Ekologiset ja kestävät Haglöfs Skuta Mid Proof Eco -retkeilykengät ovat varteenotettava vaihtoehto niin ulkoiluun, retkeilyyn kuin kevyempään vaelluskäyttöön.
Ei ole aivan sama millä kengillä luonnossa kuljemme, sillä jalkineet ovat yksi tärkeimmistä varusteista luonnossa viihtyvyyteen. Yleensä retkeily- ja vaelluskengät hankitaan käyttötarkoituksen ja sopivan koon perusteella. Mitkään kengät eivät voi kuitenkaan olla täydellisiä kaikkiin tarkoituksiin, ja sen takia kenkiä valitessa joudutaankin tekemään myös kompromisseja.
Viime keväänä Haglöfs toi markkinoille ympäristöystävälliset Skuta Mid Proof Eco -retkeilykengät. Haglöfs onnistuikin tekemään kengistä varsin monikäyttöiset, mutta myös hinta-laatusuhteeltaan erinomaiset.
Samoihin aikoihin Haglöfs tarjosi kenkiä testattavaksi. Nyt puolen vuoden perinpohjaisen testaamisen jälkeen voimme antaa kengistä arvion. Kengät ovat olleet käytössä niin päiväretkillä kuin pidemmillä vaelluksillakin. Lisäksi kenkiä on testattu monipuolisesti erilaisissa maastoissa ja olosuhteissa.
Artikkeli on kirjoitettu kaupallisen yhteistyön pohjalta, mutta kaikki tässä kirjoituksessa mainitut mielipiteet kengistä ovat testaajien henkilökohtaisia mielipiteitä.
Haglöfs Skuta Mid Proof Eco -retkeilykenkien ominaisuudet pääpiirteittäin:
- Vedenpitävä ja hengittävä PFC-vapaa PROOF™ ECO ‑kalvo.
- GEL™-kantapääpehmuste vaimentaa tärähdyksiä tehokkaasti sekä sujuvoittaa kävelyä.
- Muotoon valettu EVA-välipohja pehmentää askellusta.
- Kengissä käytetty nahka on Leather Working Group ‑järjestön tarkastamassa nahkatehtaassa tuotettua korkealuokkaista ympäristöystävällistä nahkaa.
- Fluorihiilettömät DWR-käsitellyt pinnat hylkivät vettä ja likaa.
- Tarkoitukseen kehitetty pohjakuvio lisää pitoa ja vakautta.
- Pohjassa kestävyyttä lisäävä AHAR™ Plus (ASICS® High Abrasion Resistance Rubber) ‑kumi.
- Varpaita suojaava pohjan kärkivahvike.
- Mokkanahkainen kärkivahvike ja kantapää suojaavat ja lisäävät kestävyyttä.
- Iltti estää vettä ja hiekkaa pääsemästä kenkään.
- Vedenpitävyyden taivutustesti 100 000 askelta.
- Kengät painavat 1085 grammaa (koko UK 10,5).
- Leveämpi lestin istuvuus.
- Keskipitkävarsi (Mid)
- Saatavilla useilla väreillä.
- Kengistä on saatavilla sekä naisten että miesten mallit.
Miten testasimme?
Testaamisessa kiinnitimme erityistä huomiota kenkien istuvuuteen, käyttömukavuuteen, hygieenisyyteen ja ympäristöystävällisyyteen. Testasimme tukevuutta, joustavuutta, iskujen vaimennusta sekä pohjien pitävyyttä eri olosuhteissa ja pinnoilla. Kenkien käsittelyn osalta arvioimme kenkien pukemista ja riisumista jaloista sekä nauhojen käsittelyä. Lisäksi arvioimme kenkien kestävyyttä, joka vaikuttaa osaltaan myös kenkien ympäristöystävällisyyteen.
Istuvuus on kaiken A ja O!
Retkeily- ja vaelluskenkien on oltava oikean kokoiset ja malliset, sillä hyvä istuvuus ehkäisee rakkojen, rasitusvammojen ja nyrjähdysten syntymisiä. Paras tapa varmistaa istuvuus on sovittamalla.
Lestiltään Haglöfs Skuta Mid Proof Eco- kengät vaikuttavat hieman tavallista leveämmältä, mutta myös laajuudeltaan väljemmiltä. Näin ollen kenkä on varmasti hyvän mallinen moneen suomalaisen jalkaan. Retkeily- ja vaellusjalkineen koko voi olla yhtä numeroa tai jopa puoltatoista normaalia kokoa suurempana, jolloin kengät eivät purista, vaikka jalat turpoaisivat. Näin menetellen turvonneissakin jaloissa veri kiertää ja aineenvaihdunta toimii.
Kenkien istuvuutta on mahdollista säätää sukilla sekä nauhoituksen avulla. Pääsääntöisesti käytän kahta eri sukkaa, joista alimpana saumatonta ohutta merinovillasukkaa ja sen päällä paksumpaa vaellussukkaa. (sukista tarkemmin tuonnempana).
Kenkien nauhoituksen avulla varmistetaan kengän pysyminen jalkaterän ympärillä, mutta tarvittaessa erilaisilla nauhoitustekniikoilla voidaan myöskin ”hienosäätää” kenkien istuvuutta. Koon ja istuvuuden puolesta Skuta Mid Proof Eco -kengät asettuivat omiin jalkoihin niin hyvin, ettei isompia säätöjä tarvittu. Jalat myös säilyivät retkillä ja vaelluksilla ilman vaurioita.
Tukevat ja joustavat!
Retkeily- ja vaelluskenkien tukevuuteen liittyy monenlaisia mielipiteitä ja uskomuksia. Kenkien tärkein ominaisuus on kuitenkin antaa käyttötarkoitukseen sopiva tuki nilkalle ja jalkapohjalle. Yleensä ajatellaan, että mitä vaikeampi maasto on ja mitä raskaampi kuorma, sitä tukevampi kengän tulisi olla. Mihin sitten vaikean maaston raja vedetään ja missä kohtaan tehdään kompromissi. Ja voiko nykyaikainen kevyt retkeilykenkä olla tarpeeksi tukeva?
Kenkien tukevuutta kannattaa arvioida kokonaisuutena kuljettavan maaston, kantamuksen painon ja omien jalkojen tarpeiden kannalta. Monet jäykemmät ”alppisarjan” vaelluskengät ovat painavampia ja kengän paino vaikuttaa suoraan matkanopeuteen ja jaksamiseen. Kun jalat kantavat jo kehosi painon, jokainen lisägramma kengissä tietää ylimääräistä rasitusta jaloille. Tutkimuksen mukaan kevyet 450 grammaa painavat kengät vaativat jalkateriltä neljän tonnin päivittäistä kuormitusta. Jokainen 113 gramman lisäpaino kengässä lisää jalkaterien päivittäistä kuormaa tuhannella kilogrammalla. Näin ajatellen kevyillä kengillä askellus on huomattavasti sujuvampaa sekä kevyempää ja näin ollen säästää myös voimia.
Testasimme Skuta Mid Proof Eco -kenkiä muun muassa Oulangan kansallispuiston Karhunkierroksella noin 20 kilogramman painoisen rinkan kanssa ilman minkäänlaista ongelmaa. Näin ollen Skuta Mid Proof Eco -kengät soveltuvat varmasti hyvin muillekin merkityille reiteille ja poluille.
Kenkien joustavuuteen vaikuttavat pohjan rakenne ja muoto. Välipohjassa sijaitsevat jalkaterän asentoon ja toimintaan sekä iskunvaimennukseen vaikuttavat rakenteet. Kengissä oleva GEL™-kantapääpehmuste vaimentaa tärähdyksiä ja kengillä on mukava kävellä kovillakin alustoilla. Välipohjassa sijaitsevat myös rakenteet, jotka estävät jalkaterässä liiallista joustoa. Kengän tekovaiheessa välipohjaan on valettu kahta eri (EVA) kovuusluokan materiaalia, jolla edellä mainittu ominaisuus on saatu aikaiseksi.
Mielestäni Skuta Mid Proof Eco- retkeilykengät joustavat sopivasti ja rullaavat hyvin, mutta ovat samalla riittävän kiertojäykät. Skuta Mid Proof Eco- kengillä kävellessä tulee mieleen vanha slogan ”ketterästi kulkee vaari, vaarilla on Jaguaari”. Niin mukavasti kengät tuntuvat rullaavan.
Pitoa ja varmuutta!
Skuta Mid Proof Eco- kengissä on vaihteleviin maasto-olosuhteisiin kehitetty pohjakuvio, jonka tarkoitus on antaa parempaa pitoa ja vakautta. Pohja on valmistettu erittäin kestävästä AHAR™ Plus (ASICS® High Abrasion Resistance Rubber) ‑kumista.
Kengät pitivät hyvin kaikilla alustoilla, mitä maastossa ja poluilla tuli vastaan. Lumisissa ja jäisissä olosuhteissa kenkiä ei kuitenkaan päästy testaamaan.
Mukavuutta kenkiin tuo mokkanahkainen varvas- ja kantapäävahvistus sekä ulkopohjan kuminen kärkisuoja. Vahvikkeet tarjosivat hyvin suojaa juurilta, kivien teräviltä reunoilta sekä risuilta.
Vedenpitävät ja hengittävät kengät!
Haglöfs Skuta Mid Proof Eco -retkeilykengissä on vedenpitävä ja hengittävä PROOF™ ECO -kalvo, joka on laminoitu pintamateriaaliin. Haglöfsin mukaan kalvo on testattu laboratoriossa sadalletuhannelle askeleelle ja todettu sen jälkeen edelleen vedenpitäväksi ja hengittäväksi.
Testin aikana ylitimme useita puroja sekä pieniä jokia ilman jalkojen kastumista. Kenkien puolipitkä varsi rajoittaa kuitenkin kahlaamista, sillä yli 15 senttiä syvempään veteen kengillä ei pysty kahlaamaan ilman jalkojen kastumista. Vedenpitävyydestä oli kuitenkin hyötyä myös sadekelillä ja kosteissa maastoissa kävellessä.
Jalat voivat kastua myös sisältä päin, sillä jo pelkästään yhdestä jalasta haihtuu päivän aikana noin 1-2 desilitraa hikeä. Hiki on saatava haitumaan kengästä ulos ja se onnistuikin parhaiten hyvin kosteutta siirtävien sukkien avustuksella.
Skuta Mid Proof Eco -kenkien rakenne on suunniteltu hyvin hengittäväksi ja se myös hengittää erittäin hyvin. Hengittävyyteen vaikuttaa osaltaan myös kengän pohjallinen, sillä huokoisen rakenteen ansiosta kosteus pääsee siirtymään pohjallisen alakautta ulos.
Kestävät ja ekologiset!
Haglöfs Skuta Mid Proof Eco -kengät on valmistettu vastuullisesti. Haglöfs huomioi tuotannossaan ympäristönsä ja eettisyyden aina työntekijöiden työolosuhteista ja työhyvinvoinnista alkaen.
Skuta Mid Proof Eco -kengissä käytetty Eco Proof™-kalvo on vedenpitävä, hengittävä, sekä fluorihiilitön. Nahka on Leather Working Group ‑järjestön tarkastamassa tehtaassa tuotettua korkealuokkaista ympäristöystävällistä nahkaa.
Kenkien ulkopohjana on AHAR Plus -kumi, joka on tuotu kenkiin materiaalin kestävyyden ja pitkäikäisyyden vuoksi, ja näin osaltaan pienentää myös ympäristökuormitusta.
Näin puolen vuoden kokemuksen pohjalta kenkien pitkäikäisyyteen ei voi ottaa tarkempaa kantaa, kun testin aikana kenkien kestävyydessä ei ilmennyt minkäänlaisia ongelmia. Paras tapa turvata kestävää kehitystä on ostaa vain tarpeeseen ja pitkäikäisiä tuotteita.
Hinta-laatusuhde erinomainen!
Kenkiä voi ostaa lukuisten Haglöfs jälleenmyyjien kautta ympäri Suomen. Hyvä valikoima kenkiä ja muitakin Haglöfsin tuotteita on saatavilla muun muassa Scandinavian Outdoor Oy:n myymälöistä ja verkkokaupasta, mutta myös Intersporteista. Kenkiä on mahdollista tilata myös suoraan Haglöfsin verkkokaupasta.
Haglöfs Skuta Mid Proof Eco -retkeilykenkien suositushinta 149 euroa. Halutessanne voitte katsoa mahdollisia tarjouksia ja tilata kengät esimerkiksi *TÄSTÄ.
Valitse myös sukat oikein!
Hyvätkään kengät eivät auta, mikäli sukat eivät siirrä kosteutta. Kunnolliset sukat myös suojaavat ja tukevat jalkoja.
Retkeily- ja vaelluskengissä kannattaa käyttää toiminnallisia sukkia, jotka on valmistettu synteettisistä materiaaleista ja merinovillasta. Synteettisen kuidun etuna on sen nopea kuivuminen ja hyvä kosteuden siirto. Merinovillaiset sukat jäähdyttävät kesällä, lämmittävät talvella ja siirtävät myös kosteutta. Lisäksi merinovilla on antibakteerinen ja lämmittää myös märkänä.
Synteettisten kuitujen ja merinovillan seos yhdistää molempien materiaalien edut ja on paras valinta vaellusjalkineisiin. Suosittelemme käyttämään ohuita alussukkia ja niiden päällä toiminnallisia vaellussukkia. Pitkillä vaelluksilla sukkia on järkevä vaihtaa vähintään päivittäin, mutta usein pelkkien alussukkien vaihto voi riittää. Taukojen aikana kengät kannattaa myös riisua, jolloin sukat ja kengät ehtivät tuulettua ennen matkan jatkumista.
Kengistä kannattaa pitää huolta!
Hyvin huolletut kengät kestävät pidempään. Huoltamalla kengät pysyvät kunnossa. Huolto kannattaa tehdä aina reissun jälkeen, vähintään kuitenkin pintapesu ja puhdistus.
Varsinkin suoalueilla liikuttaessa kengät kannattaa huuhtoa puhtaalla vedellä, jolloin hapan suovesi ei tuhoa kenkien pohjia. Myös pöly ja lika kannattaa pyyhkiä tai harjata pois kenkien pinnalta.
Jaloista haihtuvan ja hien seurauksena kenkien kankaissa ja kalvossa olevat pienet reiät voivat olla tukossa, jolloin kenkien hengittävyys kärsii. Hengittävyyden kuntoon saattamiseksi kengät kannattaa pestä myös sisäpuolelta. Pesuaineena kannattaa käyttää vain tarkoitukseen soveltuvaa pesuainetta. Kengät kannattaa kuivata myös huolellisesti tasaisessa lämmössä ja säilyttää pimeässä ja viileässä paikassa. Hyvin hoidetut kengät kestävät aina pidempään.
Haglöfsin historiasta!
Haglöfsin perustaja Wiktor Haglöf syntyi ja kasvoi karun luonnon ympäröimänä. Kylmän sään takia hänen oli kuitenkin vaikea nauttia ulkoilmasta. Tehdäkseen ulkoilmaelämästä miellyttävämpää hän perusti Haglöfsin vuonna 1914.
2000-luvun alkupuolella Haglöfsin omisti norjalainen sijoitusyhtiö Ratos, jonka siipien alla Haglöfs kasvoi voimakkaasti. Nykyisin Haglöfsin omistaa japanilainen Asics. Yhtiön suurimmat yksittäiset osakkeenomistajat ovat japanilaisia pankkeja.
Haglöfs on kasvanut yhdeksi merkittävämmäksi ulkoiluvaatteiden, kenkien ja reppujen valmistajaksi. Nämä laadukkaat tuotteet mahdollistavat ulkona liikkumisen kaikissa sääolosuhteissa. Haglöfs tunnetaan myös eettisistä ja ympäristöystävällisistä arvoistaan. Yhtiö on luvannut luopua muun muassa fluorihiilivetyjä sisältävistä tuotteistaan vuoteen 2020 mennessä. Yritys on myös useaan otteeseen palkittu innovaatioistaan.
Lisätietoja:
HAGLÖFS AB, Vantaankoskentie 14, 01670 Vantaa, Puhelin: +358 9 886 800 80
Lopuksi!
Pelkästään testejä tai vertailuja lukemalla kenkien valitseminen ei ole järkevää, mutta tämän testin tarkoitus on auttaa sinua, miten löydät parhaan mahdollisen retkeilykengän omaan käyttöön.
Hyvän kengän täytyy olla muotoilultaan ja ominaisuuksiltaan OMAAN jalkaan sopiva. Niin kuin alussa mainitsin, kenkien kanssa joutuu tekemään myös kompromisseja.
Mielestäni vedenpitävät ja hengittävät Haglöfs Skuta Mid Proof Eco -retkeilykengät soveltuvat erinomaisesti ulkoiluun ja retkeilyyn, mutta myös kevyempään vaelluskäyttöön.
Valitsemalla Haglöfs Skuta Mid Proof Eco -kengät jätät kengistäsi pienemmän hiilijalanjäljen!
Muita testejä Häglöfs- tuotteista:
Testissä Haglöfs vaellus- ja retkeilyhousut, artikkelin voitte katsoa TÄSTÄ.
Käytetyt lähteet:
Haglöfs AB:n kotisivut/verkkokauppa. Sähköpostikeskustelu Haglöfs AB:n aluepäällikkö Jussi Tuominen/ Juha Tissari
*Tähdellä merkatut sisältävät mainoslinkkejä, joiden kautta tilatuista ostoista saan pienen komission. Komission avulla ylläpidän tätä blogia. Mielipiteet kengistä ovat henkilökohtaisia.