytää jäniksen yöjäljen virheettömästi saaden jäniksen liikkeelle nopeasti.
Ei ole kuitenkaan itsestään selvää, että jänis löytyy nopeasti. Monet ulkoiset tekijät vaikuttavat jäniksen tai ajettavan löytymiseen. Varsinkin keliolosuhteilla on suuri merkitys. Sateet huuhtovat yöjäljet, vaikka jänis olisi liikkunutkin. Koiran pitää hakea tarkasti lähialueet ja sitten tarvittaessa laajentaa hakua. Hyvä hakija etenee ilmavainua käyttäen sekä tarvittaessa jälkitarkasti kuono maassa.
Koira ei saa haukkua yöjäljille. Mikäli koira antaa ääntä yöjäljille ennen kuin jänis on lähtenyt liikkeelle, kutsutaan sitä hakulöysyydeksi.
Sujuva virheetön ajuri
Hyvä suomenajokoira kykenee ajamaan virheettömästi eri keliolosuhteissa. Ajaa innokkaasti ja sujuvasti ilmavainulla hyödyntäen myös jälkitarkkuutta. Ei hätäänny, vaikka jänis yrittäisi hävittää jälkensä metsäautotielle tai hypätessä jälkeen sivuun.
Hukan selvittely itsenäisesti, tarmokkaasti ja nopeasi kuuluu myös hyvän ajokoiran ominaisuuksiin. Hyväkään koira ei voi selviytyä aina ilman hukkia. Koira ei saa haukkua katkon tai hukan aikana. Katkona pidetään alle viiden minuutin taukoa ajossa ja hukka on yli viiden minuutin tauko koiran hävittäessä jäniksen. Koiran haukkuessa jo ajetulle jäljelle, ajaessa takajälkeen tai ilman jälkeä, kutsutaan tilannetta ajolöysyydeksi. Normaali olosuhteissa koiran ajo yli kaksikymmentä minuuttia vanhoille jäljille, jota se ei pysty varmuudella seuraamaan, katsotaan myös ajolöysyydeksi.
Hyvästä ajotavasta kertoo myös jäniksestä saadut useat näköhavainnot ajon aikana, mikäli sitä ei heti ensimmäisestä ampumatilanteesta haluta saaliiksi. Koiran hyviin ominaisuuksiin kuuluu myös sitkeä ja peräänantamaton työskentely väsymyksestä huolimatta. Tottelevaisuus on myös tärkeä. Koira pitää saada tarvittaessa kytkettyä tai vaikka kesken ajon tulemaan isännän luokse. Viimeisimpänä, mutta ei vähäisempänä, koiran tulisi olla terve, kestävä ja hyvärakenteinen.
Kouluttaminen ja tottelevaisuus
Ajokoiran kouluttaminen alkaa jo pentuna. Suomenajokoiralla on erittäin vahva metsästysvietti, joten riistatyöskentelyyn sitä voi opettaa hyvin vähän. Perustottelevaisuus koiralle kannattaa opettaa jo ennen metsään vientiä. Kun pentu oppii tämän, sen voi viedä metsään. Oikein koulutettu koira helpottaa metsästystä. Suomenajokoiran kanssa yhteistyö jahdissa on aina yhteistä oppimista.
Luokse tuleminen ja kiinnikytkeminen ovat tottelevaisuuskoulutusta. Koira kannattaa ottaa hihnaan autosta, kävellä sopivaan paikkaan ja laskea metsään. Sama homma ennen autolle menoa. Myös kaadolta kannattaa aina kytkeä koira ensin ja vasta myöhemmin laskea hakuun, jos metsästys jatkuu. Näin menetelle koira oppii kytkettäväksi ja siitä tulee perusrutiini osana metsästystapahtumaa.
Luokse tulemisessa pentu kutsutaan joko pillillä tai torvella luokse, ja pennun noudattaessa kutsua annetaan sille makupala ja hyvitellään. Tämän jälkeen annetaan pennun taas jatkaa maaston tutkimista. Sama toistetaan useita kertoja välillä kytkien koira. Tällä tavoin saat koiran maastosta pois silloin kun haluat, eikä sitten kun koira suostuu lähtemään. Kun tottelevaisuus ja kutsusta luokse tuleminen sekä maastossa liikkumisen ja aistien käyttämisen perusharjoittelu on suoritettu, voidaan aloittaa metsästyskoulutus.
Tottelevaisuuteen liittyen metsästyksessä tulee joskus eteen tilanteita, jossa koira on pakko saada ajosta kesken pois kytkettäväksi. Eteen voi tulla vaaratilanteita, kuten vilkasliikenteiset tiet, junaradat tai luvaton alue, jonne ajo karkaa. Isännän tai emännän pitää pystyä kontrolloimaan metsästystään niin että koira tulee takaisin käskyllä, pillillä tai torvella.
Ensimmäiset metsästysretket kannattaa tehdä vain hyvissä olosuhteissa. Kohteeksi kannattaa valita maasto, jossa tietää jäniksiä olevan. Sen jälkeen odotetaan kärsivällisesti ja annetaan koiran etsiä. Koiralle on tärkeä löytää isäntä samasta paikasta, mistä koira lähti hakemaan. Jos koira on saanut ajon, älä vaihda paikkaa, jotta koirasi löytää sinut. Hukan aikana voit liikkua hiljalleen katoamispaikan lähettyville, mutta koiran kannattaa antaa itse etsiä jänis hukalta. Koiralle voi opettaa myös mikä on sallittua riistaa ja mikä ei. Helpoimmin tämä onnistuu viemällä sen hirven, poron tai jäniksen jäljille ja torumalla tai kehumalla tarpeen mukaan.
Nuorella koiralla metsästykseen liittyen kannattaa muistaa kohtuus, sillä monta nuorta ajokoiraa on pilattu liiallisella ajattamisella.
Hukkien selvittely
Ei ole olemassa täysin virheetöntä koiraa. Jokaiselle koiralle tulee hukkia. Hukka voi johtua koirasta, ajettavasta tai olosuhteista, mutta usein mukana on kaikkia edellä mainittuja tekijöistä samanaikaisesti. Myös ajettavat käyttäytyvät yksilöllisesti omalla tavallaan. Tärkeintä hukanselvittelyssä onkin sitkeys ja peräänantamattomuus. Erilaisten hukkien selvitystaidon oppii vain harjoittelemalla. Koiran ajotavasta riippuu, millaisia hukkia syntyy. Koirat ovat yksilöitä myös hukkien selvittelyssä.
Koiran kannattaa antaa selvittää hukat itsenäisesti. Ihmisen menosta paikalle on vain haittaa koiran työskentelyn häiriintyessä. Koiralle on annettava aikaa niin kauan kuin intoa riittää. Jänis tekee paluuperiä ja saattaa hypätä polulta sivulle useita metriäkin, jonka jälkeen se menee makuulle. Silloin pitää vain odottaa, että koira löytää jäniksen uudestaan. Tämä vaatii ohjaajalta kärsivällisyyttä. Sitkeä harjoittelu tekee koirasta mestarin myös hukkien selvittämisessä.
Opeta koira kaikille keleille!
Sääolosuhteet vaikuttavat paljon jäniksen metsästyksessä. Koiraa tulisikin treenata monenlaisissa sääoloissa, jotta kokemusta karttuisi kaikille keleille. Erilaiset maastot vaikuttavat myös jäniksen käyttäytymiseen ja ajettavuuteen.
Myönteisiä tekijäitä olosuhteissa ovat ilmaa lämpimämpi maa, runsas suhteellinen kosteus ilmassa, ohut lumikerros ja navakka tuuli. Ensilumi on useimmille koirille yleensä helpoimpia olosuhteita. Haittaavia tekijöitä ovat jäinen sade, rakeinen lumi, jäätä muodostava sumu, suuri ilmankosteus yhdistettynä pakkaseen, kova puuskittainen tuuli sekä suuret lämpötilavaihtelut.
Opeta koira äänille ja laukauksille!
Mikään ei ole niin harmillista kuin koiran arkuus tai äänien melko. Koira kannattaa opettaa jo pentuna kaiken tyyppisille äänille ja laukauksille. Monilla koirilla on vaikeaa kestää voimakkaita ääniä, kuten vuodenvaihteen ilotulitusääniä tai kesällä ukonilman ääniä.
Tämän tyyppisen paukkupelon syntymiseen on kuitenkin omistajan toiminnalla vaikutusta. Omistajan olisi hyvä etukäteen valmistella pentua tapahtumaan niin, että koira kuulisi ensin hiukan hiljaisemmalla volyymillä tulevia ääniä, ja vähitellen kokeiltaisiin kovemmilla äänillä ennen oikeita paukahduksia. Paukkuarkuudet syntyvät, ettei koiraa valmistella voimakkaampiin ääniin, vaan altistetaan niille.
Yksi hyvä keino totuttaa koira laukauksiin on mennä äänietäisyydelle sopivan kauas ampumaradasta, jolloin laukausten äänet ovat hiljaisempia. Kun koira tottuu kaukaisiin pamauksiin, sitä voi viedä pikkuhiljaa lähemmäksi ja lopulta lähietäisyydelle rataan. On kuitenkin huolehdittava, ettei koiran kuulo vaurioidu, jos altistuu toistuvasti koviin laukausten ääniin.
Tarua vai totta?
Ennen vanhaan on ollut monenlaisia uskomuksia ajokoiran pentua valitessa. Ennen ostopäätöstä kurkistettiin koiran suuhun. Mitä mustempi kitalaki, sitä parempi ajuri koirasta tulisi. Poskikarvojen määrä kertoi koiran kirsun toiminnasta. Puhuttiin myös ajopatista, joka on koiralla päässä. Mitä terävämpi päälaki, sen parempi ajokoira tulisi. Koiran kynsien värin uskottiin myös kertovan koiran ominaisuuksista. Mustakyntisen tiedettiin ajavan paremmin sulalla maalla ja valkokyntisen lumella. Etukäpälässä piti kuitenkin olla yksi musta kynsi, niin sanottu ajurin kynsi, jotta koira olisi metsästysintoinen. Vieläkö nämä seikat vaikuttavat koiran hankintapäätökseen?
Muistan kun nuorena poikana vanhempien ollessa poissa kotoa ajattelin veljien kanssa käydä ostamassa kunnon ajokoiran. Edellisestä piti luopua, kun siitä ei kärsivällisyydestämme huolimatta ajavaa tullut. Kyseisen koiran jälkeen vanhemmat olivat sitä mieltä, ettei meille uutta koiraa oteta. Olin juuri saanut ajokortin, ja veljien kanssa lähdettiin koira hakemaan. Kasvattaja esitteli koiraa ja näytti koiran kitalakea ja sanoi, tässä on varma ajuri, katso miten musta on kitalaki. Tästä koirasta tulikin kyllä huippuajuri, jota en ole sen koiran jälkeen nähnyt.
Ajokoiran terveys ja hoito
Metsästyskoiran pitäminen vaatii säännöllistä hoitoa niin jahti- kuin lepokaudella. Metsästyskauden ulkopuolella ajokoiran ravinnosta, levosta ja liikunnasta on pidettävä huolta, jotta yhteistyökumppani voisi hyvin. Säännöllinen liikunta on elinehto.
Varsinkin lumikelillä voi joskus olla niin hankalat olosuhteet, ettei koiraa kannata viedä metsään ollenkaan. Suojasään jälkeen hankeen on muodostunut kaksi tai jopa kolme jääkerrosta. Se voi vahingoittaa koiran jalkoja, varsinkin käpäliä. Jos käpälän anturat pääsevät haavautumaan, parantuminen vie kuukausia. Arpeutunut iho voi olla myöhemminkin herkempi vaurioitumaan. Jo muutaman tunnin ajo voi vaurioittaa koiran käpälät niin huonoon kuntoon, että koko ura on pahimmassa tapauksessa ohi. Parhaimmassakin tapauksessa toipuminen menee seuraavaan syksyyn. Myös kovalla pakkasella on omat riskinsä.
Ruokavaliolla on suora vaikutus koiran luonteenlaatuun, turkin kuntoon, terveyteen sekä virkeyteen. Kasvava pentu tarvitsee ruokaa neljä kertaa päivässä. Nuorelle koiralle puolestaan riittää kaksi ateriaa päivässä. Täysikasvuinen koira selviää hyvin päivästään yhdellä aterialla. Ruokavalio suunnitellaan aina päivän energiatarpeen mukaan.
Metsästyskoira työskentelee jahdin aikana paljon, jolloin sen energiantarve kasvaa. Energiantarve kasvaa myös talven kylmyydessä. Teollisten koiraruokien joukosta löytyykin hyvät valikoimat runsaskalorista ruokaa. Metsästyksen aikana on tärkeää antaa koiralle vettä säännöllisin aikavälein.
Suomenajokoiran on saatava liikuntaa myös jahtikauden ulkopuolella. Moni koiranomistaja juoksuttaa koiraansa polkien itse polkupyörällä koiran juostessa vieressä. Hyvä lenkin pituus on noin 15-20 kilometriä. Lämpimällä säällä on huolehdittava koiran juomisesta. Säännöllisesti lenkkeiltynä koira pysyy hyvässä kunnossa ja voi hyvin jahdin alkaessa.
Koiran terveydestä on myös huolehdittava. Koiria viedään eläinlääkäriin monien vaivojen vuoksi, jotka haittaavat metsästystä. Nenäpunkki, korvien kutina ja tuki- ja liikuntaelinongelmat on hoidettava aina kuntoon, muuten voi mennä koko jahtikausi pilalle. Jahdin aikana sattuneet revähdykset ovat tyypillisiä metsästyskoirien vaivoja, jotka on hoidettava heti kuntoon.
Perustietoa suomenajokoirasta
Suomenajokoira on suomalainen koirarotu, jota käytetään pääasiassa metsäjäniksen, rusakon ja ketun metsästykseen. Monen metsästysharrastajan mielestä suomenajokoira on tällä hetkellä maailman paras ajava koirarotu. Rodun suosiota ylläpitää jäniksen ja ketun pitkät metsästysajat. Suomenajokoiran määrätietoisen rodullisen kehityksen voidaan laskea alkaneen, kun Suomen Kennelklubi perustettiin vuonna 1889. Silloin heräsi ajokoiramiespiireissä halu kehittää olosuhteisiimme soveltuva oma ajokoirarotu.
Luonteeltaan ystävällinen ja rauhallinen!
- Väritykseltään kolmivärinen
- Alkuperä Suomessa
- Luonteeltaan energinen, tyyni, mukautuvainen, kiihkeä, itsenäinen ja tietenkin ystävällinen
- Painaa 20–25 kg (uros)
- Uroksen korkeus 55–61 cm ja naaraan 52–58 cm
Perusluonteeltaan suomenajokoira on ihmisystävällinen, rauhallinen ja tarmokas. Kotioloissa hyväntahtoinen suhtautuen vieraisiin ihmisiin ystävällisesti. Yleensä suomenajokoira on kotioloissa rauhallinen kaveri, mutta voi äänellä tai haukkua innostuessaan jostakin, hälyttäessään, tervehtiessään, puolustaessaan, ollessaan ikävissään tai halutessaan huomiota.
Suomenajokoira ei yleensä hauku häiritsevästi ja vahtii vähän tai ei ollenkaan. Useimmat koirat ovat ystävällisiä toisille koirille, mutta jotkut urokset eivät hyväksy toisia uroksia reviirillään. Suomenajokoira on metsästyskoira, jonka oleellinen luonteenpiirre on voimakas metsästysvietti. Luonteeseen kuuluu myös uskollisuus omistajalleen. Lähtee helposti juoksevan riistan perään. Lempeä ja kiltti lapsia kohtaan.
Suomenajokoiran historiaa
Suomenajokoiran jalostukseen tarvittiin useita rotuja ja niiden sekoituksia. Koiria tuotiin ulkomailta, mutta Suomessa oli myös omia paikallisia koiria, kuten Bernerin ajokoirat ja mikkeliläisen rehtori Roschierin lyhythäntäiset ajokoirat. Koirien jalostuksessa pääpaino oli käyttöominaisuuksien kehittämisessä.
Suomalaisten ajokoirien jalostaminen yhdeksi roduksi alkoi Suomen Kennelliiton perustamisen jälkeen vuonna 1889. Tällöin syntyi halu kehittää Suomelle oma kotimaan olosuhteisiin sopiva ajokoirarotu. Rodun edustajien olisi pystyttävä juoksemaan mäkisessä maastossa, mihin venäläiset ajokoirat olivat liian raskaita, ja selviytymään paksussa lumessa, johon ruotsalaiset, englantilaiset ja saksalaiset koirat oli havaittu sopimattomiksi. Tarkoituksena oli yhdistää maassa jo olevien koirien parhaita ominaisuuksia samaan rotuun.
Vuonna 1891 pidetyssä koiranäyttelyssä etsittiin ensimmäistä kertaa oikeanlaisia koiria, joita löytyikin kolme yksilöä; seuraavana vuonna löytyi kahdeksan koiraa lisää. Näiden perusteella määriteltiin vuonna 1893 rodun tunnusmerkit. Soveltuvia koiria oli hankala löytää koirakannasta, mutta jalostustyö saatiin kuitenkin alulle. Rotuun otetuille koirille oli vaatimuksena kaunis ulkomuoto ja palkinto ajokokeesta.
Alkuperäisenä tavoitteena oli saada aikaan punaruskea rotu, mutta selän mustasta väristä ei onnistuttu pääsemään eroon eikä myöskään kauniin karvapeitteen valkoisista merkeistä. Lopulta vuonna 1932 vahvistettiin uudet rotumääritykset, jotka kuvasivat suomenajokoiraa melko hyvin. Rotu ei ollut vielä yhtenäinen ja siihen pääsi edelleen uutta verta risteytyskoirien kautta.
Vaikka rodun ulkomuotoa pyrittiin jalostuksella muuttamaan ja yhtenäistämään, käyttöominaisuuksia ei unohdettu missään vaiheessa. Ensimmäiset ajokokeet järjestettiin jo vuonna 1893. Ajokokeilla pyritään saamaan selville suomenajokoiran luontaiset taipumukset ja ominaisuudet. Näin saadaan arvokasta aineistoa käyttöominaisuuksien jalostusta varten.
Artikkelissa käytetyt lähteet:
Ajokoirajärjestön sivut http://www.ajokoirajarjesto.fi
Suomen kennelliitto https://www.kennelliitto.fi/