Summit to Eat -retkiruuat ovat ravitsevia, maukkaita ja valmistuvat nopeasti. Lisäksi ne ovat keveitä ja vievät vähän tilaa rinkasta.
Riittävä ja monipuolinen ravinto vaikuttavat jaksamiseen ja viihtymiseen. Varsinkin väsyneenä ja haastavissa olosuhteissa ruuanlaitosta olisi hyvä selvitä nopeasti ja vaivattomasti. Pakkaskuivatut Summit to Eat -retkiruuat ovat valmistettu runsaista aineksista ja niissä on tarkkaan mietitty koostumus. Ruuat sisältävät riittävästi ravintoaineita, kuten hiilihydraatteja, proteiineja, vitamiineja, kivennäisaineita ja tietenkin myös rasvoja.
Valikoimista löytyy kahdeksan päivällisvaihtoehtoa, joista kaksi on kasvisruokia. Aamiaiseksi on tarjolla munakokkeli tai vadelmainen kaurapuuro. Lisäksi tuoteperheeseen kuuluu myös jälkiruokia sekä kolmen lajin sekoitepakkauksia juustoista, kasviksista ja marjoista.
Testasimme Summit to Eat -retkiruokia neljän herkkusuun vahvuudella. Kiinnitimme erityistä huomiota ruokien makuun sekä ravintoarvoihin. Artikkeli on tehty kaupallisessa yhteistyössä Summit to Eat -ruokien maahantuojan Biwak Outdoorin kanssa. Ruoat on saatu testiin ja mielipiteet tuotteista ovat testaajien henkilökohtaisia.
Maukasta, energiapitoista ja terveellisempää!
Summit To Eat -retkiruuat on valmistettu laadukkaista raaka-aineista. Ennen pakkaamista jokainen ateria on ollut jo kertaalleen valmis annos, jonka jälkeen se on pakkaskuivattu. Tämä valmistusmenetelmä mahdollistaa sen, että annoksessa kaikki mausteet ja aromit ovat tasaisesti sekoittuneet.
Summit To Eat -retkiruokien suunnittelussa on huomioitu energian tarve. Pääruokien yhden normaaliannoksen energiamäärä vaihtelee ruuasta riippuen välillä 601- 674 kcal. Ruokia on saatavilla myös suurempina annoksina, jolloin energian määrä nousee vähän yli 1000 kcal annos. Vaelluksella energiaa kuuluu olosuhteista ja rasituksesta riippuen noin 2000- 5000 kcal päivässä. Kylmissä ja erittäin vaativissa olosuhteissa kulutus voi olla vieläkin suurempi.
Summit To Eat- retkiruokien raaka-aineena ei ole käytetty keinotekoisia lisäaineita, kuten maltodextriiniä, palmurasvaa, natriumglutamaattia tai keinotekoisia aromeja. Näin Summit to Eat -retkiruuat ovat myös terveellisempiä.
Helppo ja nopea valmistaa!
Summit To Eat -retkiruokien valmistamiseen menee aikaa noin kymmenen minuuttia. Jokainen ruokapussi on pakattu sulkumekanismilla varustettuun alumiinipussiin. Pussin pohja kannattaa levittää laajaksi, jolloin pussin saa ”seisomaan” kaatumatta.
Pussi avataan repäisemällä merkitystä kohdasta ja sen jälkeen poistetaan sisällä oleva hapenpoistaja. Tämän jälkeen lisätään kiehuvaa vettä (mainittuun täyttöviivaan asti). Sekoitetaan sisältö hyvin ja suljetaan pussi. Noin kymmenen minuutin kuluttua ateria on valmista ja sen voi nauttia suoraan pussista.
Kevyttä, säilyvää ja pieneen tilaan pakkautuvaa!
Pidemmillä reissuilla ruuan paino ja säilyvyys ovat huomioitavia asioita. Summit to Eat -retkiruokien pakkaskuivausprosessissa ravintoaineet säilyvät jopa 90% ja tuotteen paino on vain 20% alkuperäisestä painostaan.
Valmistaja lupaa ruuan säilyvän seitsemän vuotta valmistuspäivästä. Sen sijaan sekoituspakkauksissa parasta ennen tulee jo kahdessa vuodessa täyteen.
Summit To Eat – Juustoinen munakokkeli
Juustoinen munakokkeli on terveellinen ja maittava aamupala retkeilijälle, ja sen syötyään päivä käynnistyy mukavasti. Kananmunasta ja juustokastikkeesta valmistettu munakokkeli sisältää paljon proteiinia. Jokainen testaaja piti juustoista munakokkelia loistavana aamiaisena, johon ei helposti kyllästy.
Retkiruuan raaka-aineet ja allergeenit (lihavoituna). Kypsennetty kananmuna, pastöroitu kananmuna, auringonkukkaöljy, rasvaton maitojauhe, sitruunamehu, suola, valkopippuri) (75 %), juustokastikesekoitus, täysmaito, kerma (maito), kuutioitu sipuli,raastettu punainen Leicester-juusto (maito), raastettu cheddarjuusto (maito), raastettu mozzarellajuusto (maito), rapsiöljy, maissijauho, suola, valkopippuri) (25 %).
Annos sisältää energiaa 469 kcal. Pussin kuivapaino 80 grammaa ja valmistettuna 370 grammaa. Tarvittava vesimäärä 260 millilitraa.
Summit To Eat – Vadelmainen kaurapuuro
Paremmin ei päivä voisi alkaa. Puurolla pötkii pitkälle ja nälkä pysyy loitolla. Summit To Eat -vadelmainen kaurapuuro sisältää laadukkaita kaurahiutaleita ja kirpeitä vadelmia. Tämä kaurapuuro maistui erittäin hyvälle, eikä muita lisämakuja tarvittu.
Raaka-aineet ja allergeenit (lihavoituna). Täysmaito (55 %), kerma (maito) (19 %), kaurahiutale (17 %), valkoinen sokeri, pakkaskuivattu vadelma (1 %).
Annos sisältää energiaa 494 kcal. Pussin kuivapaino 91 grammaa ja valmistettuna 327 grammaa. Tarvittava vesimäärä 225 millilitraa.
Summit To Eat – Kana Fajita ja riisiä
Summit To Eat Kana Fajita retkiruoka riisillä on valmistettu pilkotusta kananrinnasta, kasviksista ja riisistä, joiden joukkoon on sekoitettu maukasta fajita-maustetta. Testaajien mielestä kana-fajitas keräsi suurimmat pisteet kanavaihtoehdoista. Sopiva mausteisuus ryydittää tätä herkullista, kehoa ja mieltä lämmittävää retkiruokaa.
Retkiruuan raaka-aineet: Pitkäjyväinen valkoinen riisi (30 %), kypsennetty pilkottu kana (12 %), pilkottu tomaatti (12 %), kuutioitu sipuli (13 %), kuutioitu paprika (9 %), sokerimaissi (9 %), rapsiöljy, fajitatahna (sipulijauhe, auringonkukkaöljy, sitruunamehu, sokeri, valkosipuli, paprika, suola, kumina, chilijauhe), punainen kidneypapu (3 %), maissijauho, suola.
Annos sisältää energiaa 604 kcal. Pussin kuivapaino 128 grammaa ja valmistettuna 403 grammaa. Tarvittava vesimäärä 275 millilitraa.
Summit To Eat – Paistettua riisiä ja kanaa
Summit To Eat retkiruoka paistettu kana riisillä sisältää kanaa, maissia, pippureita, vihreitä papuja, sipulia, munia ja riisiä sekoitettuna teriyaki -kastikkeeseen. Tästä on saatu aikaiseksi oikea retkiherkku, josta saa niin energiaa kuin hyvää mieltä luonnossa liikkumiseen. Tämä ruoka oli maultaan myös yksi parhaimmista.
Retkiruuan raaka-aineet ja allergeenit (lihavoituna). Pitkäjyväinen riisi (36 %), kypsennetty pilkottu kana (14 %), kuutioitu sipuli (13 %), kuutioitu paprika (8 %), vihreä papu (8 %), sokerimaissi (8 %), rapsiöljy, paistettu munakas (), hienonnettu valkosipuli, teriyakikastike (soijakastike (vesi, suola, geenimuuntelematon soijapapu, paahdettu vehnä, sokeri), sokeri, väkiviinaetikka, inkivääri, suola, valkosipuli, muunneltu maissitärkkelys), suola, valkopippuri.
Annos sisältää energiaa 603 kcal. Pussin kuivapaino 121 grammaa ja valmistettuna 471 grammaa. Tarvittava vesimäärä 350 millilitraa.
Summit To Eat – Nautapataa ja perunoita
Summit To Eat Nauta-perunapata retkiruoka-annos on valmistettu perunoista, naudanlihasuikaleista ja kasviksista. Asia on pihvi! Tämänkään aterian makua ei voi moittia. Kasvisten seasta tulee esille murean ja mehukkaan lihan maku. Varmasti ykkösateria lihanmakua ruuasta kaipaavalle.
Retkiruuan raaka-aineet: Kuutioitu peruna (39 %), kypsennetty naudanlihasuikale (10 %), kuutioitu porkkana (11 %), vihreä papu (11 %), kuutioitu sipuli (11 %), rapsiöljy, tomaattipyree, maissijauho, suola, valkopippuri.
Annos sisältää energiaa 624 kcal. Pussin kuivapaino 118 grammaa ja valmistettuna 478 grammaa. Tarvittava vesimäärä 360 millilitraa.
Summit To Eat – Pasta Bolognese
Pasta Bolognese retkiruoka sisältää valmiiksi tehtyä yrttistä jauhelikakastiketta ja pastaa. Tämä on erittäin hyvänmakuinen ateria, johon maustettu jauheliha antoi positiivisen säväyksen.
Raaka-aineet ja allergeenit (lihavoituna). Keitetty kuivapasta (vehnä) (12 %), pilkottu tomaatti (30 %), tomaattipyree, kypsennetty naudan jauheliha (15 %), kuutioitu sipuli (14 %), rapsiöljy, hienonnettu valkosipuli, italialainen yrttiseos, suola.
Annos sisältää energiaa 674 kcal. Pussin kuivapaino 136 grammaa ja valmistettuna 496 grammaa. Tarvittava vesimäärä 360 millilitraa.
Summit To Eat – Chipotle-chilikasviksia ja riisiä
Summit To Eat Chipotle-chilikasvikset riisillä retkiruoka-annos sisältää kasviksia, punaisia kidneypapuja, chipotle-chiliä, tomaattikastiketta ja riisiä. Tämä ateria soveltuu myös vegaaneille. Maku oli kahden testaajan mielestä turhan mausteinen, mutta ei kuitenkaan huono. Jos tykkää tulisesta mausteesta, tykkää varmasti tästä ateriasta. Tietenkin chiliruoan tuleekin olla chilinen, joten tulisuutta kaipaavalle annos on varmasti hyvä.
Raaka-aineet: Pitkäjyväinen valkoinen riisi (23 %), punainen kidneypapu (13 %), kukkakaali (13 %), kuutioitu paprika (13 %), pilkottu tomaatti (13 %), kuutioitu sipuli (10 %), tomaattipyree, rapsiöljy, tumma suklaa (sokeri, kaakaomassa, kaakaovoi, emulgointiaine, vanilja-aromi), chipotle-chilitahna (jauhettu chipotle, sokeri, väkiviinaetikka, suola), maissijauho, suola.
Annos sisältää energiaa 628 kcal. Pussin kuivapaino 136 grammaa ja valmistettuna 486 grammaa. Tarvittava vesimäärä 350 millilitraa.
Summit To Eat – Makaronia ja juustoa
Summit To Eat Juustomakaroni retkiruoka-annos on valmistettu makaronista ja kolmen juuston kastikkeesta. Tämä klassinen lohturuoka makaronia ja juustoa maistuu sekä juustoiselta että kermaiselta. Herkullisen makuinen ateria yhdistelee Cheddaria, Mozzarellaa ja Leicestershire -juustoa ja lopputuloksena suussa sulavaa herkkua.
Raaka-aineet ja allergeenit (lihavoituna). Keitetty kuivapasta (vehnä) (16 %), täysmaito (28 %), kerma (maito) (20 %), kuutioitu sipuli (10 %), raastettu punainen Leicester-juusto (maito) (7 %), raastettu cheddarjuusto (maito) (7 %), raastettu mozzarellajuusto (maito) (3 %), rapsiöljy, maissijauho, suola, valkopippuri.
Sisältää energiaa 603 kcal. Pussin kuivapaino 112 grammaa ja valmistettuna 287grammaa. Tarvittava vesimäärä 175 millilitraa.
Summit To Eat – Lohi-parsakaalipasta
Summit To Eat retkiruoka Lohi-parsakaalipasta sisältää pastaa, lohta ja parsakaalia herkullisessa kermakastikkeessa. Tämän aterian maukkaat raaka-aineet ja houkuttelevat värit herättävät ruokahalun ja saavat veden herahtamaan kielelle. Herkullinen kala-ateria, joka yllätti testaajat positiivisesti. Suurehkot lohipalat kermakastikkeessa maistuivat meheviltä.
Raaka-aineet ja allergeenit (lihavoituna). Täysmaito (28 %), pasta (vehnä) (14 %), kuutioitu lohi (kala) (14 %), kerma (maito) (14 %), kuutioitu sipuli (13 %), parsakaali (10 %), rapsiöljy, maissijauho, suola, valkopippuri.
Sisältää energiaa 608 kcal. Pussin kuivapaino 117 grammaa ja valmistettuna 397grammaa. Tarvittava vesimäärä 280 millilitraa.
Summit To Eat – Papupata
Appilan pappilan apupapin papupata pankolla kiehuu ja kuohuu. No niin, tämä vegaaniruoka on pakattu täyteen terveellisiä papuja ja tarjoillaan maukkaan valkosipuli- ja yrttikastikkeen kera. Tästä mausta ei puuttunut mitään. Erinomainen vaihtoehto varsinkin vegaanille, mutta upposi myös liharuokien ystäville.
Raaka-aineet ja allergeenit (lihavoituina). Seka pavut (48%) (punaiset munuaiset, valkoiset munuaiset, voipavut, Borlotti-pavut, poikasherneet), viipaloidut porkkanat, vihreät pavut, viipaloitu sipuli, rypsiöljy, tomaattimehu, valkosipuli, oregano, maissijauho, suola, valkoinen paprika.
Sisältää energiaa 601 kcal. Pussin kuivapaino 102 grammaa ja valmistettuna 382 grammaa. Tarvittava vesimäärä 280 millilitraa.
Summit To Eat – Pasta Arrabiata
Tämä klassinen suosikki ateria mausteisessa tomaatti- ja valkosipulikastikkeessa tarjoaa suussa sulavia makuja, Tämä ateria sopii myös vegaaneille. Tämä jakoi testaajien mielipiteitä mausteiden määrän suhteen, mutta kaikkien mielestä kuitenkin syötävä ateria. Mausteisen ruuan ystävälle varmasti loistava ateria.
Raaka-aineet ja allergeenit (lihavoituina). Pastapiraalit (50%) (vehnä), hienonnetut tomaatit (25%), tomaattipyrros, valkosipuli, basilika, rypsiöljy, suola, chilijauhe
Sisältää energiaa 601 kcal. Pussin kuivapaino 156 grammaa ja valmistettuna 576 grammaa. Tarvittava vesimäärä 420 millilitraa.
Sekoitepakkaukset
Sekoitukset ovat paperikassiin pakattuja kolmen ruoka-aineen settejä. Juustosekoituksessa on cheddar-raastetta, mozzarellaa ja parmesaania, ja siis kaikki omiin suljettaviin pusseihinsa pakattuina. Marjasekoitukseen sisältyy pussilliset mustikkaa, vadelmaa sekä mansikkaa. Kasvissekoituksessa on omiin pusseihinsa pakattuja grillattuja paprikoita, karamellisoitua punasipulia ja vihreitä papuja. Sekoitukset soveltuvat antamaan lisää makuja eri retkiruokiin.
Summit To Top – Juustosekoitus
Tällä juustosekoituksella onnistuu hemmottelu. Sekoituksessa on kolmen sorttista pakkaskuivattua juustoa, joiden käyttötarkoitus on viimeistellä joku muu valmis retkiruoka. Näillä juustoilla lisäät myös helposti kaloreita ruokaasi.
Summit To Top Juustosekoitus sisältää herkullisia pakkaskuivattua Parmesaania, Mozzarellaa ja Cheddaria, joilla saat retkiruokiisi lisää makua, energiaa sekä proteiinia.
Juustosekoitus-paketti sisältää:
• Cheddar juustoraaste – 90g (vastaa 150g tuoretta juustoa)
• Mozzarella juustoraaste (Fior de Latte) – 90g (Vastaa 190g tuoretta juustoa)
• Parmesaani juustoraaste – 90g (Vastaa 130g tuoretta juustoa)
Ravintoarvot:
Raastettu Parmesaani / 100g: Energiaa 2340kJ / 563kcal, Rasvaa 40g, Joista tyydyttyneitä 25g, Hiilihydraattia 16g, Joista sokereita 0.1g, Kuitua 0.1g, Proteiinia 34g, Suolaa 1.6g.
Raastettu Mozzarella / 100g: Energiaa 2416kJ / 581kcal, Rasvaa 43g, Joista tyydyttyneitä 25g, Hiilihydraattia 22g, Joista sokereita 0.1g, Kuitua 0.1g, Proteiinia 26g, Suolaa 2.4g.
Raastettu Cheddar / 100g: Energiaa 2388kJ / 574kcal, Rasvaa 41g, Joista tyydyttyneitä 27g, Hiilihydraattia 23g, Joista sokereita 0.1g, Kuitua 0.1g, Proteiinia 39g, Suolaa 2.5g.
Jälkiruoat
Jälkiruokia on saatavilla kirsikka- suklaamousseja granolalla, vaniljakastiketta ja omenacrumblea sekä mansikkaista riisivanukasta. Tällä kertaa emme kuitenkaan maistaneet jälkiruokia. Varmasti hyviä ovat nekin, jos aamiaisten ja pääruokien tasoa ovat.
Biwak Outdoor
Biwak Outdoor on osa vuonna 1955 perustettua Oy Helmer Ekblad Ab perheyritystä. Biwak Outdoorin päätoimiala on retkeilytarvikkeiden maahantuonnissa, markkinoinnissa ja tukkukaupassa. Yritys tuo maahan pääosin puolalaisia retkeilyyn ja ulkoiluun suunniteltuja tuotteita. Mukaan on tosin sujahtanut muutamia englantilaisia, sekä yhdysvaltalaisia tuotteita.
Maahantuoja: Biwak Outdoor / Oy Helmer Ekblad Ab, Ryijykuja 7, 02750 Espoo. Maahantuojan kotisivulle TÄSTÄ.
Suositushinnat: Aamiaiset 7,50 €, (vedelmainen kaurapuuro 6,50 €), pääruuat 7,50 € ja jälkiruuat 6,50 €. Juustosekoitus 14,90 €, marja- ja kasvisekoitus 13,90 €.
Saatavuus: Retkeilytarvikkeita myyvät verkkokaupat ja liikkeet, Prismat. Hyvä valikoima retkiruokia löytyy esimerkiksi *TÄSTÄ.
*Tähdellä merkattu on mainoslinkki. Linkin kautta tilatuista tuotteista saan pienen komission. Saaduilla tuloilla ylläpidän tätä blogia.
Summit to Eat -retkiruokien valmistajasta!
Summit To Eatin idea on tarjota hyvän makuisia ja helppokäyttöisiä retkiruokia suureen tai pieneen nälkään sekä tasapainoiseen ravinnonsaantiin päivän aikana. Summit To Eat Retkiruoka valmistetaan Englannissa.
Ruokia valmistaa aikaisemmin Mountain Houselle retkiruokia valmistanut European Freeze Dry Ltd, mutta Mountain Housen keskittäessä tuotannon Yhdysvaltoihin, päätti European Freeze Dry Ltd luoda oman retkiruokabrändin. Valmistajan kotisivuille TÄSTÄ.
Yhteenveto
Makuasioista voi aina kiistellä, mutta mielestäni Summit to Eat -retkiruuat maistuvat jokaista ateriaa myöten maukkailta. Jokaisella meillä on tietysti yksilölliset makuaistimukset ja -mieltymykset.
Mielestäni ruoat maistuivat myös sopivan suolaisilta ja muutenkin maut olivat kohdallaan. Lieneekö syynä se, että ulkona kaikki maistuu paremmalta.
Summit to Eat -retkiruuat olivat positiivinen yllätys kaikille testaajista. Yksi testaajista ei ollut nauttinut retkiruokia moniin vuosiin, koska hänellä oli jäänyt toisen tuotemerkin aterioista negatiivisia kokemuksia. Varmasti samoja kokemuksia voi olla monilla muillakin.
Mikäli on ollut negatiivisia kokemuksia retkiruokiin liittyen, nyt on aika korjata asia maistamalla Summit to Eat -retkiruokia. Yllätys voi olla positiivinen.
Hyvä retkiruoka on kevyttä kantaa, helposti valmistettavaa, maukasta sekä ravitsevaa. Summit to Eat -retkiruoat täyttävät kiistatta kaikki edellä mainitut kriteerit.
Käytetyt lähteet: European Freeze Dry Ltd:n kotisivut (Summit to Eat -retkiruokien valmistaja)