Retkeily

Testasimme kotimaisen Outdoor-retkiruokasarjan!

Retkiruoat ovat terveellisempi vaihtoehto metsästäjän tai kalastajan aterioiksi makkaroiden sijaan, mutta myös loistava hätäruoka mökille, veneeseen, toimistoon tai välipalaksi vaikkapa koululaiselle.

Huolella kehitetyt retkiateriat ovat ravitsevia, maukkaita ja valmistuvat nopeasti ja helposti kuumaan tai kylmään veteen sekoittamalla. Pussin yläosa revitään pois ja lisätään ateriasta riippuen jauheen sekaan kiehuvaa tai kylmää vettä aivan mitta-asteikon merkkirajaan saakka. Sekoitetaan kunnolla ja suljetaan pussi. Viidentoista minuutin hautumisen jälkeen ruoka sekoitetaan uudestaan ja syödään sitten suoraan pussista.

Kätevä pakkaus suojaa ruoan kastumiselta, sekä toimii ruoka-astiana, jolloin voit nauttia ateriasi ilman ylimääräisiä valmistus- ja tiskauspuuhia. Sisältö kannattaa sekoittaa kunnolla, jottei pussin pohjalta tarvitse kauhoa kuivia aineksia. Pussissa ateria pysyy myös kauemmin lämpimänä kylmemmälläkin säällä.

Nuotiolla kaikki maistuu paremmalta, kuului monen testimaistajan suusta! Nuotion ääressä taivaalliselta tuoksuvat ateriat laittavat makuhermot koetukselle. Koko päivän ulkona liikkuminen lisää vielä ruokahalua entisestään.

Testiryhmämme koostui monen ikäisistä alan harrastajasta. Mukana oli myös kansainvälistä verta. Kiinalainen vieraamme, joka on erinomainen kokki ja maistellut elämänsä aikana monia ruokalajeja, koiraakin, piti ruokia herkullisina. Maistelimme ruokia jäniksen metsästyksen lomassa sekä pilkkireissuilla. Muutama ateria hävisi parempiin suihin myös kotioloissa. Maistelu tuotti iloisia yllätyksiä, sillä monet aterioista muistuttivat kotiruokaa.

Outdoor Gourmet -ateriat sisältävät noin 15-20 % enemmän proteiinia.  Yksi ateria sisältää noin 500-700 kcal. Hyvä retkiruoka-ateria sisältää enemmän rasvaa ja hiilihydraatteja kuin tavallinen ateria. Pitkällä vaelluksella samat ruoat voivat kyllästyttää, joten monipuolinen tuotesarja tarjoaa toivottua vaihtelua ruokavalioon. Valikoimaan kuuluu useita kasvis- ja vegaanivaihtoehtoja sekä myös gluteenittomia ja laktoosittomia aterioita. Valikoimaan kuuluu kolme erilaista aamiaista ja jälkiruokaa ja seitsemän erilaista suolaista ateriaa.

Miltä ateriat maistuivat?

Aamiaiset ja jälkiruoat

Aamiaisvaihtoehtoina oli tarjolla mysliä jogurtilla tai omena-kanelipuuro. Herkullinen mustikkakiisseli kruunasi aterian. Mysliä jogurtilla maistui hieman makeammalta kuin mihin olimme tottuneet, mutta hyvältä kuitenkin, eikä poikittaista sanaa tullut keneltäkään. Ehkä vaellusolosuhteissa jogurtti saakin maistua tavallista makeammalta.

Omena-kanelipuuro oli maukas ja kaneli toi puuroon hyvän säväyksen. Soveltuu hyvin eräreissun aamupalaksi. Mustikkakiisseli oli myös aromikkaan mustikan makuinen ja soveltuu hyvin eräreissujen jälkiruoaksi tai välipalaksi.

Suolaiset ateriat

Valikoima koostuu pasta-, riisi- ja couscous-pohjaisista aterioista. Tarjolla on useita kasvis-ja vegaanivaihtoehtoja sekä gluteenittomia ja laktoosittomia aterioita.

Käyttöohje: Avaa pussi ja kaada kiehuvaa vettä pussin sisäpuolelle painetun asteikon kohtaan 11 asti (n. 3,25 dl). Sekoita huolellisesti ja sulje pussi. Anna vetäytyä 15 minuuttia. Avaa pussi ja sekoita ennen nauttimista.

Peruna-sipuli-pekoni 150 g, gluteeniton

Leader Outdoor Gourmet retkiruokien uusin tulokas Peruna-sipuli-pekoni ottaa kärkipaikan maun perusteella. Erittäin maistuva perunamuusin ja pekonin sekoitus, johon tilli tuo mukavan säväyksen. Suosittelemme!

Aineosat: Perunahiutale 46% (peruna, rypsiöljy), kasvirasvajauhe (auringonkukkaöljy, glukoosisiirappi, modi­oitu tärkkelys), heraproteiini (maidosta), kuivattu pekoni 5,5% (sianliha, suola, dekstroosi, hapettumisenestoaine (rosmariiniuute), säilöntäaine (natriumnitriitti), tärkkelys), paistettu sipuli 5% (sipuli, palmuöljy), voijauhe (maidosta), kermajauhe (maidosta), sokeri, hiivauute, merisuola, sitruunamehujauhe, mausteet (valkosipuli, ruohosipuli, persilja, mustapippuri, kurkuma), aromit (mm savuaromi), kaliumkloridi, hapettumisenestoaineet (rosmariiniuute, -tocoferoli), säilöntäaine (kaliumsorbaatti). Saattaa sisältää pieniä määriä soijaa, maapähkinöitä ja pähkinöitä.

Retkiruoka pasta Bolognese 175 g

Pasta Bolognese on varma perusateria. Tasapainoinen maku, jossa tomaattia sopivasti. Yhden maistajan mielestä saisi olla enemmän mausteita. Tärkeä on muistaa sekoittaa pussin sisältö kunnolla, jotta maku on tasainen kautta aterian.

Aineosat: Pasta 47% (durumvehnäsuurimot, vesi), soijaproteiini, rasvajauhe (kasviöljy (palmu), glukoosisiirappi, muunnettu tärkkelys (maissi), laktoositon maitojauhe, mausteet (oregano, mustapippuri, tomaatti, persilja, sipuli, sellerinjuuri, valkopippuri, porkkana, purjo), suola, hiivauute (hiivauute, suola, maltodekstriini (peruna), aromit, ammoniumkloridi, auringonkukkaöljy), sokeri, muunnettu tärkkelys (maissi), kaliumkloridi, aromit, paprikauute (mm. soijaöljy), dekstroosi (maissi), maltodextriini(maissi), hapettumisenestoaineet (rosmariiniuute, alphatokoferyyli), säilöntäaine (kaliumsorbaatti).

Retkiruoka pasta Carbonara 175 g

Retkiruoka pasta Carbonara sai kehuja kaikilta herkkusuilta. Aidon kasvispastan makuista, hyvä suola. Perusvarma ateria, mikäli ei ole erikoisruokavaliota. Pakkaskelillä kannattaa huomioida aterian nopeampi jäähtyminen, sillä kymmenen minuutin aikana ateria jäähtyi jo liikaa. Yhtenä testipäivistä elohopea laski 25 astetta pakkaselle.

Aineosat: Pasta 47% (durumvehnäsuurimot, vesi), soijaproteiini, rasvajauhe (kasviöljy (palmu), glukoosisiirappi, muunnettu tärkkelys (maissi)), maitojauhe, mausteet (sipuli, persilja, kurkuma, paprika, valkosipuli, mustapippuri, tomaatti, purjo), juustoaromi (sisältää juusto-, herajauhetta ja laktoosia (maidosta)), aromit (mm. savuaromi), juustojauhe 2% (goudatyyppinen juusto (maidosta), dinatriumfosfaatti, juoksute (kymosiini)), sokeri, hiivauute (hiivauute, suola, maltodekstriini (peruna), aromit, ammoniumkloridi, auringonkukkaöljy), kaliumkloridi, suola, hapettumisenestoaineet (rosmariiniuute, alphatokoferyyli), säilöntäaine (kaliumsorbaatti). Voimakassuolainen.

Retkiruoka kananmakuinen pasta, laktoositon 170 g

Valmiin ruuan ensituntuma oli todellakin miellyttävä. Makua voi pitää hyvänä, sillä neljästä maistajasta vain yksi ei tykännyt, mutta ei pitänyt pahanakaan. Muiden mielestä oivaa energiaa parhaimmillaan.

Aineosat: Pasta 41% (durumvehnäsuurimot, vesi), soijaproteiini, rasvajauhe (kasviöljy (palmu), glukoosisiirappi, muunnettu tärkkelys (maissi), laktoositon maitojauhe, mausteet (sipuli, ruohosipuli, valkosipuli, curry, paprika, mustapippuri, kurkuma), sokeri, muunnettu tärkkelys (maissi), suola, hiivauute (hiivauute, suola, maltodekstriini (peruna), aromit, ammoniumkloridi, auringonkukkaöljy), kaliumkloridi, aromit (muun muassa voiöljy ja herajauhe (maidosta), paprikauute (muun muassa soijaöljy), hapettumisenestoaineet (rosmariiniuute, alphatokoferyyli), säilöntäaine (kaliumsorbaatti).

Retkiruoka Tikkamasala, vegaaninen ja laktoositon 163 g

Maistuva ateria, yksi parhaimmista. Yllättävän monipuolinen olemus, jossa kaikki kasvikset maistuivat sopivassa suhteessa. Raikas fiilis, johon positiivisen säväyksen tuo ananas ja paprika.

Ainesosat: Couscous (vehnäsuurimo), rasvajauhe (kasviöljy (palmu), glukoosisiirappi, muunnettu tärkkelys (maissi), soijaproteiini, mausteet (valkosipuli, sipuli, kaneli, juustokumina, kardemumma, neilikka, inkivääri, ruohosipuli, kurkuma, cayenne, tomaatti, ananas, paprika, persilja), fariinisokeri, suola, hiivauute (hiivauute, maltodekstriini (peruna), aromit, ammoniumkloridi, auringonkukkaöljy), aromit, kasviöljy (rypsi), paprikauute, hapettumisenestoaineet (rosmariiniuute, alphatokoferyyli), säilöntäaine (kaliumsorbaatti).

Retkiruoka thai couscous, vegaaninen ja laktoositon 163 g

Aasialainen ensivaikutelma, jossa couscous-ryynejä (vehnäsuurimo), maussa korostuu hyvin eri sipuleiden ja curryn aromit.

Aineosat: Couscous (vehnäsuurimo), rasvajauhe, kasviöljy (palmu), glukoosisiirappi, muunnettu tärkkelys (maissi), soijaproteiini, fariinisokeri, mausteet valkosipuli, sipuli, curry, ruohosipuli, persilja, kurkuma, cayenne, inkivääri, aromit, suola, hiivauute maltodekstriini (peruna), aromit, ammoniumkloridi, auringonkukkaöljy, kasviöljy (rypsi), paprikauute, hapettumisenestoaineet (rosmariiniuute, alphatokoferyyli), säilöntäaine (kaliumsorbaatti). (sitruunahappo), happamuudensäätöaine.

Retkiruoka Tikkamasala, gluteeniton ja laktoositon 170 g

Aineosat: Riisi, soijaproteiini, rasvajauhe (kasviöljy (palmu), glukoosisiirappi, muunnettu tärkkelys (maissi), maitojauhe, mausteet (ananas, persilja, kurkuma, juustokumina, kaneli, kardemumma, neilikka, cayenne, paprika, sipuli, inkivääri, valkosipuli), sokeri, muunnettu tärkkelys (maissi), suola, hiivauute (hiivauute, suola, maltodekstriini (peruna), ammoniumkloridi, auringonkukkaöljy), kaliumkloridi, aromit, hapettumisenestoaineet (rosmariiniuute, alphatokoferyyli), säilöntäaine (kaliumsorbaatti).

Retkiruoka curry, gluteeniton ja laktoositon 170 g

Outdoor-retkiruokasarjan voimakkaasti currylle maistuva ateria, jossa eri pippurit ja mausteet vahvistavat makua.

Aineosat: Riisi, soijaproteiini, rasvajauhe (kasviöljy (palmu), glukoosisiirappi, muunnettu tärkkelys (maissi), mausteet (ruohosipuli, paprika, sipuli, mustapippuri, kurkuma, valkosipuli, curry), maitojauhe, sokeri, hiivauute (hiivauute, suola, maltodekstriini (peruna), aromit, ammoniumkloridi, auringonkukkaöljy), aromit, kaliumkloridi, suola, paprikauute, hapettumisenestoaineet (rosmariiniuute, alphatokoferyyli), säilöntäaine (kaliumsorbaatti).

Helppoa, nopeaa ja hyvää!
Hyvä retkiruoka on kevyttä kantaa, helposti valmistettavaa sekä ravitsevaa. Lisäksi pussit mahtuvat pieneen tilaan.

Makuja on tarjolla monenlaisia, joten jokainen löytää varmasti omat suosikkinsa. Annoksen koko on nälkäiselle retkeilijälle riittävä kumoamaan pahemmankin nälän. Pienemmässä nälässä annoksen voi jakaa kavereiden kanssa.

Halutessanne voitte tilata retkiruokia *TÄSTÄ.

*Linkki on affiliate-linkki, jonka kautta tilatuista tuotteista saan pienen komission. Saaduilla tuloilla ylläpidän tätä blogia.

Lisätietoja:

Leader Foods Oy

Virkatie 8, 01510 Vantaa
Puh. 09 8364 7310

2 thoughts on “Testasimme kotimaisen Outdoor-retkiruokasarjan!

  1. Hei,

    Miksi Outdoor kuivaruoat sisältävät palmuöljyä vaikka on tiedossa kuinka sademetsien hakkuut tekevät ilmastoa epävakaammaksi?
    Kun tästä asiasta saa lukea niin monesta lähteestä miksi tuotannossa ollaan niin lyhytnäköisiä?

    1. Juha Tissari sanoo:

      Kiitos palautteesta! Pyysin selvitystä valmistajalta ja sain seuraavaa tietoa.

      Vastuullisuus on meille erittäin tärkeä ja sen takia käytämme RSPO- sertifioitua palmuöljyä tuotteissa. Lisäksi pyrimme vähentämään palmuöljyn käyttöä ja tarkoitus kehittää palmuöljyttömiä retkiruokia. Toivottavasti saamme uudistuneet retkiruoat markkinoille keväällä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *