Metsästyskoirat

Suomenajokoira- jänisjahdin paras apuri

Suomenajokoira- jänisjahdin paras apuri

Jänisjahti hyvin ajavan suomenajokoiran kanssa on mielenkiintoista ja hauskaa puuhaa. Loppu onkin vain metsästäjästä kiinni, miten hän käyttää ajon tuomat tilanteet hyödyksi ja miten jänis saadaan saaliiksi.

Joulukuinen aamu valkenee lumisateisena. Jäniksen öiset jäljet ovat peittyneet puoliksi aamuyöllä alkaneesta lumisateesta. Jäljistä päätellen ainakin yksi pitkäkorva pitäisi alueella oleilla antaen toivoa mahdollisesta ajosta. Hetkeä aikaisemmin suomenajokoira Pimu on laskettu irti kehotuksen kera, etsi jänis etsi!

Pimu seuraa jäniksen yöllisiä jälkiä. Jänis höristää korviaan ja kuuntelee. Ei varmasti haluaisi huvikseen lähteä liikkeelle, mutta kohta on varmasti pakko, sillä Pimu lähestyy uhkaavasti makuupaikkaa. Sitten kuulen suloisen äänen. Koira saa jäniksen ylös makuulta ja aloittaa ajon kirkkaalla sointuvalla äänellä intohimoisesti haukkuen. Pian haukku muuttuu rytmikkääksi, moniääniseksi ajokoiran ajoksi.

Päivä on lyhyt tähän aikaan vuodesta, näköpäivää on korkeintaan viisi tuntia. Hyvin ennättää Pimu kuitenkin ajamaan. Tällä kertaa jahdissa mukana Antto, Jaakko, kaksi Konstaa ja minä. Kolme niin sanottua pyssymiestä ja toinen Konstista repunkantajana. Itse jätin tällä kertaa haulikon kotiin ja kannan kamerakalustoa hyvien kuvien toivossa.

Ajon painuessa kauas ehdottelee Jaakko tulien tekemistä, jänis tulee kuulemma aina tulille. Tällä kertaa emme kuitenkaan malta tulia tehdä, vaan siirrymme passipaikoille. Jaakko valitsee passipaikan ajon lähtöpaikan läheisyydestä muiden siirtyessä metsäautotielle mahdollisille jänisten kulkupaikoille.

Ajo painuu kuulumattomiin. Haukun kuuluvuutta haittaavat lumipeitteinen vaihteleva maasto. Nyt kannattaa olla hiljaa ja liikkumatta. Jänis palaa ensimmäiseltä lenkiltään yleensä aina ajon lähtöpaikan läheisyyteen. Niin se tekee myös tällä kertaa. Yhtä-äkkiä Jaakko huomaa pitkäkorvan ”sivusilmällä” noin kymmenen metrin etäisyydellä ja nostaa aseen poskelle. Kun jänö ilmestyy tuon mättään takaa näkyviin, puristan liipasimesta, ajattelee hän. Mutta pitkäkorvaa ei näy. Varmasti se havaitsi aseen liikkeen ja lähti loikkimaan mättään suojassa karkuun.

Hetken päästä pupu loikkaa kuitenkin metsäautotien yli ja Konsta puristaa liipasinta. Jänis taisi kaikesta huolimatta ehtiä suojaan, koska se kiihdyttää saman tien täyteen vauhtiin ja painelee nelimetrisillä loikillaan pellon yli häipyen metsän siimekseen. Vemmelsääri lähti sitten pitemmälle lenkille ja nyt on aikaa tehdä tulet.

Pian tervastulet tuoksuvat liekkien nuollessa mustaa nokipannun pintaa. Vesi kiehuu, porot pannuun ja annetaan laskeutua. Pian pääsemme nauttimaan pehmeänmakuisesta nokipannukahvista. Sitä ennen kuitenkin paistamme makkarat.

Antto vilkaisee kännykästä koiran sijaintia. Jänis on kaukana Pimu perässään, mutta ensimmäinen hukka on selvittelyn alla. Pian koira selvittää hukan ja ajo jatkuu. Jänis on tulossa jälleen kohti passipaikkojamme. Muut menevät passiin, mutta itse jään nuotion äärelle. Pian näen jänöjussin tulevan kohti, mutta noin neljäkymmentä metriä ennen nuotiota se vaihtaa suuntaa loikkien kohti passimiehiä. Jänis tuli sittenkin tulille.

Hyvällä suomenajokoiralla ajo kulkee ja mahdollisia ampumapaikkoja ilmaantuu useita kertoja päivässä. Niin kävi tänäänkin, mutta jäniksen annettiin pitää tällä kertaa henkensä.

Teksti ja kuvat Juha Tissari

Koko artikkeli luettavissa Jahdissa&Kalassa- verkkolehdestä TÄSTÄ.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *