Retkeily

Esittelyssä Horns & Hoofs -saappaat

Kunnolliset jalkineet ovat yksi tärkeimmistä varusteista luonnossa liikkujalle. Lämpimät ja vedenpitävät Horns & Hoofs -saappaat ovat varteenotettava vaihtoehto kylmällä keleillä, kun jalkineilta vaaditaan myös hyviä käyttöominaisuuksia.

Kunnolliset saappaat ovat aina olleet tärkeä varuste ihmiselle. Viime joulukuussa luin kirjoituksen, jossa Arkeologit löysivät tunnelin kaivutyömaalta Lontoosta miehen luurangon, jolla oli jaloissaan melko hyvin säilyneet saappaat. 500 vuotta vanhalla luurangolla oli siis edelleen saappaat jalassa. Mies oli sananmukaisesti ”kuollut laadukkaat saappaat jaloissa”.

Saappaat vaikuttavat merkittävästi ulkoilun mielekkyyteen. Hyvät saappaat tukevat jalkoja ja niitä on miellyttävä käyttää. Paras tapa välttyä jalkojen ongelmilta onkin valita käyttötarkoitukseen sopivat saappaat.

Saimme testiin kylmille keleille tarkoitetut Horns & Hoofs -neopreenisaappaat, jotka on suunniteltu silmällä pitäen hyviä käyttö- ja kävelyominaisuuksia. Artikkeli on tehty kaupallisessa yhteistyössä maahantuojan edustajan kanssa. 

Saappaiden istuvuus jalkoihin oli lähes täydellinen. Puolinumeroa pienempänä koko olisi ollut passeli, mutta onneksi hyvillä sukilla voi hieman säätää saappaiden istuvuutta. Alussukkana käytimme ohutta merinovillasukkaa ja sen päällä paksua merinovilla- tekokuitu- sekoitesukkaa.

Saappaat ovat tukevat ja niissä on sopivasti kiertojäykkyyttä. Joustavuus on huomattavasti parempi perinteisiin kumisaappaisiin verrattuina. Pohja pehmentää myös iskuja ja saappailla on mukava kävellä pitkiäkin matkoja. Luonnostaan vedenpitävinä ja pitkävarisina saappaat ovat parhaimmillaan vetisillä soilla ja pehmeissä maastoissa. Myös purojen ylityksissä pitkistä varsista on hyötyä.

Hyvästä eristävyydestä johtuen saappaat toimivat myös kylmemmissä loska- ja lumiolosuhteissa. Saappaiden ihanteellinen käyttölämpötila on -10° C. Saapasta on saatavilla myös paksummalla eristeellä, jolloin niillä tarkenee jopa -30° C pakkasessa.

Saappaat ovat myös nopea ja helppo sujauttaa jalkaan tai riisua jaloista. Maahantuojan edustajan mukaan saappaiden suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota varren väljyyteen sekä lestin leveyteen, jolloin ne sopivat paremmin suomalaisiin jalkoihin. Saappaiden sisäpuolen vuori on hengittävää AirMesh- materiaalia. Vuori ei ime myöskään kosteutta ja kuivuu nopeasti.

Saappaiden sisäpuolen kostumiselta ei voi kuitenkaan täysin välttyä. Jalkojen hikoilusta kertyvä kosteus pääsee kuitenkin väljemmästä varren suuaukosta haihtumaan ulos. Tilanteen salliessa hengittävyyttä voi myös edistää kääntämällä neopreenivarret kaksin kerroin alaspäin ja näin vähentää hikoilua sekä tehostaa tuuletusta. 

Saappaita hankittaessa kannattaa kiinnittää huomio mukavuuteen jaloissa heti sovitusvaiheessa. Lestin muodolla voi olla jo vaikutusta toisen käyttäjän kohdalla numeron tai kaksi saappaan oikeaan kokoon ja miltä saapas tuntuu. 

Hyvillä sukilla voi parantaa saappaiden istuvuutta entisestään. Näidenkin saappaiden kanssa merinovillainen sukka on hyvä vaihtoehto. Esimerkiksi alle ohut merinovillainen alussukka ja päälle paksumpi sekoitesukka toimii hyvin. 

Mielestämme Horns & Hoofs -saappaat soveltuvat parhaiten hyviä käyttöominaisuuksia arvostavalle syksyn, talven ja kevään ulkoharrastuksiin.


Ominaisuudet pähkinänkuoressa:

  • Luonnonkumi ulkopohja
  • 4,5 mm neopreeni, (6,5 mm)
  • Ihanteellinen kylmän eristävyys -10° C (paksummalla eristeellä jopa -30° C)
  • Hengittävä AirMesh -vuori
  • Irrotettava pohjallinen
  • Muotoiltu vaelluspohja
  • 100% vedenpitävät
  • Välipohja EVA- kevytsolukumia
  • vahvistettu kumi kantaosassa antaa lisätukea 
  • vahvistettu kumi varvasosassa antaa lisäsuojaa 
  • Paino 2400 g (koko 46)
  • Väri: musta ja camo (ruskea 6,5mm neopreeni)
  • Koot 38-46

Suositushinta perusmalli musta ja camo 79,90 € (ruskea eristävämpi malli 89,90 €)

Saatavilla hyvin varustelluista erikoisliikkeistä ja tavarataloista kautta maan.

Lisätietoja: Maahantuojan edustajaJouni Lukkari, puhelin+358 447771201, sähköposti jouni(at)arctixsport.com

Huolehdi saappaista! 

Kumisaappaiden hyvänä puolena on, että ne eivät juuri kaipaa hoitoa. Materiaalin säilyvyyden kannalta kannattaa muistaa kuitenkin muutama asia. 

Kumin pintaan voi tulla halkeamia auringonvalosta ja liiallisesta lämmöstä. Saappaat kannattaa varastoida viileässä sisätiloissa, ja varmistaa ettei auringonvalo pääse ainakaan pitkiä aikoja paistamaan suoraan saappaisiin. Saappaiden säännöllinen puhdistaminen ja käsitteleminen hoitoaineella jatkaa käyttöikää huomattavasti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *