Yleinen

Silmänruuasta elintarvikkeeksi- näin valmistuvat suussa sulavat sirkat!

Sirkoilla herkuttelu ei ole koskaan aikaisemmin ollut näin helppoa! Kotimaiseen hyönteisravintoon erikoistunut Entis on tuonut maistuvat sirkkatuotteet kätevästi jokaisen ulottuville.

Hyönteisistä valmistettuja elintarvikkeita on ollut saatavilla lähes kahden vuoden ajan. Luin joitakin aikoja sitten artikkelin sirkkojen kasvattamiseen hurahtaneesta maanviljelijästä, joka oli vaihtanut siat sirkkoihin. Samalla tajusin myös itselläni olevan sirkan mentävän aukon sivistyksessä ja päätin selvittää, miten sirkkabisnes on lähtenyt kehittymään.

Olin yhteydessä sirkkatuotteita valmistavaan Entis nimiseen yritykseen, joka on kehittänyt sirkoista maistuvia ja helposti lähestyttäviä tuotteita. Kaupallisen yhteistyön pohjalta sain muutamia sirkkatuotteita testiin. Tässä artikkelissa olevat mielipiteet tuotteista ovat kirjoittajan henkilökohtaisia. 

Entis-tiimi. Kavassa vasemmalta lukien tuotekehitysvastaava Antti Nuutinen, toimitusjohtaja Samuli Taskila, markkinointivastaava Iida Hokkanen, brändivastaava Laura Alajuuri ja myynti- ja tapahtumavastaava Jussi Heikkinen. Kuva: Entis

Start up-kurssin kautta yrittäjiksi! 

Vuonna 2017 viiden saman henkisen opiskelijan kohtaaminen Turun korkeakoulujen start up -kurssilla poiki yrityksen nimeltä Entomophagy Solutions Oy, kavereiden kesken Entis. ”Meillä oli aikaisempaa työkokemusta muun muassa lakialalta, tuotekehityksestä, myynnistä, ja ravintola-alan töistä, ja teimmekin töitä myös opintojen ohessa”. Kertoo yrityksen markkinointivastaava Iida Hokkanen. 

Monialaista kokemusta omaava tiimi löysi yhteisen sävelen ja ajatus hyönteisruoasta syntyi. Vielä silloin hyönteisruoan myyminen ei ollut kuitenkaan laillista. Tämä ei yrittäjiä estänyt, vaan he ajoivat lakimuutosta, joka mahdollistaisi yrityksen tulevaisuuden. ”Halusimme vaikuttaa tekemisellämme asioihin ja tiesimme myös sen, että hyönteiset tulevat ennen pitkää saamaan elintarvikestatuksen. Koska hyönteiset eivät olleet vielä laillisia elintarvikkeita, myimme tuotteitamme ”silmänruokana” ja saimme ne myyntiin muun muassa Ruohonjuureen”. Toteaa Iida yrittämisen alkuvaiheista.

Yllättävän nopeasti tiimin pioneerityö tuottikin tulosta, kun syksyllä 2017 hyönteiset hyväksyttiin Suomessa elintarvikkeiksi. Tuotteita kehitettiin entistä innokkaammin, jonka tuloksena syntyi suuhun sulava herkullinen Sirkkasuklaa. ”Työmme myös kannatti – nykyään Suomi on yksi kuudesta EU-maasta, missä hyönteisruualla on elintarvikestatus. Saimme siis loistavan lähtölaukauksen suomalaisten hyönteisruokatuotteiden kehittämiselle, mikä tulee olemaan tärkeä kilpailukeino siinä vaiheessa, kun hyönteisruoka saa elintarvikestatuksen koko EU:n alueella”. Mainitsee Iida heidän työnsä hedelmistä.

Tällä hetkellä yrityksessä työskentelee seitsemän työntekijää. Yritys näkee hyönteiset erinomaisena ja vaihtoehtoisena ravintona. Hyönteiset ovat ravintoarvoiltaan lihaan verrattavia, mutta niiden kasvatus tuottaa huomattavasti vähemmän kasvihuonepäästöjä. 

Suomalaisille liha on osana perinteistä ruokakulttuuria ja monilla se on edelleen keskeisenä osana ruokavaliossa. Hyönteisravintoa markkinoidaan lihaan verrattavana vaihtoehtona, mutta monet ihmiset käsittävät, että lihan syöminen pitäisi lopettaa kokonaan. ”Me puhumme mieluummin vaihtoehdosta kuin korvaajasta. Monesti ihmiset tulevat juttelemaan ja toteavat, että he ainakin syövät jatkossakin lihaa. Meidän tavoitteenamme ei ole pakottaa ketään vaihtamaan lihansyöntiä hyönteisiin, vaan tehdä niin hyviä ja maistuvia tuotteita, että asiakkaamme syövät niitä mielellään”. Kertoo Iida kokemuksista.

Hyönteiset ovat monipuolinen raaka-aine, jonka ymmärtää myös katsoessa yrityksen tuotevalikoimaa. Esimerkiksi Sirkkistä voi käyttää ruuanlaitossa samaan tapaan kuin jauhelihaa, kun taas Bugbites-proteiinisnack on ennemmin vaihtoehto proteiinipatukalle kuin lihalle. Lihaa voi syödä edelleenkin hyvällä omalla tunnolla, mutta tulevaisuus näyttää, saadaanko ihmisen lihanhimoa korvattua osittain myös hyönteisravinnolla?

Bugbites-proteiinisnack on erinomainen vaihtoehto proteiinipatukalle

Hyönteisravinto jakaa mielipiteitä!

Hyönteisravinto jakaa ihmisten mielipiteitä puolesta ja vastaan. Ruoka-asioissa törmäämme kulttuuriin, asenteisiin ja ennakkoluuloihin. Yhdessä kulttuurissa hyönteisiä on syöty jatkuvasti ja toisessa hyönteisten syömistä ei ymmärretä lainkaan. Arvot määrittävät, mitä pidämme ruokana. Ennakkoluuloisuus ruokaa kohtaan voi johtua epätietoisuudesta tai väärinkäsityksestä. Puhutaan jopa hyönteisten loppumisesta, jos kaikki söisivät niitä. 

Joitakin ihmisiä pelkkä ajatuskin hyönteisten syömisestä puistattaa, mutta osa taas innostuu niistä. Suhtautuminen hyönteisiin opetetaan meille kulttuurin mukana. On kuitenkin omasta tahtotilasta kiinni, pystymmekö asian käsittelemään ja muuttamaan asenteemme. Hyönteisruuan kokeileminen on hyvä aloittaa tuotteesta, jossa hyönteiset ovat jauhetussa muodossa. Näin on myös helpompi perustella, miksi hyönteisiä kannattaisi ylipäätään syödä.

Jotkut ihmiset ovat luonnostaan valikoivia uusien ruokien kanssa. Eräälle miehelle talonväki tarjoisi keittolounaan salaatin kera. Mies tuumasi, ”Minä en jäniksen ruokaa syö”. Keitto kuitenkin kelpasi. Ihmiset suhtautumat kaikkeen uuteen kaksijakoisesti, niin myös ruokiin; osa haluaa kokeilla, osa taas ei halua edes maistaa.

Entis on kuitenkin oivaltanut, miten sirkat maistuisivat hyviltä ja miten ihmiset saisi helpommin maistamaan niitä. Bugbites- tuotteiden sirkat jauhetaan, jolloin hyönteisen ulkonäkö häviää. Sirkkasuklaassa sirkat on kuitenkin käytetty kokonaisina ja päällystetty suklaalla. Tuoteita maistettuaan moni onkin kokenut positiivisen yllätyksen. Niin myös omasta kokemuksesta voin suositella Entis- tuotteita kaikille, jotka eivät ole niitä vielä jostakin syystä maistaneet.

Bugbites-proteiinisnack maistuu mainiolta esimerkiksi jogurtin kanssa.

Sirkat ovat terveellistä ruokaa!

Sirkkojen sanotaan olevan hyvä valkuaisaineen lähde ja niistä on jopa 70 prosenttia proteiinia. Hyönteiset sisältävät myös hyviä rasvahappoja, kalsiumia, rautaa ja B12-vitamiinia. Hyönteisproteiini vastaa kanan, kalan ja punaisen lihan proteiinia. Hyönteisissä on monityydyttymättömiä rasvahappoja, rautaa ja sinkkiä usein enemmän kuin tavanomaisessa lihassa, ja hyönteisten ravintoainekoostumusta voidaan muokata jopa rehulla. Hyönteisissä on myös Omega-3-rasvahappoja, ja ne sopivat useimmille kala-allergikoille. Äyriäisille allergiset saattavat saada kuitenkin oireita hyönteisten kitiinistä.

Sirkka-valkosuklaa-jogurtti ja Sirkka-salmiakkisuklaa.
Kokonaisia sirkkoja salmiakkisuklaan kera.

Entis suomalainen sirkkasuklaa!

Tuoteperheen ensimmäinen tuote – Entis Sirkkasuklaa tuli markkinoille joulukuussa 2017 ja oli ensimmäinen suomalaisista kotisirkoista valmistettu laajasti kaupallinen elintarvike. Sirkkasuklaita myydään 50 gramman pakkauksissa kolmea eri makua. Kultasuklaan Sirkka-maitosuklaa, Sirkka-valkosuklaa-jogurtti sekä Sirkka-salmiakkisuklaa. Sirkkasuklaat valmistetaan Kultasuklaan tehtaalla Iittalassa.

Maistaessani tuotteita yllätyin positiivisesti. Jos en olisi tiennyt, mitä suuhuni laitoin, en olisi uskonut napsivani sirkkoja. Makuelämys piti tietysti testauttaa muutamalla kaverilla heidän tietämättään suklaiden sisältävän sirkkoja. Hyvin tuntuivat sirkkasuklaat maistuvan ja luulivat niiden olevan suklaarusinoita. Eivätkä olisi tienneet maistavansa sirkkoja, jos en olisi paljastanut.

Sain maistettavaksi kahta tuotetta, Sirkka-valkosuklaa-jogurtin ja Sirkka-salmiakkisuklaan. Molemman maistuivat erinomaisilta. Sirkat maistuivat makealta ja tietysti salmiakin tai valkosuklaa-jogurtin maku oli hallitseva, riippuen kumpaa maistoi. Maistamisen loppuvaiheessa aistin kuitenkin lievää sirkan makua.

Sirkkasuklaita voitte tilata halutessanne TÄSTÄ. Toistaiseksi voimassa olevalla koodilla SICKMAN saatte 20% alennuksen.

BUGBITES®- tuotteet

Bugbites natural on sirkoista ja kasviproteiineista valmistettu uuden sukupolven proteiinivälipala. Bugbites natural sisältää jopa 43% proteiinia, joten se on loistava vaihtoehto perinteiselle proteiinipatukalle. Bugbites tumma suklaa sisältää 32% proteiinia. Tuotteiden kotisirkat tulevat Kanadasta, mutta tuotteet valmistetaan Suomessa. Pakkaus sisältää 50 grammaa.

Mielestäni Bugbites- tuotteiden maku on lähellä murojen makua, mutta pienellä popcornin vivahteella. Maistelin suoraan paketista sekä jogurtin että rahkan kanssa. Näitäkään tuotteita ei voi moittia. Monet lisäävät Bugbites -tuotetta puuroon tai terästävät smoothiet. Jotkut käyttävät myös leipomisessa. Vain mielikuvitus on rajana, joten voit keksiä omia käyttökohteita! Molempien tuotteiden hinnat Entis- verkkokaupassa on tällä hetkellä 3,99 euroa. (50 g pussi) Suosittelen tutustumaan ja yllättymään.

Bugbites- tuotteita voitte tilata halutessanne erikoisalennuksella TÄSTÄ. Toistaiseksi voimassa olevalla koodilla SICKMAN saatte 20% alennuksen.

SIRKKIS®

Viimeisimpänä markkinoille tullut grillimaistettu Sirkkis® on kuluttajien saatavilla keskeisimmistä Prismoista. Sirkkis® on kasvisproteiineja ja sirkkajauhoa sisältävä maukas proteiinivalmiste, joka sisältää 24 % proteiinia sekä runsaasti rautaa ja B12-vitamiinia. Sirkkis® soveltuu käytettäväksi kypsän jauhelihan tapaan lähes jokaisessa arkiruoassa. Sirkkis®-tuotetta voi käyttää myös riistakäristyksen tapaan. Sirkkiksen® trooppiset kotisirkat tulevat Kanadasta, mutta loppuvalmistus tapahtuu Juvalla.

Sirkkistä® löydät keskeisistä Prismoista. Mikäli tuotetta ei omasta Prismastasi löydy, voit toivoa tuotetta valikoimiin! Myös K-kauppiaille kannattaa tuotteesta vinkata, sillä tällä tavoin jakelun on mahdollista laajentua tulevaisuudessa.

Mistä tuotteita voi ostaa?

Tuotteet ovat myynnissä useissa K- ja S-ryhmien kaupoissa sekä joissakin erikoisliikkeissä sekä verkkokaupoissa. Alkuvuodesta 2019 Entis toi markkinoille myös BUGBITES® -tuoteperheen, jonka tuotteet ovat tilattavissa Entiksen omasta verkkokaupasta.

Entis- verkkokauppa löytyy TÄSTÄ. Koodilla SICKMAN on mahdollista saada 20% alennus kaikista Entis- verkkokaupan tuotteista. Koodi on voimassa toistaiseksi.

Entis haluaa tehdä tuotteidensa kokeilemisen entistäkin helpommaksi asuinpaikasta riippumatta, joten kesän (2019) ajan ilmaiset toimitukset verkkokaupan kautta tilatuista tuotteissa.

Ennenkin on syöty sirkkoja!

Hyönteiset ovat kelvanneet ihmisravinnoksi tuhansia vuosia. Hyönteisruoka kulkusirkkojen muodossa oli muinaisille Algerialaisille ravinteikas ja riittoisa ravinnon lähde. Kerätyt sirkat keitettiin suolavedessä, jonka jälkeen ne kuivattiin auringon paahteessa.

Sirkkojen käyttämisestä ihmisravinnoksi on olemassa paljon historiallista tietoa. Muun muassa Johannes Kastajan tiedetään käyttäneen heinäsirkkoja ja metsänhunajaa ravinnoksi erämaassa. Sirkat kuuluivat myös antiikin ajan kreikkalaisten ja roomalaisten ruokavalioon.

Euroopassa karjanhoito ja maanviljelys syrjäyttivät vähitellen hyönteisten syönnin, vaikka Etelä-Ranskassa heinäsirkkoja syöntiin yleisesti vielä 1700-luvulla. Amerikassa sirkkoihin on suhtauduttu kielteisesti ja pidetty niitä epäkelvollisena ruokana. 1800- luvulla heinäsirkkojen syödessä sadon näännyttiin mieluummin nälkään, kuin olisi syöty sirkkoja ravinnoksi. Siitäkin huolimatta, vaikka sirkkojen syöminen olisi voinut pelastaa nälkäkuolemalta.

Hyönteisetkö maapallon pelastajina!

YK:n mukaan vuonna 2050 maailmassa on jo yli 9 miljardia ihmistä, joita ei kyetä ruokkimaan nykyisen ruokatuotannon menetelmin. Hyönteisistä onkin kaavailtu maapallon pelastajia. Siihen mennessä meidän pitäisi tuplata ruoantuotanto, vaikka se jo nykyisellään rasittaa ympäristöä. Hyönteisten on kerrottu olevan ekologinen ja eettinen vaihtoehto lihalle. Kun maapallon väestömäärä kasvaa, ympäristö ei enää kestä nykyistä suurempaa lihantuotantoa. Kuitenkin korvaavia proteiinin lähteitä olisi pakko löytää ravinnon turvaamiseksi.

Hyönteiset muuttavat kasvikunnan typpeä eläinproteiiniksi tehokkaammin ja vähäisemmällä ammoniakin tuotolla kuin naudat. Hyönteisten kasvatus tuottaa 98 prosenttia vähemmän kasvihuonepäästöjä ja tarvitsee vähemmän vettä ja tilaa. Ilmastomuutoksen voimistumisen myötä yhteiskuntamme ei enää voi kuluttaa luonnonvaroja samalla tavalla kuin ennen ja uusia ratkaisuja tarvitaan. Onko hyönteisruoka yksi näistä ratkaisuista?

Hyönteisten kasvatus verrattuna lihan tuotantoon!

Kiinnostus hyönteisruokaa kohtaan on lisääntynyt ekologisen todellisuuden myötä. Hyönteisten kasvattaminen kuormittaa ympäristöä huomattavasti lihan­tuotantoa vähemmän. Yhden proteiinikilon tuotanto karjaa kasvattamalla tuottaa lähes 100 kertaa enemmän kasvihuonepäästöjä hyönteisten kasvatukseen verrattuna. 

Kymmenen kiloa rehua tuottaa yhden ainoan kilon nautaa, kun samasta rehumäärästä saa noin yhdeksän kiloa sirkkoja. Yhden proteiinikilon tuotannossa naudat tarvitsevat noin 8300 litraa vettä, kun sirkoille riittää noin kahdeksan litraa. Lisäksi maan käytön vaatimukset ovat hyönteisillä moninkertaisesti pienemmät.

Perinteisessä lihateollisuudessa syntyy runsaasti ravinnoksi kelpaamatonta teurasjätettä, kun taas sirkat voidaan syödä kokonaan. Kotisirkkojen kasvatusaika on myös huomattavasti lyhyempi eläinten kasvatukseen verrattuna. Kotisirkkoja kasvatetaan noin kuusi viikkoa, jonka jälkeen ne teurastetaan syväjäädyttämällä. Lisäksi kylmähorros ennen syväjäädytystä on sirkoille luonnollinen tila, jolloin menetelmä on eettisempi eläinten teurastukseen verrattuna.    

Millaisesta hyönteisestä on kysymys?

Kotisirkat (Acheta domesticus) kuuluvat suorasiipisten (Orthoptera) lahkoon, ja ne ovat suosittuja ravintohyönteisiä. Aikuiset kotisirkat kasvavat noin 2,5 senttimetrin pituiseksi ja ovat väriltään vaaleanruskeita. Lisäksi kotisirkkojen selässä ja päässä on tummaa kuviointia. Naaraat erottuvat koiraista peräpään kahden piikin välissä olevasta munintaputkesta. Sukukypsät koiraat sirittävät. Ääni syntyy sirkan hangatessa siipiään vastakkain.

Kasvatettavat kotisirkat tarvitsevat lämmintä ja kosteaa. Optimaalinen lämpötila on noin 28-30 astetta ja ilmankosteus on noin 60-70 prosenttia. Kotisirkat voivat syödä hyvinkin monipuolisesti, mutta yleensä niille syötetään rehuja tai kurkkua.

Herkullisia reseptiä!

Reseptiosio Sirkkis-tuotteille löytyy TÄSTÄ.  

Lisäksi Entis verkkokaupassa on muutamia tarjoiluehdotuksia Bugbitesille, jota voi syödä sellaisenaan tai lisätä vaikkapa aamulla jugurtin sekaan. 

Tämä ”Buggy Road” resepti on kokeilemisen arvoinen!

TARVITSET:

  • Tummaa suklaata
  • Natural Bugbitesia
  • Maapähkinöitä
  • Merisuolaa

TEE NÄIN:

Sulata suklaa, sekoita Bugbitesin ja pähkinöiden kanssa. Painele seos yhdeksi kokonaisuudeksi muottiin tai astiaan. Heitä hyppysellinen merisuolaa päälle ja pakasta kymmenen minuuttia. Valmis!

Mielenkiintoisia videoita ruuanlaitosta ja resepteistä voit katsoa TÄSTÄ.

Yhteystiedot:

Entomophagy Solutions Oy

Y-tunnus: 2836174-8

Henrikinkatu 8 as. 4, 20500 TURKU

Yhteydenotot puhelimitse arkisin kello 10 – 16 numeroon +358 44 3668907, Samuli Taskila

Artikkelissa käytetyt Lähteet:

Sähköpostikirjeenvaihto Juha Tissari/ Iida Hokkanen, Entomophagy Solutions Oy:n kotisivut entis.fi

Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim, 2016;132(13):1204-7, Marja Mutanen ja Hely Tuorila.

Wikipedia.org/wiki/entomofagia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *