Valokuvaus

Teeren soitimella

Savon ja Kainuun rajamailla sijaitsevalla soitimella teerikukot olivat ottaneet mittaa toisistaan jo useita viikkoja. Vaikka soitimen jännitysnäytelmän parhaimmat hetket olivat vasta tulossa, tarjosi tämäkin soidinaamu mielenkiintoisia hetkiä.   

Teerien soidinmenot ovat aina olleet mielenkiintoista katseltavaa. Joskus ne ovat olleet yllätyksiä täynnä ja joskus ne ovat jatkuneet samanlaisena useita aamuja peräkkäin. Koskaan ei ole voinut varmuudella tietää, mitä soidinmenojen aikana voi sattua ja tapahtua.

Muistellessani viime kevään toukokuista soidinaamua, tunnen vieläkin sisimmässäni sinimustanhohtoisten teerikukkojen taukoamattoman pulinan, jota säesti aika ajoin sähäkät suhautukset. Lisäksi muistojen syövereistä esiin pyrkivät myös muidenkin suolla näkemäni ja kuulemani lintujen äänet. Näistä kaikista äänistä koostui mieleenpainuva moniääninen lintujen kevätkonsertti.

Kuulen vieläkin suolle pyrkivien laulujoutsenten trumpettimaiset toitotukset, kurkien voimakkaasti raikuvat kaikuäänet, hanhien kaakatukset, heinäsorsien ränkytykset sekä monien muidenkin alueella viihtyvien lintujen äänet. Samalla aistin keväiset tuoksut, jotka saavat kehossani tuntemaan luonnon elvyttävän voiman.   

Palatessani ajatuksissa noin kymmenen vuotta taakse päin, muistan suolle täyttä vauhtia loikkivan jänöjussin. Tämä pitkäkorvainen metsäjänis hohti lumivalkoisena suota vasten. Vesi vain roiskui ympäriinsä eläimen painellessa nelimetrisillä loikilla kojumme edestä. 

Pian syykin selvisi, kun suon laidalle ilmestyi ahma vemmelsäären jälkiä seuraten. Ahma löi jarrut päälle, kun oli saanut vedettyä sieraimillaan vainun meistä. Silmänräpäyksessä suunta muuttui 180 astetta ja yhtä nopeasti ahma hävisi samaan suuntaan mistä oli tullutkin.

Näitä muistoja ajatellessa teerien soidinkarkelot ovat kiehtoneet minua läpi elämän. Niin kauan, kun suolle on ollut mahdollista päästä. Mielenkiintoiseksi pelin tekee juuri se, ettei koskaan voi varmasti tietää, mitä seuraava soidinaamu tuo tullessaan. 

Lyyrapystöinen koirasteeri on metallinhohtoisen sinimusta. Soitimella silmien päällä olevat heltat hohtavat turvonneina ja kirkkaanpunaisina.
Naarasteeri on ruskean, harmaan ja mustankirjava. Naaras on myös koirasta huomattavasti pienikokoisempi ja sulautuu maastoon erinomaisesti sulan maan aikana.

Lumisella soidintantereella! 

Huhtikuun puolessa välissä kotipuolessa lumet olivat jo melkein sulaneet, mutta Savon ja Kainuun rajamailla oli vielä täysi talvi. Onneksi talvella auratulla metsäautotiellä lunta oli reilusti vähemmän ja näin soidinsuo oli helpommin saavutettavissa.

Kainuussa talvi olikin ollut poikkeuksellisen runsasluminen. Lumi onkin aiheuttanut paikka paikoin merkittäviä puustovaurioita. Alueen mäntyvaltaisissa metsissä näkyikin selvästi menneen talven tykkylumen aiheuttamat vauriot.

Toisin kun puustolle, teerille ja muillekin kanalinnulle lumesta on ollut vain hyötyä, sillä teerelle lumisuoja eli kieppi on elinehto varsinkin kovien pakkaskelien aikana. Maaliskuussa poikkeuksellisen lämmin jakso on sulattanut lumia ja etelän puoleisilla rinteillä näkyi jo lumettomia pälviä. 

Olimme saapuneet perinteisen soidinsuon reunaan katselemaan tapahtumia. Suo oli yllättävän hiljainen viime vuoteen verrattuna. Tarkemmin kiikaroidessa näimme muutamia teeriä, sekä yhden metsähanhi pariskunnan. Naapurisuolta kaikui kurjen mahtava ääni. 

Suunnitelma oli yöpyä suon laidalla ja niin teltta olikin pian pystytetty. Sen sijaan kyttäysteltta oli tarkoitus viedä suolle vasta illan pimetessä. Näin halusimme aiheuttaa mahdollisimman vähäistä häiriötä suolla oleville linnuille. Teerien soitimen edellisten aamujen karkeloiden irronneista höyhenistä sekä muistakin jäljistä päättelimme soidinkeskuksen sijainnin. Kyttäysteltan pystytimme mielestämme parhaalle mahdolliselle paikalle.

Pian aurinko laskeutui ja meidänkin oli aika vetäytyä ”yöpuulle”. Ennen telttaan kömpimistä ihailimme kirkasta tähtitaivasta. Yhä pimenevässä iltayössä Venus aloitti loistavan näytöksensä. Olimmehan kaukana sivilisaatiosta. Täällä valosaaste ei haitannut tähtitaivaan tarkkailua.

Ennen nukahtamista vaihdoimme kuulumisia ja paransimme maailmaa, vaikka eihän maailma meidän keskusteluillamme paljoa parantunut. Kellon laitoimme soimaan hyvissä ajoin ennen auringon nousua. Pian olin unessa, mutta heräsin lähes välittömästi. Riekko oli tullut teltan viereen ilmoittamaan reviirinsä. Unessa ääni kuulostikin siltä, että joku äijä olisi tullut noitumaan teltan viereen. ”Mittees työ savolaiset tänne Kainuuseen ootte tulleet”

Kevät aamun ensimmäiset punertavat auringonsäteet pilkistävät idästä. Pian kantautuivat ensimmäiset voimakkaat suhautukset ja sen jälkeen kukerrusta ja pulputusta monesta eri suunnasta. Kohta ensimmäiset teeret laskeutuivat suolle ja pian soidinmenot olivat täydessä vauhdissa.

Soitimella jännitys tiivistyy!

Kello löi jo neljä ja kaksi intoa täynnä olevaa soitimen katselijaa hiipi ulos teltasta. Kuppi kuumaa ja menoksi. Yöllä pakkanen oli jäädyttänyt suon sohjoisen pinnan narskuvaksi jääkiteiksi. Vaimean tuulenkohinan saattelemina tallustimme kyttäystelttaamme.  

Idänpuoleinen taivaanranta alkoi punertaa ja vartin kuluttua auringon ensimmäiset säteet loivat mielikuvan lämpimästä aamusta. Vastarannan metsä sai myös punertavan hohtonsa. Hiljaisuudessa jännitys tiivistyi. Tuleekohan tälle aamulle kunnollista soidinta, vai onko kanahaukka pelotellut teeret muille soitimille? Onneksi ajatukset keskeytyivät ensimmäisen teeren suhautukseen. Pian joka suunnasta alkoi kuulua suhahtelua ja joku teeristä avasi ääntään lyhyin kukerruksin. 

Hetken kuluttua ensimmäiset teeren laskeutuvatkin soidintantereelle ja kohta suolla kävi valtava suhina ja pulina. Soitimella koiraat roikottivat siipiään ja pörhistivät valkoiset pyrstön alapeitinhöyhenet hohtavaksi ruusukkeeksi. Valtakukkokin löysi selvästi paikkansa.

Soitimella taistellaan naaraiden suosiosta!

Teeret olivat pitäneet soidinmenojaan jo viikkoja. Kuitenkin vasta muutaman viikon kuluttua selviäisi, ketkä kukoista pääsevät jatkamaan sukuaan.

Yleensä valtakukkoa ympäröi aluksi laaja piiri, kun nuoremmat koiraat mittelevät voimiaan ja taistelevat tietään kohti soitimen keskustaa. Soitimen keskipaikka onkin naaraiden suosiossa. Sinne saavat tiensä raivattua vain vahvimmat kukot, joista naaraat valitsevat mielitiettynsä parittelua varten.

Soidintantereella tepasteli parhaimmillaan toistakymmentä aktiivista koirasta. Naaraita näkyi parhaimmillaan enemmänkin, mutta yksikään naaraista ei vaikuttanut olevan vielä lainkaan valmis parittelemaan. Uusien naaraiden saapuminen soidinalueelle sai aina kukkoihin lisää liikettä. Höyhenet vain pöllysivät ja untuvat leijailevat valta kukon puolustaessa raivokkaasti reviiriään ja näyttääkseen naaraille mahtinsa.  

Valtakukko puolusti ansiokkaasti reviiriään ja sai pidettyä muut koiraat loitolla.

Teeret pitävät varansa myös soitimella!

Tänä vuonna soidin oli myös yllättävän häiriöherkkä. Vaikka kanahaukasta ei näkynyt merkkiäkään, sai paikalle saapunut varis teeret lopettamaan soitimensa ja pakenemaan suon laidalle puihin. Pian teeret kuitenkin palasivat ja soidinmenot jatkuivat. 

Vaikka soitimella käydäänkin kiivasta taistelua, on joku teeristä aina valppaana, etteivät kanahaukka tai muut pedot pääse yllättämään. Tuona aamuna kiivasta soidinmenoa kesti vain kolmanteen häiriötilanteeseen saakka, jonka jälkeen soidin hiljeni. Vain valtakukko jäi areenalle muutaman innokkaimman tappelupukarin kanssa. Tämän jälkeen kukot vain uhittelivat toisilleen, eikä kunnon yhteenottoja syntynyt. 

Seurasimme suolla myös muita lintuja. Teerien lisäksi näimme suolla ainakin laulujoutsenia, kurkia, kalalokin, variksen sekä västäräkin. Viimeksi mainittu pyörähti naapurikojun katolla, mutta kävi koputtelemassa omaakin kojuani.

Soidinmenojen jälkeen teeret nousivat suon laidalle lähipuihin, ja jatkoivat pulputustaan puissa. Tämäkin aamu oli jälleen erilainen verrattuna kaikkiin aiempiin aamuihin, joita olin saanut vuosien mittaan soitimella viettää. Minulle kaikki aamut ovat olleet aina mielenkiintoisia ja tarjonneet koukuttavia kokemuksia.

Joka vuosi soitimelle olisi hyvä päästä ainakin yhtenä aamuna. Lopuksi minulla on ilo toivottaa näille arvokkaille luontokappaleille mitä parhainta soidinkarkeloiden jatkoa, antoisaa pesintää sekä suotuisaa poikaskesää.

Joutsenen tepastelua oli mukava seurata. Välillä räpylöistä hävisi pito, mutta se ei joutsenen liikkumista haitannut.
Teerien lisäksi suolla oli muitakin lintuja. Kuvassa kurkipariskunta, laulujousen sekä kalalokki.

Muutama sana viime vuoden soitimelta!

Viime vuonna naarat olivat jo kukkonsa valinneet ja paritelleet. Teeren jatkoivat silti soimista. Luonto on järjestänyt tämänkin asian niin, että jos ensimmäinen pesä sattuisi tuhoutumaan, on naaraalla mahdollisuus korjata tilanne ja käydä uudelleen parittelemassa.  

Noin vuosi sitten kirjoitin samasta aiheesta, ”Teerenpeliä ja hanhen kaakatusta”. Artikkelin voitte lukea halutessanne TÄSTÄ. 

Pystytimme leirin suon laidalle ja kävimme viemässä kuvauskojun valmiiksi aamua varten.
Jarkko laittamassa videokameraa kuvauskuntoon. Hänen kuvaamansa video soitimelta löytyy TÄSTÄ.

Teeren soidin ja siihen liittyvät tapahtumat ovat aina mielenkiintoista ja palkitsevaa katseltavaa. Jokainen aamu suolla on aina erilainen ja ainutlaatuinen!

2 thoughts on “Teeren soitimella

  1. Jenny sanoo:

    Hieno juttu, kiitos! Kysymys vaikuttaako keli miten soitimeen, eli mikä paras keli bongata teetet soitimella? Aamulenkillä kuului kukerrukset lähisuolta ja sinne joku aamu tällä viikolla on päästävä
    Kuinka paljon aiemmin on oltava asemissa jottei tule häirinneeksi kukertakia?

    1. Juha Tissari sanoo:

      Kiitos! Yleensä teeret alkavat soida aamulla heti auringonnousun jälkeen. Soidinmenojen ollessa kiivaimmillaan aloittavat soimaan jo kahden aikaan yöllä. Kiivaimpaan aikaan soivat illallakin hämärään asti.

      Suosittelen menemään soidinpaikalle joko edellisenä iltana tai ennen auringon nousua. Piilokoju tai teltta on hyvä suoja. Soidin hiipuu, jos teeret näkevät liikettä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *