Ruunaan Haapavitja

Haapavitja on yksi Ruunaan retkeilyalueen tunnetuimmista koskista. Haastetta kalastajalle antavat kivien suojissa lymyilevät taimenet ja harjukset, mutta luontoelämyksen kruunaa monimuotoinen ja kaunis luontoympäristö.

Haapavitja kuuluu Lieksanjokeen ja kuohuu Ruunaan retkeilyalueen koskista toiseksi ylimmäisenä. Joen vedet saavat alkunsa Venäjältä ja laskevat monien koskien ja järvien kautta Pieliseen. Retkeilyalueella sijatsevat kosket käsittävät laajan ja upean erämaisen alueen harjuineen, järvineen sekä ikimetsineen. Pituutta retkeilyalueella sijaitsevalla koski- ja järviosuudella on yhteensä 17,5 kilometriä ja yhteenlaskettu putouskorkeus on lähes 16 metriä. 

Haapavitja on saanut huomiota myös maailmanlaajuisesti. Vuonna 2001 Haapavitja aiheinen postimerkki valittiin sekä maailman että Suomen kauneimmaksi. Postimerkin suunnitteli Kaisu Klementti ja merkin kuva-aiheena oli Markku Tanon valokuva Haapavitjan niskalta. Merkin teemana oli ”vesi, luonnon voimavaramme”.

Haapavitjan niskan alapuolella sijaitsee toinen Ruunaan retkeilyalueen riippusilloista. Sekä Haapavitjan että reitillä alempana sijaitseva Siikakosken riippusilta mahdollistavat koko retkeilyalueen kiertämisen polkuverkostoa pitkin. Ilman riippusiltaa Haapavitjan kalastaminen molemmilta rannoilta olisi samoilla reissulla vaikeampaa. Tietysti joen ylitys onnistuisi esimerkiksi niskan yläpuolelta muun muassa veneellä, jos sellainen mahdollisuus olisi järjestetty. Riippusillalta voi toki myös tarkkailla paremmin kalojen pintakäyntejä varsinkin niskan ympäristössä. Vuolaan niskan jälkeen koski kuohuu vaihtelevasti. Virran reunoille muodostuvat akanvirrat sekä peilit tuovat vaihtelua virtaukseen ja sitä kautta myös kalastukseen. 

Yhteensä Ruunaan retkeilyalueella kuohuu kuusi koskea, mutta tässä artikkelissa keskitymme pääosin Haapavitjan alueen esittelyyn. Artikkeli perustuu sekä omiin että muidenkin koskella paljon kalastaneiden kokemuksiin aina 1990- luvun alkupuolelta näihin päiviin saakka.  

Pienpoikasistutuksia ja luontaista kalastoa!

Lieksanjoessa on vähäinen luonnonvarainen taimenkanta ja hieman parempi harjuskanta. Luontaiseen lajistoon kuuluvat lisäksi siika, säyne, hauki ja ahven. Haapavitja peileineen ja akanvirtoineen voi piilotella sisällään kauniitakin pilkkukylkiä ja purje-eviä. Alueen vesistöön on istutettu 1950-luvulta lähtien järvitaimenta, järvilohta, kirjolohta, planktonsiikaa ja kuhaa. Retkeilyalueen perustamisen jälkeen kirjolohta ja järvitaimenta on istutettu alkuaikoina jokaiseen koskeen, mutta Paasikoski ja Haapavitja ovat olleet luonnonkala-aluetta vuodesta 1998 lähtien.

Luonnonkala- alueelle ei istuteta lainkaan pyyntikokoisia lohikaloja. Kalasto perustuu pelkästään joen vähäiseen luontaiseen lisääntymiseen sekä pienpoikasistutuksiin. Lisäksi alimmilta koskilta voi nousta onkikokoisia istukkaita. Alueella sijaitsevat Pielisen järvilohen ja -taimenen potentiaaliset lisääntymisalueet, jos vain kaloja olisi sukua jatkamaan. Aikoinaan Lieksankosken ja Pankakosken voimalaitosten rakentamiset lopettivat vaelluskalojen nousun Lieksanjoen lisääntymisalueille tuhoten siten vaelluskalojen elinmahdollisuudet. Lohikaloista Lieksanjoessa esiintyy myös alkuperäisenä harjusta. 

Koskialueilla on vuosien saatoissa tehty kalataloudellisia kunnostuksia. Niiden vaikutukset lohikalojen luontaisiin lisääntymisedellytyksiin ovat seurannassa kutu- ja poikastuotantoalueilla. Tuoreimpia uhanalaisten järvilohen ja -taimenen kutu- ja pienpoikasalueiden kunnostustöitä on tehty muun muassa Haapavitjalla ja Mustanpyörteen alueilla syksyn 2018 aikana. Aika näyttää, saadaanko vielä joskus Pielisen järvilohi ja -taimen nousemaan Haapavitjalle saakka.

Lohikalojen lisäksi monet muutkin kalalajit viihtyvät virtaavassa vedessä ainakin jossain elämänsä vaiheessa. Siihen on olemassa monia syitä, mutta tärkeimmät syyt ovat varmasti ruoka ja lisääntyminen.

Haapavitja on haasteellinen koski kalastaa! 

Haapavitja sisältää lukuisia potentiaalisia ottipaikkoja, joista voi tavoittaa taimenen tai harjuksen. Oleellista onkin osata lukea koskea, eli hahmottaa mahdolliset ottipaikat tulkitsemalla kosken muotoja ja virtauksia. Vuodenajalla ja veden korkeudella on tietysti myös ratkaiseva vaikutus kalojen löytymiseen ja käyttäytymiseen. Paras kalastussesonki ajoittuu Haapavitjalla kesäkuulta elokuun loppuun.

Haapavitjan niska on varteenotettava ottipaikka. Kylmemmällä vedellä kalat löytyvät niskan yläpuolelta miedommasta virrasta, mutta veden lämmettyä 10 asteeseen kaloja voi saada myös nopeammasta virrasta. Niskan nielujen reunat keräävät kaloille ravintoa ja antavat suojaa. Niska-alue kannattaakin kalastaa tarkasti. Tarkkailemalla luontoa voi päästä selvyyteen, mitä kalat esimerkiksi syövät. Perhoista toimivia ovat monet pintaperhot, nymfit ja larvat streamereita unohtamatta. Viime vuosina suosioon noussut mikrojigaus on myös niska-alueen kalastuksessa tehokasta. Niskan reunoilla olevat sivu-uomat ja kivikot kannattaa kalastaa tarkasti. Usein kaloja on aivan rannan tuntumassa, kapeissa uomissa ja pienissä syvänteissä.

Niskan jälkeen ottipaikat sijaitsevat virranreunoilla, peileissä ja akanvirroissa. Varsinkin niskan jälkeinen virtaus on niin voimakas, ettei perhoa saa välttämättä uimaan oikein. Virran reunat piilottelevat kuitenkin taimenia. Reunoilla olevat kivenhuopeet ja montut on syytä kalastaa huolella. Metsähallituksen laatimaan Paasikoski- Haapavitja karttaan on merkitty keskeisimmät ottipaikat. Toki kaloja voi saada pitkin koskea, mutta kartassa merkityt paikat ovat osoittautuneet parhaiksi.

Alempana, jossa Haapavitjan parkkipaikalta tuleva polku yhtyy rantapolkuun, alkaa virtaus hidastua. Polun kohdalta Mustapyörteelle virtaava loppupätkä on potentiaalista harjusaluetta. Hitaampi virtaus mahdollistaa helpommin kalastuksen opettelun aloittelevalle perhokalastajalle. Mustapyörteen alue on varmimpia harjuksen ottipaikkoja ja muutoinkin oivallista pintaperhovettä. Miedoimman virran alueella viihtyvät myös kuhat, ahvenet ja jopa hauet. 

Veden lämmetessä yli 20 asteen alkavat lohikalat passivoitua. Lämpimässä vähähappisessa vedessä lohikalat menettävät ruokahalunsa. Vaikka kala ottaisikin perhoon tai vieheeseen, se ei välttämättä selviäisi rasituksesta, jos se olisi lain tai sääntöjen mukaisesti vapautettava. Silloin olisi parempi siirtyä nauttimaan ympäröivästä luonnosta tai muusta harrastuksesta. Mikäli haluaisi välttämättä kalastaa, kannattaisi keskittyä pyytämään esimerkiksi kuhia, sillä ne menestyvät paremmin lämpimässä vedessä.

Tarkemmin en tässä yhteydessä kalastustekniikoita ja ottiperhoja esittele, sillä tilanteet koskella voivat vaihdella päivittäin ja hetkittäin. Kalat keskittyvät yleensä ruokailemaan sitä ravintoa, mitä on eniten tarjolla ja mitä helpoiten saatavilla. Kalapaikoilla kannattaa pitää silmät auki. Ympäröivän koskiluonnon havainnointi kuuluu oleellisesti koskikalastukseen, kuin myös nähtyjen tapahtumien perusteella tehdyt perho- tai viehevalinnat. Lisäksi mahdollisia muita kalastajia jututtamalla voi saada tärkeitä tietoja ja oppia uutta.

Kalojen ravinto Haapavitjalla!

Koskikalastuksessa tilanteet ja paikat voivat vaihdella moneen kertaan samankin vuorokauden aikana. Silloin kannattaa selvittää, mitä kalat syövät ja millaisissa paikoissa ne ruokailevat. Umpimähkään tiettyä perhoa tai viehettä tarjoamalla onnistuu yleensä harvoin.

Jos esimerkiksi iso taimen näyttäytyy virrassa poukkoilevien salakoiden kera, kannattaa sitoa siiman päähän sopiva salakkajäljitelmä ja kokeilla onneaan. Jos taas päivänkorentoja kuoriutuu runsaasti ja kalat alkavat popsia niitä, sidotaan siiman päähän päivänkorentojäljitelmä. Näin helppoa se parhaimmillaan perhon ja kalastustekniikan valinta on.

Tilanne on kuitenkin toinen, jos koskessa ei näy minkäänlaista elonmerkkiä. Ei hyönteisiä, ei pikkukaloja eikä näyttäytyviä saaliskaloja. Vaikka koski tuntuisi kuinka kuolleelta tahansa kalojen aktiivisuuden suhteen, se ei välttämättä tarkoita, etteivät kalat ruokailisi tai olisi aktiivisia.

Kalojen ja hyönteisten passiivisuus kuuluu normaalina osana luonnon kiertokulkuun. Joskus hiljaiseloa voi kestää päiviäkin ja yhtäkkiä koski voi herätä yllättäen eloon ja kaloja ja hyönteisiä alkaa näkymään joka puolella. 

Haapavitjan vesissä asustaa monenlaisia hyönteisiä ja pikkukaloja. Vaikka pinnan yläpuolella ei näkyisi elämää, voivat taimenet ja harjukset ruokailla pohjasta tai välivedestä. Kosken pohjakivikoissa ja -kasvillisuudessa elää monen eri hyönteisen toukkia, jotka suodattavat ja siivilöivät virtaavasta vedestä ravinnokseen muun muassa mikrobeja ja eläinplanktonia. Toukkavaiheet voivat kestää viikoista vuosiin.

Yksi edellämainituista perhokalastajalle tärkeistä jäljittelyn kohteista on koskisirvi, jota Haapavitjassakin esiintyy runsaasti. Koskisirvit (Rhyacophila) vesiperhosen toukat ovat petoja ja käyttävät ravinnokseen muun muassa mäkärän toukkia. Ravinnonhaussa tai virtauksen muuttuessa ne joutuvat usein ajeeseen, jolloin kalat keskittyvät ruokailemaan niitä. Sirvit ovat kaloille tärkeää ravintoa ja larvastus kalastusmuotona erittäin tehokasta. Koskisirvin lisäksi myös Siiviläsirvikäs (Hydropsychidae) on toinen yleinen larva Haapavitjan kalojen ruokalistalla. Tietysti myös monet muutkin vesiperhosen toukat tilanteista riippuen.

Sirvien lisäksi kosken pohjassa liikkuu myös koskikorentojen eli korrien toukkia sekä päivänkorentojen toukkia. Osa niistäkin syö tilaisuuden tullen muiden hyönteisten toukkia. Haapavitjassa elää monia muitakin vesihyönteisiä, kuten esimerkiksi virtalude, joka sekin on peto. Hyönteisten toukat ja pupa- tai nymfivaiheheen kautta siivelliseen elämään kuoriutuvat aikuiset hyönteiset ovat kaloille aina mieluista ruokaa. Nykyisin perhokalastuksen lisäksi toukkajäljitelmiä käytetään myös mikrojigauksessa erittäin pienissä toukka- tai nymfijigijäljitelmissä.  

Koskessa näkee myös kivennuoliaisia, jotka käyttävät ravinnokseen muun muassa vesiperhosten ja päivänkorentojen toukkia. Kivennuoliaisella on suun ympärillä muutama viiksisäile, joiden avulla se havaitsee saaliin pimeässäkin. Päivät ne viihtyvätkin piilossa rantakivien välissä tai kasvillisuuden suojissa. Usein niitä voi päästä näkemään rantamatalassa kiviä kääntelemällä, jolloin ne säntäävät nopeasti pakoon. Kalojen syönnösnäytteissä tai potkuhaavilla koskesta otetuissa näytteissä kivennuoliaisia olemme nähneet harvoin. 

Alueella on mahdollista nähdä myös parvissa liikkuvia mutuja. Ravinnokseen ne käyttävät vesikirppuja, hyönteisten toukkia, toisten kalojen mätiä ja pieniä poikasia. Mudut ovat erittäin arkoja ja vaaran uhatessa parvi pyrähtää nopeasti piiloon. Taimenet ja harjukset popsivat mutuja tilaisuuden tullen. Saaliiksi jäänyt mutu erittää veteen ainetta, joka saa lajitoverit pakenemaan ja etsiytymään suojaan.

Koskessa elää myös kivisimppu, joka kuuluu taimenen ja harjuksen ruokalistalle ympäri vuoden. Varsinkin toukokuussa kutuaikana simput ovat vaarassa joutua taimenien saaliiksi. Lisäksi muista kaloista taimenet käyttävät ravinnoksi pienempiä ahvenia, salakoita ja särkiä. Myös omista lajitovereista varsinkin heikommat yksilöt joutuvat herkästi ”parempiin suihin.”

Luvat, säännöt ja hinnat!

Ruunaan retkeilyalueella on kuusi merkittävää koskea, jotka ovat ylävirrasta lukien Paasikoski, Haapavitja, Neitikoski, Kattilakoski, Murrookoski ja Siikakoski. Koskireittien välillä on kolme suvantojärveä: Neitijärvi, Kattilajärvi sekä Murroojärvi.

Paasikoski- Haapavitja koskien kalastus on sallittu sekä uistimella että perholla, rannalta ja veneestä. Kalastus kielletty 1.9.-31.11.

Hinnat:

12 € / 3 h

18 € / vrk

90 € / vko

250 € / kalenterivuosi

Säännöt

Yläkosket eli Paasikoski ja Haapavitja: Uistin- ja perhokalastus (saaliskiintiö on yksi lohikala lupaa kohti vuorokaudessa).

Kaikki alle 18-vuotiaat saavat luvista 50 % alennuksen. Alle 15-vuotiaat voivat kalastaa samaan seurueeseen kuuluvan aikuisen luvalla samaan saaliskiintiöön. Yksin kalastaville alle 15-vuotiaille on Eräluvat-verkkokaupasta saatavilla maksuton viikon kalastuslupa erikseen.

Kohteeseen on saatavilla perhekohtainen kalastuslupa. Perheeksi luetaan alle 18-vuotiaat lapset ja heidän vanhempansa/huoltajansa. Perheeksi luetaan myös avio- ja avopari. Perheluvan hinta ja saaliskiintiö on kaksinkertainen.

Kalastussäännöt

Rasvaeväleikattu (istutettu) järvitaimen vähintään 40 senttiä. Rasvaeväleikatun taimenen vapauttamista suositellaan alimmilla koskilla 1.9. -30.11. välisenä aikana.

Harjus vähintään 40 senttiä. Harjus on rauhoitettu 1.4.- 31.5. Muuna aikana Metsähallitus suosittelee harjuksen vapauttamista.

Kuha vähintään 45 senttiä. Kirjolohella ja siialla ei ole alamittaa. Rasvaevällinen järvitaimen on kokonaan rauhoitettu. Kalastusaika: 1.1.–12.5. ja 18.5. klo 12:00 –31.12.

Kaikkeen kalastamiseen Ruunaan koskilla vaaditaan vapalupa Ruunaan kosket 7525. Lupa oikeuttaa viehekalastukseen uistimella, perholla tai jigillä koski- ja virta-alueilla. Järvialueilla saa myös onkia ja pilkkiä, kun hankkii vapaluvan.

Koskilla on kiellettyä onkia ja pilkkiä sekä kalastaa pelkällä kalastonhoitomaksun viehekalastusoikeudella. 1.9.–30.11. saa käyttää vain väkäsettömiä koukkuja. Muuna aikana väkäsettömien koukkujen käyttöä suositellaan. 

1.9.–30.11. vieheessä saa käyttää enintään kolmea koukkua eli joko yhtä kolmihaaraa, yhtä kaksihaaraa ja yhtä yksihaaraa tai kolmea yksihaaraa.

Koski- ja virta-alueilla on kiellettyä käyttää syöttitahnaa, silikonipalloja tai luonnonsyöttejä kuten toukkia, matoja tai täkykaloja. Järvialueilla näiden syöttien käyttäminen on sallittua.

Kalastaja saa käyttää enintään yhtä (1) vapaa tai siimaa, joka on hänen kädessään tai kätensä ulottuvilla (enintään kahden metrin päässä). Soutu-uistelussa yksi kalastaja saa käyttää kahta (2) vapaa tai siimaa. Vapaa ei saa jättää yksin pyyntiin. Moottoriveneestä kalastaminen on sallittua ainoastaan välijärvillä.

Koski- ja virta-alueilla on sallittua käyttää soutuvenettä, mutta sitä ei saa ankkuroida. GPS-laitteella toimivien ns. taivasankkureiden käyttäminen on kielletty. Kahlaaminen on kielletty 1.9.–31.5.

Poikkeuksia:

Paasikosken-Mutikaisenkarin alueella kalastus on kielletty 1.9.–30.11. Neitijärvellä ja Kattilalammella voi kalastaa myös luvalla Etelä-Suomen vapalupa 7413. Neitijärvellä ja Kattilalammella pätevät myös yleiskalastusoikeudet: onkiminen, pilkkiminen ja kalastonhoitomaksuun perustuva viehekalastus on sallittua, eikä niitä varten tarvitse hankkia vapalupaa. Vapalupa ei oikeuta kalastamaan Kattilakoskessa.

Lupia voi ostaa verkkokaupan lisäksi:

Pankakoski: Ruunaan retkeilykeskus, Neitikoskentie 47, 81750 Pankakoski ja Ruunaan matkailu, Siikakoskentie 47, 81750 Pankakoski, sekä Lieksan Retkiaitasta, Pielisentie 126, 81700 Lieksa.

Ruunaan kosket välijärvineen kuuluu Metsähallituksen vapakalastusalueeseen nro 7525, jossa kalastamiseen tarvitaan kalastonhoitomaksun (www.eraluvat.fi) lisäksi kohdekohtainen kalastuslupa (nro 7525) (www.eraluvat.fi).

Kalastuksen ohessa kannattaa nauttia monipuolisesta luonnosta!

Ruunaan retkeilyalue on perustettu vuonna 1987 ja on valtakunnallisesti arvokas luonto- ja virkistysalue. Alue on kooltaan 3200 hehtaaria ja se on liitetty (yhdessä Ruunaan suojelualueen kanssa) myös Natura 2000 -verkostoon.

Pohjoisimman aarniosan muodostavat Haapavitjan länsipuolella sijaitsevat tuoreen ja kuivahkon kankaan, pääasiassa yli satavuotiaat ja melko runsaspuustoiset mäntyvaltaiset metsät sekä näihin rajoittuvat ojittamattomat suot. Alueella on vaihtelevasti kuollutta puustoa ja muun muassa uhanalaista kääpälajistoa. Aarniosa rajoittuu itäosaltaan noin 2,5 kilometrin matkalta Lieksanjokeen, joten se on myös maisemallisesti arvokas.

Sillan vierellä on rauhoitetuksi merkitty suuri kelopuu (katkennut) ja hieman sillasta eteenpäin rinteen laella laavu. Alueella on isoja muurahaispesiä, jotka ovat joen länsipuolella sillalta muutama sata metriä alavirtaan.

Retkeilyalueen maastot sopivat erinomaisesti patikointiin. Alueella on yli 50 kilometriä helppokulkuisia maastoon merkittyjä polkuja. Alueen pohjois- ja eteläosaan rakennetut Lieksanjoen ylittävät riippusillat mahdollistavat koko retkeilyalueen kiertämisen polkuverkostoa pitkin.

Maastopyöräilyyn alue soveltuu kohtuullisen hyvin; maasto on vaihtelevaa vaaramaisemaa ja alueella on monentyyppisiä polkuja sekä metsäautoteitä. Varsinaisia pyöräilyreittejä alueella ei kuitenkaan ole, mutta rakennettua polkuverkostoa ja metsäautoteitä hyödyntämällä alueeseen tutustuminen maastopyörällä onnistuu mainiosti.

Alueella sijaitsee Neitikosken retkeilykeskus, paljon retkeilyreittejä, retkeilyä ja kalastusta helpottavia rakennelmia, kuten telttailu- ja tulentekopaikkoja sekä laavuja. Neitikoskeen on mahdollista tutustua myös pyörätuolilla. Iso osa luonnonsuojelualueesta on rajavyöhykettä, jonne on mahdollista päästä vain rajavartiolaitoksen myöntämällä luvalla.

Ruunaan retkeilyalue ja luonnonsuojelualue sijaitsevat Joensuu – Lieksa – Nurmes -tien (kantatie nro 73) itäpuolella, noin 30 kilometriä Lieksasta itään. Lieksaan on matkaa Joensuusta 95 kilometriä, Kuopiosta 190 kilometriä ja Kajaanista 180 kilometriä.

Ruunaan retkeilyalueen järjestyssääntö (Lähde: luontoon.fi)

Ulkoilulain (606/73) 17 §:n nojalla metsähallitus on 21.6.1990 antanut seuraavan Lieksan kaupungissa sijaitsevaa Ruunaan retkeilyaluetta koskevan järjestyssäännön.Retkeilyalue on perustettu ulkoilulain nojalla valtioneuvoston päätöksellä (368/1987). Se on perustettu retkeilyä, ulkoilua ja muuta virkistyskäyttöä varten. Alueella liikkumisen, oleskelun, luonnontuotteiden keräilyn sekä metsästyksen ja kalastuksen osalta noudatetaan voimassaolevia lakeja ja luonnon yleiskäyttöä. Leirintäalueella ja varaustuvissa on omat järjestyssääntönsä.

Käyttäjiä koskevat määräykset!

Tulenteko on sallittu vain sitä varten osoitetuilla paikoilla. Retkikeittimen käyttö on sallittu muuallakin. Tulentekoon saa käyttää vain tarkoitukseen varattua polttopuuta. Avotulen teko on kielletty silloin kun alueelle on annettu metsäpalovaroitus.

Hirsilaavuissa saa leiriytyä yhden vuorokauden kerrallaan. Neitijärven ja Haapavitjan pysäköintialueilla saa yöpyä matkailuautoissa tai -vaunuissa kaksi vuorokautta kerrallaan.

Moottorikäyttöisten ajoneuvojen käyttö on sallittua maa-alueella ainoastaan tähän tarkoitukseen osoitetuilla teillä. Metsähallituksen Lieksan hoitoalueen kirjallisella luvalla saadaan lisäksi käyttää moottorikelkkoja matkailullisiin tai muihin erityistarkoituksiin luvassa mainituilla reiteillä. Moottoriveneiden ja -kelkkojen käyttö on sallittu Lieksanjoella ja välijärvillä. Vesiskootterien käyttö on kielletty.

Veneiden säilyttäminen on sallittua vain merkityillä venevalkamapaikoilla Lieksan hoitoalueen enintään vuodeksi kerrallaan antamalla luvalla.

Roskaaminen ja alueen toisia käyttäjiä häiritsevä toiminta on kiellettyä.

Retkeilyalueen palveluvarustukseen ja reitteihin tukeutuva yritystoiminta on sallittua vain Lieksan hoitoalueen kirjallisella luvalla. Lieksan hoitoalueen luvalla saadaan järjestää kalastus-, melonta-, yms. kilpailuja sekä luontoon tukeutuvia yleisötapahtumia, jotka eivät ole ristiriidassa alueen hoidon ja käytön kanssa.

Metsästys on retkeilyalueella sallittua vain Lieksan hoitoalueen luvalla. Lupia majavanmetsästykseen saa vain poikkeustapauksissa. Aseen käyttö metsästyksessä on kielletty koskikierrospolkureitin ja Lieksanjoen välissä sekä vesialueilla lukuunottamatta muualla haavoittuneen hirven lopettamista.

Määräykset eivät koske viranomaisia alueen hoito-, valvonta- sekä palo- ja pelastustoimissa tai metsätaloudellisissa tehtävissä.

Retkeilyalueen valvojien antamia ohjeita ja määräyksiä on noudatettava.

Historian lehdiltä!

Joensuun seudulle perustettiin sahoja 1800-luvulla. Sahoille ostettiin järeää puutavaraa 1800-luvun puolivälin jälkeen, minkä seurauksena Lieksanjoesta tuli tärkeä uittoväylä. Talvisin suuret hakkuutyömaat työllistivät satoja miehiä hevosineen. Töissä käytiin myös Venäjän puolella. 1860-luvulta lähtien Lieksanjokea käytettiin myös rajauittoväylänä.

Tuulijoen kautta uitettiin pääosin rajantakaista puutavaraa 110 vuoden ajan, aina vuoteen 1970 saakka. Uittotoiminta loppui Lieksanjoessa kokonaan vuonna 1986, jolloin uitto Venäjältä päättyi. Kaiken kaikkiaan Lieksanjoessa on arvioitu uitetun noin 25 miljoonaa puukuutiota. 

Käytetyt lähteet: Ruunaankosket- Eräluvat, Ruunaan reitit/luontoon.fi .