Testissä Haglöfs Duality AT1 GT – vaelluskengät
Haglöfs Duality AT1 GT kengät ovat innovatiivisesti ja vastuullisesti suunnitellut vaelluskengät. Vaihdettavien välipohjien ansiosta kengät soveltuvat tavallista monipuolisempaan käyttöön.
Kunnolliset kengät ovat luonnossa liikkuvan yksi tärkeimpiä varusteita. Tärkeintä vaelluskenkien valinnassa on kuitenkin huomioida kenkien käyttötarkoitus. Mitä kivikkoisemmassa ja hankalammassa maastossa kengillä on tarkoitus liikkua, sitä tukevammat vaelluskengät tarvitaan.
Jos on tarkoitus liikkua pääsääntöisesti helpoissa maastoissa ja merkityillä poluilla, pärjää varmasti keveimmilläkin retkeily- ja vaelluskengillä. Kenkien on tietenkin oltava myös omiin jalkoihin sopivat.
Viime vuoden lopulla Häglöfs lähetti meille testiin Duality AT1 GT vaelluskengät. Testasimme kenkiä kevään, kesän ja syksyn aikana Lapin, Kainuun ja Savon vaihtelevissa maastoissa. Artikkeli on kirjoitettu yhteistyössä Häglöfsin kanssa, mutta kaikki kenkiin liittyvät mielipiteet ovat testaajan henkilökohtaisia mielipiteitä.
Testaamisen perusteella Haglöfs Duality AT1 GT kengät ovat loistava kompromissi retkeily- ja vaelluskäyttöön. Kengät tarjosivat tukevuutta, mukavuutta ja pitoa monenlaisissa maastoissa ja olosuhteissa.
Kenkien ominaisuudet pääpiirteittäin
- Vaihdettava välipohja mahdollistaa monipuolisen käytön
- Ulkopohjan kuviointi lisää pitoa ja vakautta
- Laaja kantapäätuki ja varvassuoja lisäävät vakautta ja kestävyyttä
- Fluorihiilettömästi DWR-käsitellyt pinnat hylkivät vettä ja likaa
- Mukavuutta lisäävä BLOOM FOAM™ välipohja
- Neulottu sukkamainen päällinen on 100 % kierrätettyä polyesteriä
- Nauhat, vetolenkit ja saumalangat ovat kierrätettyä polyesteriä
- Ulkopohjassa kestävyyttä lisäävä AHAR™ Plus- kumi
- Kannassa ja iltissä pukemista helpottavat sormilenkit
- Joustava, vedenpitävä ja hengittävä GORE-TEX Extended Comfort- kalvo
- Vedenpitävyys on testattu 200 000 askeleen testillä
- Pintamateriaalina korkealuokkainen nupukkinahka
- Kenkäparin paino 1257 grammaa (koko UK 10,5)
Vaihdettavat välipohjat mahdollistavat kenkien monipuolisemman käytön
Yleensä suurin osa kengistä on räätälöity vain tietynlaiseen käyttötarkoitukseen ja olosuhteisiin. Vaelluskengissä tämä tarkoittaisi sitä, että sinun olisi valittava jokaiseen maastoon erilaiset kengät, mikäli haluaisit käyttää vain parhaita mahdollista kenkiä kaikissa tilanteissa.
Haglöfs Duality AT1 GT kengistä on saatu monipuolisemmat vaihdettavien välipohjien ansiosta. Ajatuksena on siis, että samoista kengistä saadaan kaksi erilaista kenkäparia. Pehmeämpi (punainen) välipohja soveltuu arkisempaan käyttöön ja jäykempi (harmaa) välipohja on parempi raskaammalla kuormalla ja hankalammassa maastossa liikuttaessa.
Vaihdettavien välipohjien tukevuudessa ja jäykkyydessä oli huomattava ero. Välipohjien vaihtaminen kesken retken tai vaelluksen onnistui myös helposti.
Kenkien istuvuus ja käyttömukavuus
Uusille vaelluskengille suositellaan sisäänajoa. Vaikka kengät tuntuisivat uutena kuinka mukavilta tahansa, kannattaa niitä käyttää vähintäänkin muutamia kertoja lyhyemmillä reissuilla ennen varsinaista pidempää vaellusreissua. Niin myös testimme Duality AT1 GT kengät muovautuivat paremmin jalkaterän muotoihin muutamien käyttökertojen jälkeen.
Pukiessa kenkiä jalkoihin on käytettävä molempia käsiä, koska kengissä on tavallista tiukempi suuaukko. Tiiviin suuaukon tarkoitus on estää risujen ja roskien pääseminen kenkien sisäpuolelle. Kantapäissä olevien vetolenkkien avulla kengät saa puettua kuitenkin helposti jalkoihin. Kengät jaloissa suuaukot eivät tunnu kuitenkaan kireältä.
Oikeanlainen kenkien nauhoittaminen vaikuttaa myös vaelluskenkien istuvuuteen. Nauhoituksen avulla kengät on helppo saada sopivalle kireydelle. Kengät nauhoitetaan tavalliseen tapaan ja reikärivistön yläosaan tehdään ”nauhalukko”. Nauhoituksessa voidaan toki käyttää monia muitakin tekniikoita optimaalisen istuvuuden aikaansaamiseksi.
Duality AT1 GT kengissä on puolikorkea varsi, joka tukee riittävän hyvin nilkkoja. Kengillä voi kävellä mukavasti ja tukevasti monenlaisissa maastoissa. Kengät taipuvat päkiän kohdalta sopivalla tavalla ja kenkien kiertojäykkyys on välttävä hankalissakin olosuhteissa. Kengät on myös vahvistettu kantapäistä ja kengissä on varvassuojat.
Kanervien, varpujen ja muiden aluskasvillisuuden peittävissä maastoissa kenkien kanssa voi käyttää tarvittaessa myös säärystimiä. Säärystimet suojaavat ja estävät muun muassa kasvillisuutta ja risuja raapimasta sääriä.
Duality AT1 GT kenkien pitävyys eri olosuhteissa
Haglöfs Duality AT1 GT kenkien pitävyys on saavutettu AHAR ™ Plus -kumipohjilla sekä optimaalisella pohjakuviolla. Kenkien pitävyyttä testattiin monenlaisissa maastoissa ja olosuhteissa, kuten juurakkosilla ja kivisillä poluilla sekä kallioilla.
Testaamisen perusteella Duality kenkien pitävyys sekä tuntuma eri alustoihin oli joko hyvä tai erinomainen lukuun ottamatta sileitä jäisiä pintoja. Jäisissä olosuhteissa kenkien pitävyyttä voidaan kuitenkin parantaa käyttämällä esimerkiksi liukuesteitä. Viistoilla sileäpintaisilla kallioilla, joiden päällä on irtoavaa maa-ainesta, kenkien pitävyys oli myös huono. Näissä olosuhteissa ei pitoa taida löytyä mistään muistakaan kenkien pohjista.
Vedenpitävyys ja hengittävyys
Duality AT1 GT kengissä on vedenpitävä ja hengittävä GORE-TEX Extended Comfort- kalvo, joka estää kosteuden pääsyn kenkien sisäpuolelle. Vedenpitävyys onkin tärkeä ominaisuus vaelluskengissä, sillä jalkojen kastuminen kesken vaelluksen aiheuttaa jalkoihin rakkoja ja hiertymiä.
Vedenpitävyyttä testatessa kävelimme vetisillä soilla sekä ylitimme matalampia puroja ja jokia. Merkille pantavaa oli myös se, ettei vesi päässyt kenkään varren yläosan kautta. Kenkien varren yläosat tiivistyivät vedenpitäviksi.
Kenkien hengittävyys vaikutti toimivan hyvin ainakin kuivilla poluilla kävellessä. Käytännössä hengittävyys ei aina kuitenkaan toimi. Esimerkiksi silloin kuin kengät ovat likaantuneet tai vettyneet märiksi, hengittävyys on heikompaa. Kenkien hyvän hengittävyyden ylläpitäminen vaatii aina kenkien huoltamista käytön jälkeen. Tämä onkin asia, joka on huomioitava aina kengistä riippumatta.
Tiivistetty arvio kengistä
Ajatellessa vaelluskenkien käytettävyyttä, liikutaan yleensä erilaisissa maastoissa rinkan kanssa ja välillä ilman rinkkaa. Sen takia täydellisten vaelluskenkien löytäminen on vaikeaa, jopa mahdotonta.
Perinpohjaisen testaamisen pohjalta olemme sitä mieltä, että Haglöfs Duality AT1 GT kengät ovat erinomainen kompromissi retkeily- ja vaelluskäyttöön. Muun muassa vaihdettavien välipohjien ansiosta Duality vaelluskengät ovat varmasti monikäyttöisemmät, kuin mitkään muut vaelluskengät.
Tarkemmin tiivistettynä Haglöfs Duality AT1 GT kengät ovat erinomainen valinta retkille- ja vaelluksille, jossa käytetään pääosin hyväksi valmiita vaellusreittejä ja polkuja. Kengistä on myös hankala keksiä mitään moitittavaa.
Henkilökohtaiset mieltymykset ja oman jalan muoto varmasti lopulta määrittelevät, millaiset kengät kannattaa hankkia.
Hinta ja saatavuus
Haglöfs Duality AT1 GT retkeily- ja vaelluskenkien suositushinta on 259 euroa. Kenkää on saatavana sekä naisten että miesten versiona.
Kenkiä voi hankkia lukuisten Haglöfs jälleenmyyjien kautta ympäri Suomen. Hyvä valikoima Haglöfsin kenkiä ja muitakin tuotteita on saatavilla esimerkiksi *Scandinavian Outdoor Oy:n myymälöistä sekä verkkokaupasta.
Kengät on mahdollista tilata suoraan Haglöfsin verkkokaupasta TÄSTÄ
Ympäristöystävälliset materiaalit
Kestävä kehitys on ollut aina keskeinen osa Haglöfsin toiminnassa ja kattaa koko toimitusketjun aina tehtaalta kuluttajalle saakka. Tuotteista Haglöfs pyrkii suunnittelemaan mahdollisimman monikäyttöisiä ja pitkäikäisiä tuotteita.
Niin myöskin Haglofs Duality AT1 GT kengät on valmistettu kierrätysmateriaaleista ja rakennettu muutenkin helposti vaihdettavilla osilla. Haglöfsin vastuullisuudesta voitte lukea tarkemmin TÄSTÄ.
Käytetyt lähteet:
Haglöfs AB:n kotisivut/verkkokauppa.
*Tähdellä merkatut sisältävät mainoslinkkejä, joiden kautta tilatuista ostoista saan pienen komission. Komission avulla ylläpidän tätä blogia.