Kalastus, Pilkkiminen

Pilkkihutti – Uutta ajattelua pilkille

Tämän päivän pilkkijän ei tarvitse enää kärsiä talven ankarista olosuhteista. Vapaasti liikuteltavan pilkkihutin avulla nautinnollinen pilkkireissu onnistuu olosuhteista riippumatta. Lisäksi hutin käyttöön liittyy monia muitakin hyötyjä ja etuja. 

Pilkkihutti on suksellisen reen päälle rakennettu lämpöeristetty alumiinirunkoinen koju, jossa on sisällä valmiina avattavat pilkkiaukot. Hutissa voi siis pilkkiä mukavissa olosuhteissa, vaikka ulkona olisi epämiellyttävät olosuhteet, kuten hyytävä viima tai kova pakkanen.

Musavon rakentaman pilkkihutin kookkaampi versio on mitoiltaan 2 × 3 metriä ja pienempi 1,5 × 2 metriä ja painoa huteilla on koosta ja varustuksesta riippuen 250 – 500 kilogrammaa. Pilkkihutin vakiovarustukseen kuuluvat muun muassa pehmustetut penkit, pöytätaso, naulakko, kalamitta sekä irrotettava Powerbank-lamppu. Huttia lämmitetään kaasulämmittimellä. 

Pilkkihutin liikuttamiseen jäällä tarvitaan moottorikelkka tai mönkijä. Lyhyet siirtymät voivat myös onnistua kahden henkilön voimin. Jos tarkoitus on käydä samalla järvellä myös jatkossakin, voi hutin jättää järvelle odottamaan seuraavaa reissua. Hutti soveltuu myös tilapäiseen yöpymiseen ja moneen muuhunkin käyttöön, joista tarkemmin tuonnempana.

Vaikka ulkona olisi kuinka kova pakkanen tahansa tai hyytävä viima, tarjoaa pilkkihutti kalastajalle miellyttävät olosuhteet. 

Idea rapakon takaa 

Joensuulaiset Juha-Matti Muhonen ja Brian Savolainen kehittivät pilkkihutin Kanadasta rantautuneen idean pohjalta. Brianin kotimaassa Kanadassa pilkkihutteja on valmistettu teollisesti jo vuosia.

Juha-Matti oli etsinyt jo pitkään itselle sopivaa liikuteltavaa lämmintä koppia, jota pystyisi hyödyntämään talvella pilkkimiseen ja syksyllä metsästykseen. Hän ei löytänyt valmista ratkaisua mistään. Kaikki vain tuntuivat rakentelevan koppeja omiin tarpeisiinsa. Joku tuunasi koppia vanhasta asuntovaunusta, toinen rakensi vanerista ja kolmas hevosenkuljetustrailerista.   

Kaikki muuttui, kun asia tuli puheeksi Brianin kanssa. Brian kertoi, miten Kanadassa kalastetaan talvella pilkkihuteista. Muutamien leppoisten löylyjen myötävaikutuksella herrat päättivät valmistaa oman tuotteen, jonka halusivat tuoda myös kaikkien saataville.

Ensimmäiset pilkkihutit ovat olleet käytössä jo muutan kuukauden. Huttien valmistus tapahtuu Brianin käsityönä Kaavin Maarianvaarassa. Huteissa käytetään vain huoltovapaita materiaaleja, jotka kestävät pitkään. 

Pilkkihutti on oivallinen tukikohta myös isommalle porukalle. Pienempään pilkkihuttiin mahtuu neljä henkilöä, joista kaksi pilkkimään.

Kylmyys kangistaa pilkkijät ja kalat

Alku- ja keskitalvella järvellä on usein ankarat sääolosuhteet. Jäällä kylmyys ja tuuli kangistavat pilkkijän, mutta hutissa ei tarvitse palella.

Talven kylmistä keleistä johtuen moni aloittaa pilkillä käymisen vasta keväällä, kun on aurinkoista ja riittävän lämmintä. Silloinkin kova tuuli saattaa tehdä olosuhteista epämukavan, joten pilkkihutti on oivallinen tukikohta myös kevätjäille.

Monet pilkkimisestä kiinnostuneet isät ja äidit haluaisivat viedä lapsia pilkille, mutta kylmissä olosuhteissa pilkkireissut jäävät kuitenkin usein toteutumatta. Pilkkihutti mahdollistaa lasten kanssa pilkillä käymisen. Jos ei halua koko aikaa pilkkiä hutissa, pääsee välillä käymään ulkonakin.

Kylmyys vaikuttaa ratkaisevasti myöskin kalojen käsittelyyn. Esimerkiksi jos saaliiksi saadaan rauhoitettu tai alamittainen kala, määrää kalastuslaki kalan vapautettavaksi. Ulkona kovalla pakkasella vedestä jäälle nostettu kala jäätyy nopeasti, jolloin kala vaurioituu. Hutissa samanlaista ongelmaa ei ole ja kalat voidaan vapauttaa ilman vaurioita.

Kaunis kirjolohi ja komea saamamies! Kuvassa Juha-Matti Muhonen ja Riistaveden Suuri Kangaslammen ehjäeväinen kirjolohi. Lammesta saadaan usein kuvankauniita laadukkaita kirjolohia, jotka ovat eläneet lammessa istutukseen jälkeen useita vuosia.

Mahdollistaa valikoivan kalastamisen 

Tänä päivänä moni valveutunut kalastaja harjoittaa valikoivaa kalastusta. Valikoivassa kalastuksessa vapautetaan yleensä sekä pienet että suuret yksilöt. Suuret yksilöt ovatkin tutkitusti parhaita emokaloja eli parhaita suvun jatkajia. Ruokakaloiksi otetaan välimitan kaloja, jotka ovat yleensä maunkin perusteella parhaita ruokakaloja.

Valikoiva kalastaminen ei onnistuisi pakkasella ilman lämmitettävää tukikohtaa, kuten pilkkihuttia. Hutissa olosuhteet ovat aina plusasteen puolella, jolloin kalat eivät ainakaan pakkasen takia vaurioidu. 

Jotta kala olisi vapauttamisen jälkeen hyvässä ja elinvoimaisessa kunnossa, on kalastajan osattava toimia oikein. Kalan vapauttamisessa nopeus on valttia. Kala pidetään vedessä koukkujen irrottamisen ajan. Jos kala nostetaan ylös vedestä, tehdään se vapautusmatolla tai muulla suojaavalla alustalla. 

Pilkkihutti soveltuu lattiassa olevien valmiiden pilkkireikien ansiosta erittäin hyvin myös ismetekalastukseen (täkyonginta talvella). Hutin voi varustaa vapautuslaatikolla, jossa kalan mittaus, koukun irrotus, kuvaaminen ja kalan vapauttaminen onnistuvat ilman kalan vaurioittamista.

Kuin luotu näköpilkintään

Näköpilkintä on hauska ja erittäin jännittävä kalastusmuoto. Toimiakseen näköpilkintä vaatii suhteellisen matalaa ja kirkasta vettä. 

Jäällä tapahtuvassa näköpilkinnässä ongelmana on usein valon kirkkaus. Veden pinta heijastaa valoa, joten reikä tai aukko on saatava suljettua valolta. Pilkkihutti on näköpilkinnässäkin erittäin toimiva ratkaisu, koska valon heijastukset ja kirkkaus eivät häiritse pilkintää. Lämpimässä hutissa voit seurata kalojen liikkeitä ja nähdä kalojen otit reaaliajassa. Mikä sen jännittävämpää!

Mukavissa olosuhteissa pilkkiminen on hauskaa. Kaikuluotaimesta voi helposti seurata kalojen liikkeitä. Jos kaloja ei näy, voi hutin siirtää mahdollisille paremmille apajille ja katsoa onko kaloja paikalla. 

Monikäyttöisyys valttina

Pilkkihutti soveltuu pilkkimisen ohella myös moneen muuhunkin aktiviteettiin. Hutti on räätälöitävissä muun muassa saunaksi, taukotuvaksi, kyttäyskopiksi, piilokojuksi valokuvauskojuksi ja taukotuvaksi esimerkiksi metsäpalstalle.

Pilkkihutti soveltuu erinomaisesti kalastusmatkailuyrittäjille tai muita luotoaktiviteetteja tarjoaville yrittäjille. Edellä mainitut käyttötarkoitukset ovat myös yhdistettävissä ja hutti voidaan rakentaa joko suksien tai renkaiden päälle sekä molemmille. 

Ominaisuudet pääpiirteittäin:

  • Koot 1,5 metriä x 2 metriä tai 2 metriä x 3 metriä
  • Alumiinirunko
  • Lämpöeristetty koppi
  • Vetoaisa
  • Lattiassa pilkkireiät valmiina
  • Ikkunat
  • Valaistus
  • Pehmustetut penkit 
  • Pöytätaso
  • Naulakko
  • Kalamitta

Optiot

  • WC istuin 
  • Ampuma-aukko
  • Valokuvausaukko
  • Lämpöeristetty lattia

Valmistajan yhteystiedot:

Musavo Oy

Juha-Matti Muhonen puhelin 040- 6811888, sähköposti juha.muhonen@icloud.com

Ilman huttia kylmissä olosuhteissa valikoiva kalastaminen olisi usein vaikeaa tai jopa mahdotonta. Hutin lattiassa sijaitsevat aukot, joista voi kairata reiän (kuvassa) tai sahata jääsahan avulla koko aukon avonaiseksi, jolloin myös mahdollinen näköpilkintä onnistuu paremmin. Kuvassa Juha-Matti ja hänen saaliskirjolohi lähdössä perheen päivällisen raaka-aineeksi. 
Kaksi erilaista Musavohuttia lähdössä asiakkaille. Hutti on räätälöitävissä muun muassa saunaksi, kyttäyskopiksi, piilokojuksi, kuvauskojuksi tai esimerkiksi taukotuvaksi metsäpalstalle.
Musavo pilkkihutti voidaan räätälöidä toiveiden mukaisesti tai voit sisustaa hutin myös oman ”maun” mukaisesti. Isomman hutin voi rakentaa myös kaksiosoisena esimerkiksi niin, että toinen puoli hutista palvelee saunatilana. Voisihan sitä löylyn lomassa myös pilkkiä. 
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *