Stanley Classic 1,9 litran termospullosta riittää kupillinen noin kymmenelle hengelle ja termari pitää juoman kuumana tai kylmänä jopa 32 tuntia.
Artikkeli on tehty kaupallisessa yhteistyössä Nordic Trail Oy:n kanssa. Mielipiteet tuotteesta ovat allekirjoittaneen henkilökohtaisia. Termospullon olen saanut käyttööni testaamista varten.
Stanleyn termospullot valmistetaan kahdesta sisäkkäisestä kuoresta, joiden välissä oleva tyhjä vakuumitila toimii eristyksenä. Isompi termospullo eristää suhteessa pienempää pulloa paremmin. Tämä johtuu siitä, että pullon vaipan pinta-alan suhde sisällä olevan nesteen tilavuuteen pienenee pullon koon kasvaessa.
Stanleyn pullojen kuoret ovat valmistettu ruostumattomasta 18/8 -teräksestä. Sisin ja uloin kuori ovat kosketuksissa toisiinsa vain pullon suuosalla. Suurin osa lämmöstä tai kylmästä häviääkin suuosan kautta.
Myös korkin rakenne ja tiiveys vaikuttavat eristävyyteen. Stanley Classic -pullon korkki on rakenteeltaan kestävä ja tiivis. Korkin ruuvikierteen kyljessä olevan kaatouran ansiosta korkkia ei tarvitse välttämättä aukaista kokonaan juomaa kaadettaessa. Käytetyt muovimateriaalit ovat luonnollisesti BPA-vapaita. (Bisfenoli A (BPA) on kemikaali, joka saattaa liueta nesteeseen. Sen takia Stanleyn pulloissa on käytetty vain BPA-vapaita materiaaleja.)
Eristävyyteen vaikuttaa moni asia!
Termospullon eristävyyteen vaikuttaa siis moni muukin asia pullon rakenteiden lisäksi. Jos pullon lämmön eristävyydestä halutaan ottaa kaikki mahdollinen hyöty, täytetään pullo kiehuvalla vedellä 10-30 minuutiksi ennen varsinaisen juoman täyttämistä.
Pullon ulkopuolinen lämpötila vaikuttaa myös eristävyyteen. Kun termospulloa pidetään lämpimässä, säilyy juoma pidempään kuumana verrattuna, jos pulloa säilytettäisiin kylmässä. Lämpö liikkuu johtumalla, konvektiolla tai säteilemällä aina lämpimästä kylmempään. Kylmempi termospullon ulkopinta haihduttaa lämpöä nopeammin.
Stanley Classic termospullo eristää luvattua paremmin!
Testasin eristävyyttä kaatamalla ensin kiehuvan veden pulloon noin kymmeneksi minuutiksi. Tämän jälkeen kaadoin veden pois ja täytin varsinaisella juomalla (tällä kertaa vedellä). Veden lämpötila oli +95,7 ° C. Korkki kiinni ja mittaus 32 tunnin jälkeen. Mittari näytti lukemaa +78,47 ° C. Voiko tämä olla totta? Mittasin lämpötilan kahdella eri elintarvikekäyttöön tehdyllä digitaalisella mittarilla, joten pakko uskoa lukemien todellisuus.
Kun pullo piti juoman kuumana 32 tuntia, mittasin uudestaan 48 tunnin (2vrk) jälkeen. Mittari näytti lukemaa +55,2 ° C. Edelleenkin riittävän lämmintä juotavaksi. Mainittakoon, että termospullo oli koko ajan sisätiloissa huoneen lämmössä.
Miten paljon kylmyys vaikuttaa eristävyyteen? Testasin eristävyyttä vielä niin, että pullo oli -5° C lämpötilassa. 32 tunnin jälkeen mittari näytti lukemaa + 69,37 ° C. Kylmässä siis juoma jäähtyi nopeammin, mutta ei merkittävästi. Testin perusteella termospullo pitää eristävyyden valmistajan lupausta paremmin.
Katsoin Amerikkalaisen testin, jossa 1,1 litran Stanley Classic- sarjan termospulloon oli laitettu lämpötilojen mittausta varten anturi. Lukemat oli saatu tunnin välein. Termospulloa pidettiin sisällä 17,2° C lämpötilassa. Termospullo pohjustettiin kiehuvalle vedellä kymmenen minuutin ajan.
Kymmenen tunnin kuluttua lämpötila oli 95° C, 15 tunnin jälkeen 78,88° C, 24 tunnin jälkeen 65° C ja 30,5 tunnin jälkeen 61,66° C.
Stanley Classic -termarin kestävyys ja käytettävyys!
Eristävyyden lisäksi myös kestävyys ja käytettävyys ovat termospullon tärkeimpiä ominaisuuksia. Stanleyn termospullot ovat tunnetusti pitkäikäisiä. Pullot kestävät normaalissa käytössä vuosikymmeniä. Pienet kolhutkaan eivät välttämättä pullon ominaisuuksia huononna. Monilla ihmisillä Stanleyn termari on ollut päivittäisessä käytössä kymmeniä vuosia.
Laadusta kertoo myös Stanleyn termospullojen takuu. Amerikassa pulloille annetaan ikuinen takuu, mutta Euroopassa on mahdollista saada vain 25 vuoden takuu.
Termospullon kuluvin osa on varmasti korkki. Korkin kierteet voivat kulua pois joko virheellisestä tai pitkäaikaisesta käytöstä johtuen. Onneksi Stanleyn termospulloihin on saatavilla myös varaosia. Stanleyn korkin hyvä ominaisuus on myös tiiveys, jolloin se ei vuoda juomia ulos esimerkiksi pullon kaatuessa.
Miten valitsen termospullon?
Miksi siis hankkia iso termari? Termospullo kannattaa aina hankkia käyttötarkoituksen mukaan. Pullo olisi hyvä saada juotua kerralla tyhjäksi. Näin menetellen juoma säilyy parhaimpana. Jos esimerkiksi haluat itsellesi päiväksi kahvit, kannattaa ottaa mieluummin kaksi pienempää pulloa yhden isomman sijaan.
Termospullot eivät ole vain kuumia juomia varten. Lämpimänä kesäpäivänä termarissa voi säilyttää esimerkiksi mehun viileänä.
Iso pullo kannattaa valita silloin, kun juojia on paljon. Silloin myös ison pullon eristävyydestä saadaan paras mahdollinen hyöty.
Jos olet järjestämässä kotiin tai mökille juhlia, isosta termospullosta on hyötyä. Voit valmistaa siihen hyvissä ajoin ennen tarjoilua kahvia, kaakaota, kuumaa vettä tai vaikkapa glögiä. Isosta pullosta vieraat voivat ottaa juotavaa myös omaan tahtiinsa.
Iso termospullo soveltuu hyvin myös esimerkiksi lasten tai eläkeläisten retkille. Isolle termospullolle löytyy käyttötarpeita varmasti paljon muitakin, jos vain termari on tullut hankittua.
Retkiolosuhteissa ei aina tulenteko ole edes mahdollista tai sallittua. Silloin ainut mahdollisuus kuuman juoman nauttimiseen on mukaan otettu termospullo.
Stanley Classic -sarjan termospullot ovat varmasti yhtenä maailman parhaimmista termospulloista. Tiedän monia lähes päivittäin termospullojen kanssa tekemisissä olevia ihmisiä, jotka pitävät Stanleytä parhaimpana termospullona juuri eristävyyden ja kestävyyden takia.
Itselläni on myös kymmenien vuosien kokemus termareista ja voin suositella Stanleyn Classic -sarjan termospulloja varauksetta. Varsinkin eristävyys ja kestävyys ovat huippulaatua.
Testissämme ollut Stanley Classic 1,9-litrainen ”jättitermari” on erinomainen valinta suuremmalle porukalle, koska juoma säilyy myös suhteessa kauemmin kuumana tai kylmänä pienempiin pulloihin verrattuna.
Stanley Classic 1,9 litran termospullon ominaisuudet pähkinänkuoressa!
- Tilavuus 1,9 litraa
- Pitää juoman kuumana 32 tuntia
- Pitää juoman kylmänä 32 tuntia
- Paino tyhjänä 1,1 kiloa
- Mitat 114x 140x 371mm
Stanleyn historiasta!
Ensimmäiset Stanley termospullot näkivät päivänvalon yli sata vuotta sitten, kun William Stanley Jr kehitti teräksisen termospullon vuonna 1913. Teräksinen termospullo oli suosittu muun muassa B-17-lentäjien käytössä. Stanleyn pulloja käytettiin myös kuljettamaan esimerkiksi ihmisten elimiä ja härkien siemennesteitä.
Vuonna 1915 William Stanley aloitti Stanley-pullojen massatuotannon. Hän osti tyhjän rakennuksen, joka on remontoitu ja varusteltu termospullojen tekemiseen soveltuvilla koneilla ja laitteilla.
Vuonna 1916 William Stanley kuoli 57-vuotiaana. New York Cityn sijoitusyhtiö osti yrityksen ja palkkasi termospullojen tekemiseen ja suunnitteluun koneen rakentajan Harry Badgerin, joka laajensi Stanleyn tuotevalikoimaa.
Vuonna 1921 New Britain, Connecticut (kotitalouskoneiden valmistaja) Lander Frary & Clark (LF & C) osti Stanleyn ja lisäsi termospullot tuotevalikoimiinsa.
Vuonna 1949 Harry Badger jäi eläkkeelle ja hänen tilalleen nimettiin John Eza. Vuodesta 1949 vuoteen 1965 Stanleyn valikoimiin lisättiin viisitoista uutta tuotetta ja Stanley termospulloja käyttivät muun muassa lentoyhtiöt, rautatieläiset, merimiehet, sairaalat ja tehtaissa työskentelevät.
30. päivä maaliskuuta 1961 johtava lääkevalmistaja JB Williams Company, johtava lääkevalmistaja osti LF & C: n osakkeita. Kuuden viikon kuluessa JB Williams omisti noin 80% osakekannasta.lääkevalmistaja osti LF & C: n osakkeita. Kuuden viikon kuluessa JB Williams omisti noin 80% osakekannasta.
Vuonna 1965 Aladdin osti JB Williams Companyn Universal Stanley -yksikön, joka valmisti Stanley termospullot Nashvillessä. Kaikki Stanleyn toiminnot siirrettiin Nashvilleen, ja vuoteen 1966 mennessä valmistuivat ensimmäiset Aladdin Stanley -termospullot.
Vuonna 2002 Stanleyn osti Seattle, WA, Pacific Market International (PMI), jolloin myös Stanleyn tuotantolaitokset siirrettiin Kiinaan.
Vinkki termospullon pesemisestä!
Pesu on tärkeää hygieenisyyden ja käyttömukavuuden takia, sillä esimerkiksi kahvin tai teen tuoksu jää helposti kiinni termospulloon pitkäksi ajaksi.
Järkevin tapa pullon pitämiseksi puhtaana on pestä se käsin heti käytön jälkeen. Stanley termospullon voi pestä myös tiskikoneessa, mutta kaikki valmistajat eivät lupaa pullojensa kestävän konepesua.
Naapurin rouva antoi kerran hyvän vinkin termospullon pesemisestä. Hän pesee termospullon laittamalla pulloon neljäsosan konetiskiainetabletin, ja kaataa kiehuvan veden kyytipojaksi. Hyvin kuulemma puhdistuu. Pullo on tietysti huuhdeltava hyvin toimenpiteen jälkeen.
Suositushinta: 64 euroa. Halutessanne voitte tilata tuotteen TÄSTÄ.*
Maahantuonti ja markkinointi:
Nordic Trail Oy, Nordic Trail Oy, PL 2227, 96201 Rovaniemi
Puhelin: 0207 310 431
Sähköposti: myynti(at)nordictrail.fi
Käytetyt lähteet:
Saapiko sisäkorkkia varaosana ?
Hei, kyllä pitäisi saada ainakin maahantuojan kautta.
Nordic Trail Oy, PL 2227, 96201 Rovaniemi
puh. 0207 310 431
myynti(at)nordictrail.fi