Pakurikääpä on ollut tunnettu rohto jo tuhansia vuosia ja se on laboratorio- ja eläinkokeiden perusteella vaikuttanut niin vastustuskykyyn, tulehduksiin kuin syöpäsoluihin.
Pakurikääpä (Inonotus obliquus) kasvaa pääasiassa sekä kuolleissa että elävissä koivuissa ja joissakin muissa lehtipuissa. Sillä on tuhansia vuosia pitkä käyttöhistoria muun muassa venäläisessä kansanlääketieteessä, jossa sitä on käytetty syöpien hoitoon sekä vastustuskyvyn ylläpitoon. Pakurikäävästä on käytetty myös nimiä ”kuolemattomuuden sieni” ja ”metsän timantti”.
Vuosia sitten sain ystävältä pakurikääpää jauhettuna ja käytin sitä kahviin sekoitettuna. Positiivisten kokemusten myötä kiinnostukseni pakurikääpää kohtaan lisääntyi entisestään perehtyessäni Jaakko Halmetojan kirjoittamaan kirjaan ”Pakurikääpä − Opas lääkinnällisten sienten maailmaan.”
Jaakko Halmetoja on varmasti yksi ansioituneimpia pakurikäävän tunnetuksi tekijöitä tämän päivän Suomessa. Hän on jaksanut dokumentoida perinpohjaisesti muun muassa pakurikäävän historian sekä tieteellisen merkityksen.
Pakurikääpä- Opas lääkinnällisten sienten maailmaan
Kirjailija: Jaakko Halmetoja
Kustantaja: Mividata Oy
Kieli: Suomi
Sivumäärä: 261
Painos: 1. p.
Julkaisuvuosi: 2014
EAN: 652510000,9789529920778
”Rakenna terveyttäsi, kun olet terve”
Kirjassa paneudutaan lääkinnällisten sienien kiehtovaan maailmaan ja käydään perinpohjaisesti läpi pakurikäävän historia Suomessa sekä maailmalla. Perehdytään pakurin tunnistamiseen, keräämiseen ja käsittelyyn sekä pakurin aktiivisiin aineosiin tieteellisiä tutkimuksia unohtamatta. Pakurin käyttö perinteisenä syöpälääkkeenä on myös osana kirjan sisältöä, puhumattakaan yli 40 muusta käyttötavasta resepteineen ja kuvineen. Kirjan esipuhe on kasvitieteilijä, professori ja tietokirjailija FT Sinikka Piipon käsialaa. Kirja on ensimmäinen suomeksi kirjoitettu laajemmin lääkinnällisiä sieniä käsittelevä teos.
Suomalaisessa kirjallisuudessa koivujen kyljillä kasvavan pakurin käytöstä mainitsee jo Aleksis Kiven Seitsemän Veljestä –teos 1800-luvulta.
”Synkeällä sydämellä läksi Juhani etsimään kadonnutta veljeänsä, käyskeli avaralta ympäri metsiä huudellen häntä nimeltä. Kohtasi erään mäen alla Taula-Matin, joka kirves kourassa, etsiskeli kääpiä ja pakurinmöhkäleitä, joilla jo olikin täyttänyt paitansa mahan ja poven.”
– Aleksis Kivi, Seitsemän Veljestä (1873)
Viimeisten 60 vuoden aikana pakurikäävän aineosia ja vaikutuksia ovat tutkineen paljonkin aluksi venäläiset ja myöhemmin kiinalaiset, korealaiset ja japanilaiset tutkijat ja viime aikoina jo vähän suomalaisetkin.
Jaakko Halmetoja on arkistoinut satojen ihmisten raportoimia kokemuksia pakurikäävän käytöstä eri muodoissa sekä erilaisia vaivoja vastaan. Yhteenveto näistä löytyy kirjan ensimmäisessä painoksessa sivulla 89.
Kirjan avulla on jokaisen kansalaisen mahdollisuus oppia pakurin kerääminen, käsittely sekä käyttötavat. Lukiessa ei voi muuta kuin ihmetellä kirjoittajan perehtyneisyyttä. Kirjaa lukiessa mielenkiinto pakurikääpää kohtaan lisääntyy entisestään. Kirjan ansiosta ajattelin testata pakurituotteita muissakin muodoissa kuin kahviin sekoitettuna. Auttaisiko pakuri esimerkiksi nivelkipuihin?
Kirjaa voi tiedustella TÄSTÄ.
Tuoreimpia tutkimuksia!
Pakurikääpä-kirjan ilmestymisen jälkeen on julkaistu uusia tutkimuksia, jotka vahvistavat käsityksiä pakurikäävän terveyttä edistävistä vaikutuksista. Suomalaisten tutkijoiden vuonna 2017 julkaisema tutkimus ”Suomalaisen pakurin tulehdusta estävä vaikutus” on yksi tuoreimmista.
Suomalaisen pakurin (Inonotus obliquus) tulehdusta estävä vaikutus Marnila, Pertti; Nuutila, Jari; Mattila, Pirjo; Peltola, Rainer; Vanhanen, Henri (2017)
Kehitimme kemiluminesenssiin perustuvan melko huokean ja nopean menetelmän pakuriuutteiden in vitro -tulehdusvaikutusten testaamiseen.
Pakurituotteiden laatuun vaikuttaa moni asia. Sekä raaka-aineiden että tuotteiden bioaktiivisuuden testaukseen tarvitaan luotettavia ja huokeita menetelmiä teollisen valmistuksen tueksi, kun kehitetään tuotemuodot, niiden valmistusprosessit, tutkitaan tuotteiden säilytysajat ja olosuhteet sekä testataan myyntiin menevien valmistuserien laatua.
Pakurikäävästä tehdyt vesiuutteet hillitsivät ja sammuttivat solumallissa sellaisia tulehdusreaktioita, jotka ovat pitkäaikaisina haitallisia ja ajan myötä voivat johtaa aineenvaihduntasairauksien, kuten 2-tyypin diabeteksen, valtimotaudin ja Alzheimerin taudin puhkeamiseen.
Pakuri voi auttaa kansantautiemme torjunnassa.
Esimerkkejä pakurituotteista!
Pakurituotteita on saatavilla esimerkiksi tuotemerkeiltä Puhdistamo, Foodin, Four Sigmatic, Polar Nutrition ja Mushrooms 4 Life. Pakurituotteita ostaessa kannattaa kiinnittää huomiota laatuun. Laaduissa voi olla isoja eroja.
Suomessa laadukkaita pakurituotteita valmistavat ainakin Puhdistamo, jonka tuotteiden laatu on huippuluokkaa. Puhdistamon pakurituotteet ovat läpinäkyvästi tuotettuja, joten voit olla varma tuotteen korkeasta laadusta.
Puhdistamon nettisivulla voi katsoa tuotteen tiedot syöttämällä tuotteen pohjasta löytyvän eränumeron kotisivuilla olevaan sille varattuun kenttään ja Puhdistamo laatutakuu hakee tuotteeseen liittyvät tutkimukset ja yksityiskohdat tietokannasta. Jokaisesta tuotteesta löytyy vähintään:
- Eränumero
- Valmistus/alkuperämaa
- Pakkauspäivä
- Parasta ennen-päiväys
- Mikrobiologiset analyysitulokset
- Raskasmetallianalyysin tulokset
Edellä mainittujen brändien tuotteita on myynnissä monissa luontaistuotteisiin erikoistuneissa liikkeissä.
Sain Hyvinvoinnin tavaratalosta testiin purkillisen pakuriuutekapseleita merkiltään Mushrooms 4 Life Chaga. Tuote on pakurikääpää, joka on kasvatettu Siperian koivuissa ja keräämisen jälkeen uutettu kuumassa vedessä. Lopputuote on kapseloitu 100% sienikapseliin.
Annostus on kaksi kapselia 1-3 kertaa päivässä. Ilmoitettua suositeltua vuorokausiannosta ei saa ylittää. Ravintolisä ei korvaa monipuolista ruokavaliota eikä terveitä elämäntapoja. Tuote on myös säilytettävä pienten lasten ulottumattomissa.
Mushrooms 4 Life Chaga pakuriuutekapseleita ja muitakin pakurituotteita voitte tilata TÄSTÄ. Kyseinen linkki on niin sanottu affiliate-linkki, jonka kautta tilatuista tuotteista saan pienen komission. Saaduilla tuloilla ylläpidän tätä blogia.
Pakurin käyttö kannattaa aloittaa varovasti, jos sitä ei ole ennen käyttänyt. Samoin jos on jokin sairaus tai lääkitys, käytöstä on syytä keskustella lääkärin kanssa.
Muutamia Pakurikääpä- kirjassa esiteltyjä reseptejä:
Chaga Ice T
Neljä desilitraa jääkaapissa yön yli säilytettyä pakuriteetä (kylmää).
Yhden pienen sitruunan tai limen mehu (puristettuna).
Yksi ruokalusikallinen kookospalmusokeria.
1/2 teelusikallista raffinoimatonta merisuolaa.
3–4 kpl isoja pakurijääpaloja – (kourallinen tuoretta salviaa).
1) Kaada yksi desilitra teetä jääpalamuotteihin ja pakasta 30 minuuttia.
2) Sekoita sillä aikaa limen mehu, suola ja palmusokeri vahvaan pakuriteehen ja lisää halutessasi joukkoon murskatut salvian lehdet. Anna hautua 30 minuuttia.
3) Sekoita pakurijääpalat ja nauti juoma riippukeinussa.
Superjuoma suolistolle
Viisi desilitraa jääkaapissa yön yli säilytettyä pakuriteetä (kylmää).
1/2 desilitra kylmäpuristettua aloevera -mehua.
Kymmenen grammaa L-glutamiinia
Valmista juoma aamulla sekoittamalla raaka-aineet keskenään isossa mukissa tai lasipurkissa. Nauti lasillinen (2,5 dl) 2 x päivässä, parhaassa tapauksessa ensin tyhjälle vatsalle heti heräämisen jälkeen aamulla ja toisen kerran juuri ennen nukkumaan menoa.
Juoman tarkoitus on rauhoittaa mahdollisia suoliston tulehdustiloja ja auttaa ylläpitämään sekä rakentamaan suoliston limakalvojen kuntoa.
Drinkki soveltuu erinomaisesti IBD-potilaille, vuotavan suolen oireyhtymästä kärsiville tai yleisesti suolistonsa kunnosta kiinnostuneille henkilöille.
Juoman joukkoon voi halutessaan lisätä aamulla yksi teelusikallinen inuliinijauhetta (prebiootit) ja 2 000–3 000 milligrammaa probiootteja, jonka jälkeen juoman annetaan seisoa huoneenlämmössä 6–10 tuntia. Toimenpide aikaansaa hyvien maitohappobakteereiden määrän merkittävän lisääntymisen, jolloin juoma tarjoaa tällöin myös terapeuttisen annoksen hyödyllisiä maitohappobakteereita.
Pakurisima
– 10 litraa laimeaa pakuriteetä
– 1 kiloa kotimaista hunajaa
– 5 sitruunaa viipaleina
– 1/2 teelusikallista luomuhiivaa (Rapunzel)
– 5-10 rusinaa tai goji-marjaa/pullo
Anna siman käydä huoneenlämmössä suuressa kattilassa, lasiastiassa tai hapatusruukussa kannen alla 1,5–2 päivää ennen kuin pullotat sen. Siivilöi sima ennen pullotusta.
Laita jokaiseen pulloon 5–10 rusinaa tai goji-marjaa. Kaada siivilöity sima pulloihin ja sulje korkit. Älä kaada astian pohjalle jäänyttä hiivasakkaa pulloon. Nosta suljetut simapullot käymään kylmään. Sima on valmista tarjoiltavaksi noin kolmen päivän kuluttua.
Pakurikääpäteen valmistaminen
- Pilko pakurikääpä pieniksi paloiksi (noin 5×5 cm) esimerkiksi kirveen, sahan tai puukon avulla.
- Kuivaa palat auringossa, saunassa tai uunissa 24-48 tuntia. Uunin lämpötila saa olla 45-50 astetta. Auringossa pakurikääpä kuivuu yleensä nopeimmin. Varmista kuivuus, sillä vaikka palaset tuntuvat kuivilta, sisällä voi olla kosteutta. Kosteat palat homehtuvat herkästi.
- Kapurikääpää on saatavilla myös valmiiksi jauhettuna, jos ei ole mahdollisuutta kerätä itse.
- Keitä pakurikäävän palasia tai jauhetta niin, että neste saa kahvimaisen värin. Litraa kohden yksi ruokalusikallinen pakurikääpäjauhetta. Käävästä voi keittää teetä niin kauan kuin tummaa väriä irtoaa. Yhdestä ruokalusikallisesta jauhetta keittää yleensä 4-5 litraa valmista teetä.
- Teen keittoaika voi vaihdella 15 minuutista useisiin tunteihin riippuen kuinka tummaa teetä halutaan. Tummemmassa teessä on luonnollisesti enemmän tehoaineita ja makua.
- Pakuriteetä voi nauttia sellaisenaan tai hyödyntää esimerkiksi kahvin pohjanesteenä.